Haku

Päivän kysymys

Millaisella korulla viimeistelit tänään asusi?

Kilpailut

Tukholman synkkä puoli

23.3.2010 12:48 / Teksti Elisa Suokko | Kuvat Arvid Stridh
  • Jaa Myspacessa
Jens Lapiduksen bestseller-dekkari taipui elokuvaksi.
jensVasta kaksi romaania kirjoittanut juristi Jens Lapidus on saanut nimiinsä kokonaisen kirjagenren, Stockholm noirin. Tukholman alamaailmaa kuvaavia kirjoja kiittävät niin kriitikot, monimiljoonainen lukijakunta kuin rikollisetkin.

Nyt dekkarikirjailijan Rahalla saa -esikoisromaanin hahmot ovat siirtyneet valkokankaalle. Komean opiskelijapoika J.W:n, maahanmuuttaja Jorgen, rikollispomo Mradon, ja yläluokkaisen Sophien kautta avautuu kuva järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuksista koko yhteiskuntaan.

Jens, miten kirjasi hahmot sopivat valkokankaalle?

Filmin roolitus on todella onnistunut. Näin päähenkilö J.W:ta näyttelevän Joel Kinnamanin ensimmäistä kertaa elokuvan kuvauksissa. Paikalla oli todella paljon ihmisiä, mutta tiesin heti, kuka hän oli.

Rahalla saa kertoo rikollisuudesta. Haluatko kritisoida sillä Ruotsin yhteiskuntajärjestelmää?

Kertomuksissani ei ole poliittista viestiä. Tavoitteeni on kuvata mahdollisimman hyvin ja jännittävästi ihmisiä, jotka elävät rikollisuuden parissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi vankien kohtelua tulisi parantaa. Yhteiskuntaan sopeutumisen pitäisi olla helpompaa.

Miten Tukholma on muuttunut viime vuosina?

15 vuotta sitten meillä ei ollut Guccin ja Louis Vuittonin liikkeitä. Nykyisin rahan käyttäminen ei ole häpeä. Myös järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosikymmenten tulokas. Poliisi ja valtio miettivät yhä, miten ratkaista uusi rikollisongelma.

Mitkä ovat suosikkipaikkojasi Tukholmassa?

Asun Södermalmilla ja voin suositella retkeä Skinnarviksberget-kukkulalle. Radiomaston juurelta on mahtavat näkymät yli Tukholman. Mukaan kannattaa pakata piknik-eväät ja pullo viiniä.

Miltä tuntuu nähdä omat kasvot kirjan kannessa?

Oudolta. Suomessa kuvaani käytetään romaanien kannessa, mutta Ruotsissa ei. En halua olla julkisuuden henkilö kotimaassani. Muualla se ei haittaa.

Elokuvan ensi-ilta on Suomessa 1.4.
Katso leffan traileri tästä.