Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Toista lastaan odottava Suvi Riggs: ”Haluan kehoni toimivan vauvan parhaaksi”

03.10.2017

Huippumalli Suvi Riggs, 29, nauttii äitiydestään täysillä eikä ole vielä palaamassa mallin töihin. Juniper-tytär saakin pian sisaruksen.

Los Angelesissa asuva Suvi Riggs, tyttönimeltään Koponen, elää elämänsä onnellisimpia aikoja. Hän ja aviomies Tyler Riggs, 31, saivat joulukuussa tyttären. Luontoa rakastavat vanhemmat antoivat tyttärelleen nimen Juniper; harvinainen nimi tarkoittaa suomeksi katajaa.

Suvi kertoi Ellelle keväällä, että haaveilee jo toisesta lapsesta. Tänään hän jakoi Instagram-tilillään kuvan, josta käy ilmi, että pariskunta odottaa Juniperille sisarusta.

Tyttären syntymäkin oli luonnollinen, sillä hän syntyi kotona ammeeseen. Doulan ja kätilön lisäksi synnytyksessä oli paikalla Tyler.

”Päädyin kotisynnytykseen oikeastaan sattumalta raskauden edetessä. Juttelin kätilöni kanssa ja aloin tuumia, että miksi en synnyttäisi luonnollisesti kotona. Synnytyksen alettua kätilöillä ei ollut aikaa täyttää heidän mukanaan tuomaa synnytysammetta, koska synnytys eteni niin nopeasti. Lopulta Juniper syntyi meidän omaan ammeeseemme.”

 

En halua ajatella, että söinkö nyt liikaa, vaan haluan olla terve.

 

Kaikki on sujunut loppuvuodesta vuoden täyttävän Juniperin kanssa hyvin, ja kahdeksan vuotta yhdessä ollut pariskunta on hitsautunut entistä tiukemmin yhteen.

”Äitiys on ollut itselleni luontevaa ja ihanaa. Toinen lapsi saa tulla heti kun on tullakseen,” Suvi yllättää.

Pinnallisena pidetyssä Los Angelesissa Suvin valinnat tuntuvat raikkailta ja suomalaisilta.

”Vaellamme Kalifornian kanjoneissa ja liikumme niin paljon luonnossa kuin mahdollista. Pyrimme elämään mahdollisimman luomusti koko perhe, ruokavalintoja myöten.”

Terve keho vauvan takia

Suvi ja Tyler tapasivat aikoinaan toisensa kovin erilaisissa merkeissä, Milanon muoti-viikolla. Tyler työskenteli tuolloin Suvin tavoin huippumallina. Sittemmin Tyler on siirtynyt näyttelijäksi, mikä on yksi syy siihen, miksi Floridasta kotoisin oleva Tyler ja Vantaalta lähtöisin oleva Suvi ovat asettuneet juuri Los Angelesiin. Ala on kovin kilpailtu, mutta näyttelemistä opiskellut Tyler on työllistynyt hyvin. Useimmat pariskunnan ystävistä työskentelevät filmialalla.

Suvi on pitänyt tarkoituksella etäisyyttä töihinsä, vaikka toki hänen mallitoimistonsa ovat tiedustelleet aikeista palata kameran eteen. Töitä olisi näyttävän uran tehneelle Suville tarjolla vaikka heti.

”En halua matkustaa vauvan luota. Haluan myös olla Tylerin kanssa samassa maassa, ja mallin työt vievät usein väistämättä eri maanosaan.”

Vaikka Suvi on raskauden jälkeenkin hoikkaakin hoikempi, hän ei ole omien sanojensa mukaan vielä vartaloltaan työkunnossa.

”Näytösmallit ovat niin laihoja. Imetän vielä ja haluan kehoni toimivan vauvan parhaaksi. En halua ajatella, että söinkö nyt liikaa, vaan haluan olla terve. Näytökset saavat nyt odottaa.”

Suvi on päättäväinen sen suhteen, mitä tulee elämänvalintoihin.

”Perhe on minulle ehdoton ykkönen. Näin on ollut aina.”

Suvi ja Tyler juhlistivat elokuussa viisivuotishääpäiväänsä. Harvinaisen onnelliselta vaikuttava pariskunta julkaisee säännöllisesti Instagramissa rentoja yhteiskuvia.

Ilman verkostoja

Suvi ja Tyler kävivät toukokuussa viikon vierailulla Suomessa. Yksi syy oli Suville rakkaan isoäidin 100-vuotispäivät, joita vietettiin hoitokodissa. Samalla reissulla Suvi näki Vantaalla asuvaa perhettään ja muita sukulaisiaan.

Suvia vuodet maailmalla eivät ole ylpistäneet, vaan hänet voi nähdä ostoskärryineen vaikkapa Vantaan Jumbossa. Meikittömänä ja rentoihin asuihin pukeutuneena hänet tunnistaa korkeintaan pituudesta ja hoikkuudesta.

 

Olen kasvanut ihmisenä todella paljon, siitä kun lähdin maailmalle.

 

Myös Tyler viihtyy Suomessa ja pitää suomalaisesta luonnosta ja ruoasta.

Suvi on puhelimitse jatkuvasti yhteyksissä vanhempiinsa, ja hänen perheensä lensi viime jouluna Riggsien luokse joulun viettoon.

Suvi viihtyy hyvin Yhdysvalloissa alun kulttuurisokin jälkeen.

”Olemme Tylerin kanssa asuneet New Yorkissa kahdesti. Asuimme Brooklynissa, mikä oli kätevää töiden vuoksi. Lopulta kuitenkin huomasimme, että asuminen Nykissä oli meille turhan 
hektistä.”

Kaivattu rentous löytyi Kaliforniasta.

”Nyt minulla on täällä kavereita, oma perhe ja yhteisö. Kun saavuin tänne, aloitin aivan nollasta verkostojen luomisen. Äitiyden myötä olen löytänyt seuraa myös naapurustosta.”

Ikoninen Suomi-kasvo

Monen ensimmäinen muistikuva Suvista on, kun hän asteli 16-vuotiaana hieman huonoryhtisenä vantaalaistyttönä kameroiden eteen Mallikoulu-ohjelmassa. Siitä alkoi tapahtumasarja, joka määritteli pitkälti Suvin elämän kulkua. Kansainvälinen, raketin lailla noussut mallinura alkoi hänen voitettuaan ohjelman 17-vuotiaana vuonna 2005.

”Olen kasvanut ihmisenä todella paljon siitä, kun lähdin maailmalle. Olen duuni duunilta oppinut alasta ja kehittynyt ammattilaiseksi.”

Suvi on edelleen Suomen kaikkien aikojen menestynein huippumalli. Hän on tehnyt eri maiden Vogueiden kansia ja työskennellyt Louis Vuittonille, Christian Diorille, Guccille, Max Maralle ja Nina Riccille. Suvin kuluneen vuoden suurin projekti oli toimia Lumenen kampanjan kansainvälisenä kasvona.

”Oli suuri kunnia tulla valituksi Lumenen keulakuvaksi. Työ oli minulle erittäin mieluinen. En meikkaa paljon, mutta Lumenen Rosy Dawn -valopisarat sopivat hyvin iholleni. ”

Suvi vaikuttaa haastatellessa rennolta ja nauravaiselta naiselta. Ei ihmetytä ollenkaan, että hän on mukautunut amerikkalaiseen elämäntyyliin. Läheiset kuvailevat Suvia rehelliseksi, suoraksi, päättäväiseksi ja avoimeksi.

Kyseisillä ominaisuuksilla pääsee elämässä pitkälle. Jopa pidemmälle kuin johtavien muotilehtien kansimalliksi.

Lue myös:

Saimi Hoyer: ”Elämäni kovin
 vuosi on nyt takana”

Sini Ariell: ”Inhosin kehoani vuosikausia”

Jukka Hildén: ”Olen Duudsoni myös isänä ja puolisona”

 

Teksti
Kuvat Robert Lindstrom ja Suvi Riggs
Tilaa Elle

Seuraa Elleä