Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

LITTLE ACCIDENT

19.06.2017 12 kommenttia

 

Hyvää uutta viikkoa kaikille! Minun viikkoni ei valitettavasti alkanut kovin hehkeissä merkeissä, sillä aamuni alkoi vierailulla lääkärille. Onnistuin telomaan itseni eilisissä ristiäisissä mitä kummallisimmalla tavalla. Päälläni oli pitkät leveät housut ja yksinkertaisesti kompastuin aivan yllättäenulahkeisiini niin, että piikkikorkoni meni housun toisesta lahkeestä läpi, jalkani menivät solmuun ja minä kaaduin naamalleni maahan. Jes. Vasen käteni jäi temmellyksessä pahasti kroppani alle ja sai kovan tärähdyksen. Aluksi ajattelin, että olisin sevinnyt vain säikähdyksellä, mutta illan ja yön aikana käteni turposi valtavasti enkä pystynyt enää sitä liikuttamaankaan, joten visiitti lääkärille oli paikallaan. Hiusmurtumahan sieltä löytyi ja lääkäri sanoi, mutta olin kuulemma onnekas että näinkin vähällä selvittiin. Seuraavat pari viikkoa käsituki roukkuu mukanani, mutta toivottavasti pian sen jälkeen käteni on taas kunnossa. Aika hassua, mutta minulta ei ole koskaan murtunut mitään ja olen muutenkin selvinnyt todella pienin vaivoin koko elämäni. Synnytykseni oli minulle ensimmäinen visiitti sairaalassa ja tänään otettu röntgen oli sekin ensimmäinen kerta minulle.

Toivotaan, että nämä kaksi viikkoa menevät nopeasti, sillä jo nyt huomaan miten paljon kahta kättä tarvitsee koko ajan (tietysti). Isoimpina juttuina se, etten saa nostella mitään tai rasittaa kättä muutenkaan millään tavoin. Aika haasteellista näiden kahden pienen kanssa, mutta onneksi meillä tukijoukot apuna. Hymyssä suin siis tähänkin viikkoon!

Yesterday I had a little unfortunate accident. We were at our friends` baby`s christening and I was wearing long, wide pants. When I was walking, I somehow managed to trip on my pants and fell down hard. My other arm got stucked under my body, which caused a little fracture on my arm. Nothing severe but damn it hurt. This morning I visited the doctor as my arm got very swollen and sore last night. Everything is fine, I just have a little fracture on my arm and I have to wear an arm support for the next two weeks. 

Photos: Karoliina Jääskeläinen/ Valoon Photography

Kommentit

Kommentoi
  1. Alina

    Voi että mikä sattumus! Paranemiset sinne! En taida itse olla onneksi maailman ainut ääretön kömpelys jolle vois just sattua tollasta:D

    • Metti Forssell

      Haha, joo tämä oli kyllä itseltäni aikamoinen kömmähdys 😀 Mutta onneksi ei käynnyt pahemmin!

  2. Janem

    Anteeksi että sanon näin, mutta toi kuvaus tapahtuneesta sai hieman hymyilemään. 😀 Jotenkin koomisen kuulosta, vaikka siis todella harmillinen juttu ja varmasti vaikeuttaa elämää jonkin aikaa. Ei todellakaan naurun asia mutta elämässä pitää aina olla vähän huumoria vakavissakin asioissa eikö 😉 Tsemppiä hurjasti sinne❤️

    • Metti Forssell

      No äläpä 😀 Aina kun kerron tästä kömmähdyksestä saan itseni sekä ihmiset ympärilläni nauramaan 😀 Mutta olen iloinen, että pienellä hiusmurtumalla selvittiin, olisi ollut ikävää olla koko kesä käsi paketissa…

  3. Petra

    Voi harmitus, tsemppiä, onneks kävit kuvaamassa Espanjassa, niin nyt ei tarvii stressata siitä..

    • Metti Forssell

      No totta! “Täydellinen” ajoitus 😀 Ja kiitos tsempistä xx

  4. Johanna

    Voi ei! Tsemppiä nyt arkeen, tällaisen jälkeen osaa taas varmasti arvostaa kahta toimivaa kättä 🙂

    • Metti Forssell

      Kiitos <3 Kyllä, empä ole aikaisemmin tajunnut, että kyllä niitä molempia käsiä lähes kaikkeen tarvitsee 😀 Varsinkin tämän meidän vilkkaan 10-kuukautisen "tonnikeijun" kanssa päivittäiset askareet yhdellä kädellä tuottaa hieman päänvaivaa 😀

  5. Natalie

    Tsemppiä arkeen! Toivottavasti käsi paranee nopeasti😊 Saako kysyä mistä olet ostanut tuon ihanan farkkutakin?😍

    • Metti Forssell

      Kiitos paljon! <3 Farkkutakki on H&M 🙂

  6. Millami

    No voihan! Pikaista käden paranemista. Nyt vauvankantoreppu mukaan kuvioihin. Vauvan kanssa oleskelu ja kaikki hommat helputtavat huomattavasti kun se kunnossa oleva käsi on vapaana.

    • Metti Forssell

      Kiitos! Saa nähdä jos tämä meidän vilpertti jaksaa kantorepussa heilua, mutta kokeillaan! Kiitos vinkistä 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Tilaa Elle

Seuraa Elleä