Huippumallia hakemassa
Mallituomari tuntee kameran edestä ja takaa.
Valokuvaaja Sakari Majantie valitsee jo toistamiseen uutta kasvoa Suomen mallikartalle Huippumalli haussa -sarjan tuomarina. 46-vuotiaalla Majantiellä on pitkä kokemus muotimaailmasta, sillä hän työskenteli nuoruudessaan mallina. Kameran toiselle puolella vastahakoisen kuvaajalahjakkuuden houkutteli opiskeluaikojen tyttöystävä, joka tarvitsi testikuvia itsestään ja malliystävistään. Sittemmin itseoppinut Majantie on kuvannut suomalaista muotimaailmaa monipuolisesti.
Televisiotyössä Sakari Majantie joutuu asettamaan nuoria mallikokelaita paremmuusjärjestykseen.
– Mallin potentiaalin näkee usein jo ennen ensimmäistäkään kuvaa. Toki on poikkeuksia, jotka kamera herättää henkiin, mutta varsinkaan sarjan alkuvaiheissa karsiminen ei tuota vaikeuksia.
Sarja silottaa aloittelevan mallin tietä, mutta samalla siinä näytetään muotialan armottomuus. Kilpailu mallintöistä kovenee yhä. Majantien mukaan malliehdokkaita on markkinoihin verrattuna aivan liikaa, sillä suomalainen vaatetusala on kutistunut merkittävästi 1980-luvun ajoista. Ulkomailla suomalaiset häviävät usein kilpailussa itäeurooppalaisten tarjokkaiden kanssa.
– Suvi Koponen tosin todisti, että mikä tahansa on mahdollista. Ja hyviäkin muutoksia on tapahtunut. Ala on nykyisin armollisempi naismalleille, sillä kuvissa saa jo näyttää ikäiseltään. Yli 30-vuotiaille riittää töitä mainiosti.
Muotimaailmassa korostuu yhä enemmän kokemuksen merkitys. Huipulle ei voi päästä yhden televisio-ohjelman avulla. Majantien mukaan alalla täytyy pysyä pitkään saadakseen aikaan tuloksia. Menestys ei suoraan kerro potentiaalista, sillä myös onnea tarvitaan. Kaikki eivät välttämättä haluakaan tulla tunnetuiksi, vaan etsivät alalta aidosti ammattia.
Mallisarjat korostavat mallien roolia muotialalla. Voiko hyvä valokuvaaja pelastaa taidottoman tytön?
– Kuvaaja on ikään kuin kädetön, jos hän on yksin. Hyvä muotikuva vaatii loistavan tiimin: meikkaajan, stailaajan ja valokuvaajan. Heidän avullaan huonokin malli voi onnistua. Kaikkien täytyy osata hommansa. Silloin peruskuvastakin voi tehdä kauniin ja onnistuneen. Parhaimmillaan muotikuva on draamallinen taideteos.
Suomen Huippumalli haussa maanantaisin Nelosella kello 20.
Katso myös
- Turvallista ihonhoitoa 29.6.2010
- Koskettavia tarinoita rakkaista isovanhemmista 18.6.2010
- Nina Hagen kulissien takana 18.5.2010
- Laura Laine kuvittaa keijuilla 17.5.2010
- Hiusmuodin edelläkävijä 8.4.2010
- Tukholman synkkä puoli 23.3.2010
- Tyen luo ihanteita 18.3.2010
- Arkisto






