Suomalaisosaamista Tukholman muotiviikolla
Fashion Week by Berns pyörähti käyntiin Tukholmassa. Heti ensimmäisenä päivänä nähtiin suomalaista kädenjälkeä.
Lumiset terveiset täältä Tukholmasta! Mikäli Helsingin pelastuslaitos aneli kaupunkilaisilta apua lumitöihin, voisivat Tukholman kunnanisät harkita samaa. Etenkin kun nyt startanneen Fashion Week by Bernsin aikana ei kannata edes yrittää näyttää muodikkaalta, vaan näytöksiin on hypähdeltävä kinosten yli.
Oma muotiviikkoni lähti käyntiin Ewa i Wallan näytöksellä maanantaina 1. helmikuuta. Se pidettiin Kungsträdgårdetin puistoon pystytetyssä Mercedes-Benzin sponsoroimassa muotinäytösteltassa. Kyllä, aivan oikein: Ruotsissa toimitaan tässä mielessä New Yorkin henkeen. Teltta näytti samalta kuin Isossa Omenassa. Se oli myös lämmitetty niin tehokkaasti, ettei pakkasen olisi uskonut paukkuvan ulkopuolella.
Näytöstä hallitsi etnisyys. Taustalla soitti romanivaikutteita etevästi itämaiseen musiikkiin sekoittava bändi, joka tosin oli kääntänyt ämyrit kaakkoon. Näytöslava puolestaan oli kuin itämainen matto tai marrakechilainen mosaiikki. Siinä ei ollut mitään ruotsalaista – mieleen tuli pikemminkin baklava kuin kanelipullat.
Entä mallisto? Suunnittelija Ewa Iwalla ei kainostellut latoa kerrosta kerroksen päälle. Paitapuseroiden rinnuksia somistivat röyhelöt ja hameenhelmoja lukuisat kangasliehukkeet. Väreinä näkyi mustan ja harmaan ohella etenkin luonnonvalkoista, jota oli piristetty punaisilla koruompeleilla. Arabimaiden käsitöistä tutut peilipalat olivat myös mukana menossa.

Lopputulos oli juuri niin hippihenkinen, että Helena Christensenin tai Sienna Millerin kaltainen kaunotar olisi pysäyttänyt näissä asuissa liikenteen. Itse valitsisin sen sijaan ehkä vain röyhelöhameen, jonka yhdistäisin kapealinjaiseen neulepuseroon. Muussa tapauksessa näyttäisin itseäni turhaan innokkaasti ilmaisevalta sunnuntaimaalarilta.
Näytös oli stailattu kekseliään humoristisesti. Mallien hiukset oli letitetty palmikoille ja silmiä peittivät mustat, toispuoleiset laput. Neidot olivat kuin merirosvolaivalta karanneita, mutta eivät välttämättä Pirates of the Caribbean -elokuvan maailmasta. Mieleeni tuli sensuellimpi Angelika ja sulttaani, jota tapitin pikkutyttönä mustavalkoisen television ruudusta silmät teevateina.
Loppuiltapäivästä istahdin muotitoimittajamme Mia Dillemuthin kanssa Tukholman virallisen muotiviikkohotellin Bernsin baariin samppanjalasilliselle. Seuraamme liittyi Mian kollega Lisa Lindqwister Ruotsin Ellestä. Hän esitteli meille kiinnostavan nuoren naisen, joka käänsi keskustelun pian suomeksi.
Ewa i Walla -näytöksen stailaamisen oli hoitanut suomalaistaustainen Pirjo Niemelä, joka on Tukholman muotiympyröissä jo sangen tunnettu nimi. Oli ilo tutustua viehättävään Pirjoon, jolla oli selkeä visio siitä, miten vahva näytös luodaan.
Saimme taas röyhistää rintojamme ylpeydestä. Kyllä me suomalaiset taidamme muodin, vaikka olisimmekin länsinaapurissa!
Oma muotiviikkoni lähti käyntiin Ewa i Wallan näytöksellä maanantaina 1. helmikuuta. Se pidettiin Kungsträdgårdetin puistoon pystytetyssä Mercedes-Benzin sponsoroimassa muotinäytösteltassa. Kyllä, aivan oikein: Ruotsissa toimitaan tässä mielessä New Yorkin henkeen. Teltta näytti samalta kuin Isossa Omenassa. Se oli myös lämmitetty niin tehokkaasti, ettei pakkasen olisi uskonut paukkuvan ulkopuolella.Näytöstä hallitsi etnisyys. Taustalla soitti romanivaikutteita etevästi itämaiseen musiikkiin sekoittava bändi, joka tosin oli kääntänyt ämyrit kaakkoon. Näytöslava puolestaan oli kuin itämainen matto tai marrakechilainen mosaiikki. Siinä ei ollut mitään ruotsalaista – mieleen tuli pikemminkin baklava kuin kanelipullat.
Entä mallisto? Suunnittelija Ewa Iwalla ei kainostellut latoa kerrosta kerroksen päälle. Paitapuseroiden rinnuksia somistivat röyhelöt ja hameenhelmoja lukuisat kangasliehukkeet. Väreinä näkyi mustan ja harmaan ohella etenkin luonnonvalkoista, jota oli piristetty punaisilla koruompeleilla. Arabimaiden käsitöistä tutut peilipalat olivat myös mukana menossa.

Lopputulos oli juuri niin hippihenkinen, että Helena Christensenin tai Sienna Millerin kaltainen kaunotar olisi pysäyttänyt näissä asuissa liikenteen. Itse valitsisin sen sijaan ehkä vain röyhelöhameen, jonka yhdistäisin kapealinjaiseen neulepuseroon. Muussa tapauksessa näyttäisin itseäni turhaan innokkaasti ilmaisevalta sunnuntaimaalarilta.
Näytös oli stailattu kekseliään humoristisesti. Mallien hiukset oli letitetty palmikoille ja silmiä peittivät mustat, toispuoleiset laput. Neidot olivat kuin merirosvolaivalta karanneita, mutta eivät välttämättä Pirates of the Caribbean -elokuvan maailmasta. Mieleeni tuli sensuellimpi Angelika ja sulttaani, jota tapitin pikkutyttönä mustavalkoisen television ruudusta silmät teevateina.
Loppuiltapäivästä istahdin muotitoimittajamme Mia Dillemuthin kanssa Tukholman virallisen muotiviikkohotellin Bernsin baariin samppanjalasilliselle. Seuraamme liittyi Mian kollega Lisa Lindqwister Ruotsin Ellestä. Hän esitteli meille kiinnostavan nuoren naisen, joka käänsi keskustelun pian suomeksi.
Ewa i Walla -näytöksen stailaamisen oli hoitanut suomalaistaustainen Pirjo Niemelä, joka on Tukholman muotiympyröissä jo sangen tunnettu nimi. Oli ilo tutustua viehättävään Pirjoon, jolla oli selkeä visio siitä, miten vahva näytös luodaan.
Saimme taas röyhistää rintojamme ylpeydestä. Kyllä me suomalaiset taidamme muodin, vaikka olisimmekin länsinaapurissa!
Katso myös
- Vanessa Brunon neulerinki 10.3.2010
- Kenzo ja rakkauden talvi 10.3.2010
- Louis Vuittonin näytös nähdään suorana netissä 9.3.2010
- Giambattista Vallin kukkea syksy 9.3.2010
- Maailmat kohtaavat 9.3.2010
- Ackermann on in 8.3.2010
- Tule sellaisena kuin olet 8.3.2010
- Arkisto






