Helsinkiläinen Kom-teatteri tarttui viipymättä Riikka Pulkkisen suitsutettuun Totta-romaaniin. Menestystarina kertoo rakkauksista – erilaisista, samanaikaisista, eri syistä alkaneista ja eri tavalla päättyvistä. Perheen isoäidin Elsan hiipuessa syövän väsyttämänä kohti viimeisiä päiviään pintaan nousee vaiettu salaisuus vuosikymmenten takaa: Elsan aviomiehen Martin traaginen rakkaussuhde lastenhoitaja Eevaan. Tapahtumilla on ollut traagiset seuraukset, ja pariskunnan tyttären Ellan muistoissa äidin ja Eevan kuvat sekoittuvat.

Ikävä kyllä kaunis ja vahva tarina väljähtyy näyttämöllä: tuntuu, että romaania juostaan läpi. Riipivä rakkaus saa yllättävän karnevalistisia ja komediallisia piirteitä. Myös Ellan ja Eevan, lapsen ja lastenhoitajan, suhdetta kehitellään hieman laiskasti, vaikka lopussa annetaan ymmärtää, että kyseessä on yksi tarinan merkittävimmistä ihmissuhteista. Tekijät tuntuvat luottavan siihen, että kirja on katsojille tuttu.

Mieleenpainuvinta jälkeä näyttämöllä tekee Marja Packalen, joka solahtaa niin elämää nähneen kuin nuorenkin Elsan nahkoihin upean raikkaasti ja vaivattomasti. Hänen ammattitaitoaan on nautinto katsella. Pekka Valkeejärvi tulkitsemalta Martilta olisi sen sijaan odottanut enemmän herkkyyttä ja läsnäoloa ja vähemmän välinpitämättömyyttä ja perustelematonta kovuutta. Loppukohtaus tarjoaa kuitenkin näiltä kahdelta koskettavan oivalluksen, joka hetkeksi tuntuu tavoittavan romaanin kuulaan, väkevän sanoman. Myös lavastuksen vesielementti palvelee tarinaa hyvin.

Kom-teatteri tuntuu tänä päivänä nojaavan kovin voimakkaasti kotimaisen nykyproosan kenttään. Resepti ei sinänsä ole huono, mutta välillä voisi tehdä hyvää toteuttaa myös jotain alun perin näyttämölle luotua.