Tori Amos, flyygelin kuningatar
Arvostettu laulaja hehkui kiertueensa avauskeikalla.

Keskiviikkona 28. syyskuuta Helsingin Jäähallin lavalla nähtiin kolme viulua, yksi sello, yksi flyygeli, yksi kosketinsoitin – ja yksi Tori Amos. Seesteinen ja karismaattinen punatukka helli kohteliasta yleisöään haikealla, klassista musiikkia kohti taipuneella setillä. Yhteispeli lahjakkaan puolalaisen Apollon Musagète -jousikvartetin kanssa sujui saumattomasti jo näin Night of Hunters -kiertueen avauskonsertissa, mutta ikävä kyllä polveilevien kappaleiden äänimaailmat kietoutuivat siten kovin samanlaisiksi. Kolhon halliakustiikan ja vähäisten temponvaihteluiden lisäksi tämä pakotti kuuntelijat välillä kovin keskittyneeseen tilaan.
Esiintyjänä Amos on kuitenkin vangitsevaa katseltavaa – tosin keikkaa epäilemättä elähdyttäneet eleet ja ilmeet jäivät vain eturivien onnekkaiden iloksi. Pianotaituri soitti suvereenisti kaksia koskettimia yhtä aikaa huikean kauniiseen fuksianpinkkiin mekkoon ja hopeanvärisiin korkokenkiin sonnustautuneena, ja väläytteli vieläpä loisteliasta tilannetajuaan vähäeleisillä välispiikeillään. Valot leimusivat lavan taustalla näyttävissä jalokiviväreissä kappaleiden tunnelmia alleviivaten. Amosin ääni oli kuin hunajaa ja ehdottomasti hienoimmillaan pianoballadien huolellisesti lauletuissa kulmissa. Tämä nainen osaa huokaista ja kuiskata juuri oikeassa kohtaa.
Loppua kohden paikoin jopa hartaan keikan tunnelma rentoutui, ja lopulta yleisökin rynnisti istumapaikoilta lavan eteen juhlimaan sankaritartaan. Vaikka kunnon revittelyä tai yllätyksiä ei edelleenkään ollut tarjolla, oli Amos selvästi onnistunut loihtimaan tiheillä, rehellisillä teoksillaan kalseaan jäähalliin muutaman oikein hyvän hetken.
Katso myös
- Tanssi kohti kesää! 22.5.2012
- Television muotiviikko on täällä! 22.5.2012
- Puhdistus venyi komeaksi oopperaksi 21.5.2012
- Kesäkuun uutuusleffat 21.5.2012
- Helsingin parhaat kahvilat 21.5.2012
- Kestävä kehitys muotibisneksessä 18.5.2012
- Fashion Stock Sales Ouluun 15.5.2012
- Arkisto






