Haaveissa uusi hiusmalli?
Kauneusgalleriat
Kaipaatko jotakin uutta hiustyyliisi? Inspiroidu kevään muotinäytöksistä.


Pitkään tukkaan saa helposti potkua otsatukasta. Charles Anastasen näytöksen sensuelli tyyli syntyy kulmakarvat peittävästä otsiksesta.
Anna saksien kilkattaa ronskia sävelmää: pyydä kampaajaltasi superlyhyt kesätukka. Burberryn taidokkaasti kerrostettu hiusmalli on kadehdittavan helppohoitoinen.
Oletko kyllästynyt lättänään ilmeeseen? Monesta hiusmallista saa kuohkean hiuspuuterin ja tupeerauskamman avulla.
Paul Costelloe rouhi rakennetta sivuille ja päälle Otsatukka sen sijaan taivutettiin maltillisesti ohimoa kohti.
Huolettomat sykeröt ovat heiluneet katukuvassa jo pitkään. Vaihtelua saat, kun väkerrät nutturan sivulle ja kruunaat kampauksen pannalla kuten Daks.
Jos silkinsileiden suortuvien tuskallinen tavoittelu kyllästyttää, anna periksi! Elena Miro marssitti näytöslavalle malleja, joiden hiukset olivat suloisesti sekaisin.
Naisellinen polkka toimii aina. Fendin klassikkomallissa ihastuttaa ruskeaa hiusväriä korostava kullan vivahde.
Tee polkkatukkaan kiharoita suoristusraudalla tai lämpörullilla. Kokoa kiehkuroita rennosti eri puolelle päätä. Ota mallia Douglas Hannantin näytöksestä.
Pitkät, suorat hiukset muuntuvat hetkessä kuohkeiksi muutamalla kikalla. Suihkuta suortuviin lämpösuojaa ja käy tukka läpi kiharruspuikolla. Lopputulos saa olla huoleton. Ei siis haittaa, vaikka joukkoon jäisikin muutama suora osio. Betty Jacksonin mallin kiharoita korostaa luonnollisin sävyin raidoitettu tukka.
Voimakkaasti porrastettu leikkaus tuo särmikkyyttä pitkiin hiuksiin. Kun Peter Jensenin mallin tukan sitaisee kiinni, kerrostetut suortuvat luovat seksikkään kehyksen kasvoille.
Jos sinulla on nyt lyhyt, tasapitkä polkka, kokeilee rohkeasti otsatukkaa. Antonio Marraksen näytösmallin hiustyyli on yksinkertaisen elegantti.
Lyhyet hiukset voi nostaa myös ylös. Harjaa pyyhekuivaan tukkaan tuuheuttavaa muotoiluvaahtoa ja föönaa hiukset päälaelle. Loihdi yksityiskohtia kihartimella ja kruunaa komeus näyttävällä koristeella. Mila Schon kampaus on omiaan juhlissa, mutta tuo myös arkeen tyylikästä fiilistä.
Saat Gaetano Navarran tyyliset pysyvät laineet samettipintaisilla lämpörullilla. Suihkuta hiuksiin tukea antavaa lämpösuojaa, kiepauta tukka rullille ja anna sen taipua samalla, kun meikkaat. Poista rullat, anna jäähtyä hetki ja haro kampaus muotoonsa sormin.
Vanhan ajan nostalgiaa ihailevien kannattaa etsiä netistä Hollywoodin glamour-kaunottarien kuvia. Polkkapituuteen loihditut laineet tuovat mieleen hienostuneen Grace Kellyn. Naisellinen kampaus tuo kontrastia Philosophyn kuosien kirjolle.
PPQ:n hiusmalli ihastuttaa yksinkertaisuudessaan. Mallin saa helposti myös naiselliseksi loihtimalla tukkaan kiharia.
Tyylin päivitykseen ei aina tarvita saksia. Nutturoiden ystävät voivat sitaista silotellun Pikku Myy -sykerönsä ympärille muutamia nauhoja. Osta kangaskaupasta samalla eri värivaihtoehtoja viikon jokaiselle päivälle. Clements Ribeiro kruunasi sykkyränsä beigellä nahalla.
Huhtikuun Ellen tyyli-ikonina hurmaa Marilyn Monroe. Jeremy Scottin näytöskampaus lienee saanut inspiraatiota hunajaiselta vaaleaveriköltä. Tukkatyyli syntyy, kun kietaiset hiukset tarrarullille. Avaa rullat, mutta älä kampaa kiharoita auki, vaan kiinnitä ne sellaisenaan pyörylälle pinneillä.
Zambon kampaus tuo mielen Täydellisten naisten Bree Van de Kampin. Polkka näyttää aivan erilaiselta, kun föönaat sen kuohkeaksi ja kampaat pois kasvoilta. Leiskuvanpunainen väri on kevään hitti.