Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Jenni Vartiainen paljastaa uuden, vaalean lookinsa Ellelle

11.01.2017

Helmikuun Ellen kansimallina esiintyy Jenni Vartiainen. Jenni nähdään näyttävissä muotikuvissa ensimmäistä kertaa vaaleissa hiuksissaan.

Kuten Ellen haastattelusta käy ilmi, hiukset eivät ole ainoa asia, mikä Jenni Vartiaisen elämässä on muuttunut. Aiemmin julkisuudessa itsestään melko varovaisesti puhunut Jenni Vartiainen kertoo jutussa avoimesti raskaasta vuodestaan, johon kuului hautajaisia, äänen menetys ja yksinoloa.

”Viime vuonna kuolema oli läsnä erittäin voimakkaasti. Olen edellisvuoden aikana laulanut hautajaisissa enemmän kuin koskaan – ja joutunut todella käsittelemään luopumisteemaa”, Jenni kertoo.

Hautajaisesiintymisten jälkeen Jenni kertoo syöksyvänsä takahuoneeseen itkemään täyttä huutoa.

Vastoinkäymisten jälkeen Jenni päätyi tekemään musiikkia aiempaa itsenäisemmin: säveltämisen lisäksi Jenni on ottanut nyt ensimmäistä kertaa sanoittajan vetovastuun. Ensimmäinen sinkku ilmestyy pian, ja uusi musiikki on aiempaa iloisempaa.

Jenni Vartiainen uudessa lookissaan.

Jenni Vartiainen uudessa lookissaan.

Uuden, vaalean hiustyylin voisi kuvitella henkivän samaa elämänmuutosta. Sen sijaan idea hiusväristä syntyi kuulemma ”kännissä ja läpällä”, kotimatkalla Ruisrockista.

”On ollut hauska käydä läpi kaikki kusenkeltaiset vaiheet”, Jenni nauraa.

 

Jenni puhuu kymmenen sivun erikoishaastattelussa lisäksi mm. ulkonäköpaineista, yksin matkustamisesta ja paastoamisesta. Helmikuun Elle on myyntipisteissä 12.1. 2017.

Jenni Vartiainen helmikuun Ellen kannessa.

Jenni Vartiainen helmikuun Ellen kannessa.

 

Teksti
Kuvat Nana Simelius
Tyyli Anna Komonen
Meikki Piia Hiltunen
Tilaa Elle

Seuraa Elleä