Helsinki Vintage valtaa Kaapelitehtaan
Kolmas Helsinki Vintage -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 7.3. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa.
Vintage-muodin lisäksi tarjolla on nyt myös entistä enemmän vanhan ajan huonekaluja ja sisustustuotteita. Ohjelmassa on elävää musiikkia, näyttely sekä teemaan sopivia yllätysnumeroita.Vaatteita, kenkiä, hansikkaita, laukkuja, koruja, silmälasikehyksiä, sukkanauhoja: kuulostaa vintage-keräilijän taivaalta! Vaatteet ja asusteet ovat peräisin 1920–1980-luvuilta ja myyjät saapuvat paikalle ympäri Suomen. Mukana ovat muun muassa Ansa Second Hand ja Hoochie Mama Jane Helsingin Kalliosta, tamperelaiset Forget-Me-Not ja Vaudeville Boutique sekä verkkoputiikki Syster Retro.Vaatteiden lisäksi esillä on myös huonekaluja, lasitavaraa, tapetteja ja valaisimia muun muassa Helsinki Second Handilta sekä Mikko Helannolta.
Tapahtuman musiikista vastaa rockabillybändi Maibell & the Misfires. Paikalla esitetään myös Pop-Poetry-musiikkiteatteriprojektia. Pelikonepeijoonit-kollektiivi puolestaan esittelee 1970-luvun alusta aina nykypäivään asti ulottuvaa tietokone-, videopeli- ja peliautomaattikokoelmaansa.
Tarjolla on myös vanhan ajan palveluita, kuten suutari ja wanhan ajan kahvila.
Helsinki Vintage sunnuntaina 7.3.2010 klo 11–18 Kaapelitehtaalla.
Liput maksavat 9 e ja ne tulevat myyntiin Tiketissä 1.2. 2010.
Lisätietoa myyjistä, ohjelmasta ja lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.helsinkivintage.fi.
Katso myös
- Uusi kauneus 10.2.2010
- Laukku Haitin hyväksi 3.2.2010
- Helsinki Vintage valtaa Kaapelitehtaan 27.1.2010
- Kuvaparit puhuvat 19.1.2010
- Långvik lupaa elämyksiä 4.1.2010
- Hyvän olon kirjahylly 15.12.2009
- Huippukylmää hyvinvointia 14.12.2009
- Arkisto






