Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Uniikki: ”Pituus on iso osa karaktääriäni”

13.07.2017

Rap-artisti Uniikki, 35, ei enää haluaisi olla yhtään pidempi.

”Minusta on kiva yrittää näyttää hyvältä. En pidä turhamaisena sitä, että huolehdin itsestäni ja satsaan esimerkiksi vaatteisiin, kenkiin tai kelloihin. On psyykkisesti tärkeää, että viihtyy nahoissaan – se heijastuu myös ulospäin hyvänä fiiliksenä.

Nykyisin minua katsookin usein peilistä hyvin nukkunut herrasmies. Olen tyytyväinen myös siksi, että olen henkisesti tasapainossa. Aina ei ole ollut niin: nuorempana saatoin suuttua helposti ja sain raivareita, joita seurasivat ahdistavat downerit. Nyt olen oppinut käsittelemään tunteitani.

Ulkoisesti pidän silmistäni, joita on kehuttu kauniiksi ja vaikuttavan värisiksi. Olen tyytyväinen myös ryhdikkääseen rintakehääni. Näytän nyt poikkeuksellisen hyvinvoivalta, sillä minulla on Aasian-loman jäljiltä terve bruna päällä.

Sen sijaan pituuteni on ollut minulle superrankka asia. En kasvanut teininä muiden mukana, ja näytin siksi erilaiselta. Meni monta vuotta, ennen kuin pystyin olemaan sinut lyhyyteni kanssa.

Nyt pituus on iso osa karaktääriäni. Se on myös muokannut persoonallisuuttani. Siksi en ole varma, haluaisinko enää olla yhtään pidempi. Sen sijaan voisin ottaa siromman nenän, koska minulla on tällainen perunanenä. En silti ikinä tekisi nenälleni mitään. Olen oppinut, että erilaisuus on oikeasti voimavara. Toivon, että voin myös tulevaisuudessa katsoa itseäni peilistä ja todeta, että olen ollut aito oma itseni.”

Lue myös:

Muusikko Jannika B: ”Olen tottunut pigmenttiläiskiini”

Mariela Sarkima: ”En enää ikinä mollaa itseäni”

Juontaja Tuija Pehkonen haaveilee sixpackista

 

Teksti
Kuva Fabian Björk
Tilaa Elle

Seuraa Elleä