Terveydeksi!
Ranskan Ellen artikkelin mukaan säännöllinen rakastelu tekee hyvää. Vuoden pimeimpänä ajankohtana on ihana käpertyä rakkaansa kainaloon.
Tutkimuksen mukaan seksi on hyväksi terveydelle, sillä kun tuntee olonsa rakastetuksi, kauniiksi ja puoleensavetäväksi, vaikuttaa se hyvinvointiimme. Lisäksi jo pitkään on tiedetty seksin positiiviset vaikutukset sydämen toiminnassa ja sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Ihmisillä, jotka säännöllisesti harrastavat seksiä, on esimerkiksi pienempi riski sairastua korkeaan verenpaineeseen.
Rakastelun vaikutukset näkyvät suurimmassa osassa elimiä ja lihaksia, mutta myös iholla. Rakastelun eri vaiheissa erittyy erilaisia hormoneja, muun muassa estrogeenia, dopamiinia ja endorfiinia. Estrogeenit kiihdyttävät kollageenin synteesiä, eritoten ihon pintatasolla. Dopamiini puolestaan taistelee vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia vastaan elimistössämme. Endorfiini rauhoittaa ja vähentää ahdistusta. Vaikutukset ovat huomattavissa kaikenikäisillä.

Katso myös
- Ystävänpäivän parhaat lahjat 25.1.2012
- Romanttiset lomakohteet 24.1.2012
- Helmikuun lempparilevyt 24.1.2012
- Free will -oopperan puvut valittiin 20.1.2012
- Elle listaa syksyn kirjasuosikit 13.12.2011
- Tammikuun lempparilevyt 12.12.2011
- Nettiyhteisö puvustaa oopperan 30.11.2011
- Arkisto