Haku

Päivän kysymys

Millaisella korulla viimeistelit tänään asusi?

Kilpailut

Oopperaa ja alusvaatteita

24.4.2009 17:01 / Teksti Hanna Johnson | Kuva Mika Pollari
  • Jaa Myspacessa
Suomalainen alusvaate- ja pukusuunnittelija Tyra Therman puvustaa A Madrical Operan.
_tyra_230Tyra Therman on puvustanut nykyoopperaan keskittyneen ammattilaisryhmä Ooppera Skaalan monta esitystä. Tällä hetkellä hän vastaa Philip Glassin säveltämän A Madrigal Operan puvustuksesta. Ooppera Skaalan esittämän kamarioopperan näytökset järjestetään Helsingissa sijaitsevassa Astoria-salissa.

Tyra on valmistunut London Metropolitan University -yliopistosta. Hänen lopputyönsä oli alusvaatemallisto. Puvustajan työn ohella Tyra lanseerasikin oman alusvaatemallistonsa Miranda Lingerien viime syksynä.

– Ajatus alusvaatteista kiehtoo minua – kuinka paljon se mitä ei näe vaikuttaa ihmisen itsetuntoon. Hyvät alusvaatteet muuttavat ihmisen olemusta huomattavasti niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Hän kertoo rakastavansa suunnitteluvaihetta, koska nauttii sen teknisyydestä ja haastavuudesta.

– Inspiraatioita saa niin monesta paikasta, vaikka hedelmien kaunista väriä. Kun on suunnittelun mielentilassa, kaiken näkee eri tavalla.

Tyra haluaa, että alusvaatemallisto symbolisoi sitä, kuinka ihanaa on olla naisellinen ja kaunis – vain itseä varten.

– Pidän tärkeänä vaatteideni suomalaisuutta. Englannissa olen huomannut sen, kuinka paljon tuotteiden kotimaisuutta arvostetaan.

Uransa kohokohdaksi Tyra Therman mainitsee ensimmäisen oopperalle tekemänsä työn, joka oli Les Enfants Terribles -teoksen puvustuksen suunnittelu. Tärkeä hetki oli myös se, kun hän sai käteensä yksityisyrittäjäpaperit.

– Silloin mietin, mihin oikein olen ryhtymässä. Nyt näyttää siltä, että tästä taitaa ehkä tulla jotakin, hän sanoo.

Miranda Lingerie -alusvaatteita myy Lumi on 14 -liike, Pursimiehenkatu 14, Helsinki.
A Magrical Opera, Astoria-sali, Iso-Roobertinkatu 14, Helsinki.
Esitykset ke 22.4., to 23.4., pe 24.4. ja ma 27.4. klo 19.30.



www.tyratherman.com
www.oopperaskaala.fi