Lisa Ekdahlin ääntä on mahdoton unohtaa. Uusimmalle levylleen 37-vuotias ruotsalaismuusikko on kirjoittanut lauluja elämisen tärkeydestä. Ekdahlin ensilevyn julkaisemisesta on jo aikaa, mutta muusikolle on tärkeintä löytää asioita, jotka pakottavat hänet tarttumaan kitaraan.

Nauhoitit Give Me That Slow Knowing Smile -albumiasi yli kaksi vuotta. Miksi se kesti?
– Olen tehnyt Tukholman kotiini kauniin, täysvalkoisen studion, jossa viihdyn hyvin. Kokeilin erilaisia soittimia ja mikrofoneja. Uusi levyni yhdistääkin vanhojen välineiden vintage-soundia
moderniin, koneelliseen musiikkiin.

Muutit New Yorkista takaisin Tukholmaan. Ikävöitkö Isoa Omenaa?
– New Yorkin West Village on ihana: kaoottinen mutta rentouttava. Ihmispaljouteen voi kadota. Tukholmassa puolestaan asuu ihmisiä, joiden kanssa minulla on yhteinen historia. New York antaa ajattelemisen aihetta, Tukholma tekee oloni turvalliseksi.

Vaihdoit ruotsin kielen englantiin tällä levyllä. Miten kieli vaikuttaa ilmaisuusi?
– Tällä levyllä halusin luopua turvallisesta ruotsin kielestä. New Yorkissa asuessani kasvatin tunnesiteen englantiin. Aloin ajatella ja uneksia englanniksi. Kieltä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä haluaa sanoa. Kuuntelija voi aistia tuntemattomastakin kielestä sanojen takaisen energian.

Miten persoonallinen, lapsenomainen äänesi on vaikuttanut uraasi?
– Laulamista aloittaessani en ajatellut, että kuulostan erilaiselta kuin muut. Asian huomaaminen oli hassua. Olen saanut äänestäni sekä hyvää että huonoa palautetta. Tärkeintä onkin saada aikaan reaktioita. On hyvä, että ääneni on tunnistettava.

Mitä odotat kesältä?
– Kiertuetta, sillä rakastan uppoutumista musiikkiini. Sen lisäksi suunnittelen matkoja New Yorkiin ja Kreikkaan. Myös matkustaminen minulle tuntemattomaan paikkaan houkuttelee.