First Aid Kitin lahjakkaat sisarukset
Elle jututti ruotsalaisen folk-duon Johannaa ja Klaraa.
.jpg)
Miten esittelisitte itsenne?
Olemme kaksi sisarusta, jotka kirjoittavat ja soittavat folk- ja kantriperinteestä ammentavia popkappaleita. Laulamme lujaa ja kuiskaten, korkealta ja matalalta. Yritämme laulaa aina suoraan sydämestä, listasijoituksista viis.
Kauniit, melankoliset kappaleenne istuvat hyvin retrobuumiin, joka on vallalla varsinkin nuorten sukupolvien keskuudessa. Miksi inspiraatiota etsitään aiemmista vuosikymmenistä?
Musiikki ja elämä muutenkin oli ennen jotenkin aidompaa. Nykyisin musiikkia pidetään itsestäänselvyytenä. Iphone-puheliemme ja Spotifyn vuoksi meitä ympäröi jatkuva soundtrack. Ennen ihmiset notkuivat levykaupoissa ja ostivat vinyylejä huolellisen harkinnan jälkeen. Sitten he menivät kotiin ja kuuntelivat levyn ajatuksella alusta loppuun. Nykyään elämme niin pirstaloituneessa maailmassa, ettemme osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Siksi tuntuu, että musiikki on menettänyt jotain arvokkuudestaan ja ainutlaatuisuudestaan. Emme tarkoita, etteikö tänäkin päivänä olisi paljon lahjakkaita muusikoita, mutta 1960- ja 70-luvuilla listojen kärkeen pääsi tekemällä vain hyviä kappaleita – se riitti. Vaikea kuvitella, että Joni Mitchellin tai Simon & Garfunkelin tapaiset muusikot voisivat kohota vuonna 2012 yhtä menestyneiksi artisteiksi kuin ennen. Nykyisin artistien täytyy panostaa visuaalisuuteen, provosoida yleisöä tai vähentää vaatteita, jotta he herättäisivät suuren yleisön mielenkiinnon. Ja siinä on jotain surullista, vai mitä?
Luonnolla on suuri merkitys First Aid Kitin musiikissa ja estetiikassa. Miksi?
Emme ole siitä erityisen tietoisia, kun kirjoitamme kappaleita. Mutta luonto tosiaan tuntuu olevan musiikissamme aina läsnä. Emme itsekään tiedä, miksi näin on. Ehkä se johtuu siitä, että kasvoimme lähellä metsiä ja merta Tukholman liepeillä. Tai sitten siitä, että luonto tarjoaa niin hyviä metaforia sanoituksiin. Ennen kaikkea rakastamme luontoa ja sen kauneutta: metsä on todella rauhoittava paikka.
Jos ette olisi muusikkoja, mitä tekisitte työksenne?
Rehellisesti sanoen olisimme varmaan molemmat tällä hetkellä opiskelijoita. Johannan unelma-ammatti muusikon ohella on elokuvaohjaaja tai kirjailija; Klara taas unelmoi runokirjan kirjoittamisesta. Kumpikin tekisi joka tapauksessa jotain luovaa.
Kertoisitteko tyylistänne? Millaisista vaatteista pidätte?
Rakastamme boheemia ja etnistä muotia, samoin 1960- ja 70-luvun vintagevaatteita. Pengomme yksilöllisiä juttuja Ebaysta. Suosikkiliikkeemme on Sisters of the Black Moon, jota pyörittää kolme teksasilaista tyttöä. He ovat stailanneet meitä paljon musiikkivideoihin ja keikoille. Löydämme tyyli-inspiraatiota myös Tumblr-palvelun blogeista. Suosikkimerkkejämme ovat Redebjer, Rodarte, Anna Sui ja Spanish Moss.
Mistä löydätte tällä hetkellä inspiraatiota?
Johanna: Fanitan rockabillymuusikko George Jonesia. Aloin myös vasta äskettäin kuunnella Florence & The Machine -yhtyettä (tiedän, että olen pahasti myöhässä).
Klara: Olemme elokuvanörttejä ja katsomme vähintään leffan päivässä. Viime aikojen suosikkeihin kuuluu The Artist and Drive. Olemme myös koukussa Homeland ja Breaking Bad -tv-sarjoihin.
Vuosi 2012 on vasta alussa. Millaista vuotta odotatte?
Vuosi tulee varmasti olemaan täynnä uusia elämyksiä ja jännittäviä kokemuksia. Matkustamme pitkin maailmaa ja odotamme innolla fanien tapaamista ja heidän tarinoidensa kuulemista. On myös kiinnostavaa nähdä, miten uusi levy otetaan vastaan.
Vinkkaisitteko lukijoillemme, mitä bändejä kannattaa pitää tänä vuonna erityisesti silmällä?
Dylan Leblancilta, mahtavalta louisianalaiselta laulaja-lauluntekijältä, on tulossa tänä vuonna toinen levy. Odotamme sitä kuumeisesti. Myös eteläafrikkalaisen hiphop-duo Die Antwoordin uutuusalbumi Tension on varmasti eeppinen.
First Aid Kit esiintyy Helsingin Tavastialla 6.2. ja Turun Klubilla 7.2. Lue lisää, thisisfirstaidkit.com. Kaksikosta juttu myös helmikuun Ellessä!
Katso myös
- Tanssi kohti kesää! 22.5.2012
- Television muotiviikko on täällä! 22.5.2012
- Elle Cafe: Heli Kajon laulu sähköisti tunnelman 22.5.2012
- R/H:n korupaja veti väkeä Elle Cafessa 22.5.2012
- Puhdistus venyi komeaksi oopperaksi 21.5.2012
- Kesäkuun uutuusleffat 21.5.2012
- Helsingin parhaat kahvilat 21.5.2012






