Viimeisteltyä katumuotia
Suunnittelijalupaus Sasu Kauppi sai Näytös 09 -palkinnon.

Taiteen kandidaatiksi valmistuva Sasu Kauppi, 27, sai muotialan ammattilaisten jakaman Näytös 09 -palkinnon Taideteollisen korkeakoulun kevätnäytöksessä 29.5. Tuomariston Mia Dillemuth, Liliana Sanguino ja Robin Schulie ihastuivat katumuotia ja viimeisteltyä räätälintyötä yhdistäneeseen vaatemallistoon. Kiitosta saivat myös malliston tekninen oivaltavuus, hyväntuulisuus ja ajassa oleminen. – Olen hyvin kiinnostunut uudenlaisista kaavoitusmenetelmistä. Vaatteissani on paljon vaihtoehtoisia ratkaisuja, tarkoituksella väärin tehtyjä juttuja, Sasu kertoo.
– En tee perinteisiä miesten ja naisten asuja, vaan suurin osa vaatteistani on unisex-henkisiä. Sukupuolisidonnaisuus pukeutumisessa kyllästyttää minua.
Sasu tekee vaatteensa alusta loppuun asti käsityönä. Hän myös värjää ja painaa itse suurimman osan käyttämistään kankaista. Nuori suunnittelija kiinnostui perinteisistä räätälitekniikoista, kun hän opiskeli pukuompelua Roihuvuoren palvelualojen oppilaitoksessa.
– Nykyisin näkee jopa merkkituotteita, jotka hajoavat käsiin. Itse haluan tehdä laadukasta ja viimeisteltyä jälkeä. Mallistoni vaatteet pukea vaikka nurin päin, ja ne näyttävät silti siisteiltä.
Sasun suunnitelmissa ovat jatko-opinnot ja työskentely ulkomailla.
– Haluan kokemusta maailmalta. Taikissa onneksi opetetaan ottamaan vastaan kritiikkiä. Koulussa oli myös aikaa kokeilla juttuja ja tutustua samalla itseensä, Sasu kiittelee.
– Opiskelun intensiivisyydestä johtuen lähes kaikki aikani menee nykyisin vaatteiden tekemiseen. Mutta koska nautin työstäni, vapaa-ajan rajallisuus ei haittaa.
Kommentit
Lukijoiden kommentit (2)
hyi olkoon
Mielestäni suunnittelijan vaatteet ovat täydellinen kuolema muodille !
Katso myös
- Moncler ja ylellinen lämpö 24.10.2011
- Intohimona muoti 27.7.2011
- Värien ilotulitus 25.7.2011
- Muodikasta menoa Lontoossa 20.7.2011
- Char ja kaupunki tyyliä täynnä 14.7.2011
- Fork valloittaa tyylillä 12.7.2011
- Idan ihana arki 11.7.2011
- Arkisto







(2 kommenttia)