Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Rintasyöpään sairastunut Astrid Swan: ”Olen etuoikeutettu, sillä olen vielä täällä”

12.10.2017

Kun muusikko Astrid Swan sai tiedon parantumattomasta rintasyövästä, hän romahti kahdeksi päiväksi. 
Sitten hän kytki päälle selviytymismoodin.

Kun muusikko Astrid Swanin rintasyövän hoidot olivat vihdoin ohi vuonna 2015, häneen iski uusi pelko. Mitä jos syöpä uusiutuu levinneen rintasyövän muodossa?

Riski on suuri etenkin nuorena sairastuneilla, eikä eri puolille kehoa levinneeseen rintasyöpään ole toistaiseksi olemassa parannuskeinoa.

Keväällä 2017 Astrid alkoi voida huonosti: hän oli väsynyt eikä ruoka maistunut.

”Luulin silti olevani vain uupunut, koska olin tehnyt liikaa töitä.”

Huhtikuisena perjantaina lääkäri soitti hänelle, ja pahin pelko toteutui. Lääkärit eivät mielellään anna ennusteita, mutta levinneeseen rintasyöpään sairastuneet elävät Suomessa keskimäärin kolme vuotta diagnoosin saatuaan.

”Sunnuntaina oli vappuaatto, ja lääkäri toivotti puhelun päätteeksi hyvää vappua. En pystynyt vastaamaan siihen mitään.”

Puhelun jälkeisistä parista päivästä Astrid ei muista mitään.

”Vaikka olin pelännyt diagnoosia, ei sellaiseen silti voi valmistautua millään tavalla.”

Mutta jollain tavalla olo alkoi lopulta helpottaa – enää ei tarvinnut elää epävarmuudessa, pahinta peläten. Hoidot alkoivat jo seuraavalla viikolla, ja Astridille valkeni niiden olevan nykyään erittäin kehittyneitä. Suomessa on monia, jotka ovat eläneet diagnoosin saatuaan jopa 20 vuotta.

Samalla kytkeytyi päälle selviytymismoodi.

”Tiesin, että olisi ollut sallittua lannistua ja jäädä sängyn pohjalle, mutta päätin heti, että jatkan töiden tekemistä. Olen perunut vain ne keikat, jotka on ihan pakko.”

Syöpä on tuonut Astridin sanoituksiin ja sitä myötä keikkoihin uuden sävyn. Äitinsä päiväkeikan Flow-festivaaleilla nähnyt 5-vuotias lapsi ihmetteli närkästyneenä, miksi kaikki itkivät keikalla.

Astrid Swan

”Sairaus vaikuttaa siihen, miten näen itseni: minulta on viety hiukset ja ripset. Siitä huolimatta koen itseni kauniiksi”, kertoo Astrid Swan.

Elää kuin viimeistä päivää on klisee, mutta myös syöpäpotilaan arkea. Astrid on sairastumisen myötä oppinut olemaan tekemättä asioita, jotka eivät tuota iloa: passaamaan turhat kokoukset ja olemaan tapaamatta ihmisiä, jotka vievät energiaa.

”Minusta on myös tullut shoppailija, joka ei pode huonoa omaatuntoa. Pystyn helposti perustelemaan itselleni, miksi ansaitsen kivan uuden syyslaukun. Lähden myös rohkeammin matkoille ja syön ulkona miettimättä budjettia.”

Vertaispiirien avulla Astrid on päässyt yli ajatuksesta, että sairastuminen olisi epäreilua.

”En ole ainoa, jolle on käynyt näin. Päinvastoin, olen etuoikeutettu, sillä olen vielä täällä. Ja toisin kuin yllättävän kuoleman tapauksessa, meillä on aikaa järjestellä asioita ja totutella ajatukseen kuolemastani.”

Vapun jälkeen Astrid ja hänen miehensä, levy-yhtiö Solitin omistaja Nick Triani, ovat miettineet käytännön asioita uudelta kantilta – kuten sitä, miten löytää kiireisen työarjen keskeltä mahdollisimman paljon yhteistä aikaa perheelle. Astrid tekee musiikin lisäksi myös sukupuolentutkimuksen väitöskirjaa.

”Tiedän, että vaadin läheisiltäni aika paljon, kun haluan myös suunnitella aikaa, jolloin minua ei enää ole. Ja toisaalta olen ymmärtänyt, ettei ole minun vastuullani miettiä, mitä jätän jälkeeni.”

Hyvin edenneet hoidot ovat muuttaneet ajattelua. Perhe ei elä jatkuvassa kuolemanpelossa vaan opettelee elämään kroonisesti sairaan, välillä väsyneen tai kivuliaan äidin kanssa. Ikävintä Astridin mukaan on, kun tuntemattomat ihmiset ovat yhteydessä suositellakseen vaihtoehtohoitoja tai uskontoa.

”Mutta enemmän on päiviä, jolloin olen onnellinen hahmo, joka tekee elämässään juuri mitä haluaa. Elämä voi olla ihanaa ja kaunista, vaikka ei eläisi terveenä 99-vuotiaaksi.”

Astrid ja Nick puhuvat sairaudesta paljon, enemmän kuin Astridin ensimmäisen rintasyövän aikaan.

”Vaarana on, että sairastava partneri yrittää selvitä kaikesta yksin tai että terve osapuoli vetäytyy. Tällä kertaa olemme onnistuneet aiempaa paremmin pysymään lähellä toisiamme.”

Alusta asti oli selvää, että asioita ei salata myöskään pariskunnan lapsilta. Äiti ja lapsi voivat puhua arkisesti peruukeista, sytostaateista ja kuolemasta. Lapsi pidetään kartalla myös hyvin menneistä hoidoista ja siitä, miten tutkijat saattavat keksiä pian sellaisen lääkkeen, jolla äiti saa ihan uuden ennusteen.

”On tärkeää, että hän voi puhua asioista myös muille. Välillä lapsi miettii aikaa, jolloin minua ei enää ole. Hän saattaa esimerkiksi haaveilla, että olisinpa vielä täällä näkemässä, kun hän joku päivä saa lapsia.”

Aluksi yksiä vaikeimmista olivat tilanteet, joissa ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan siitä, miten ovat menettäneensä vanhempansa nuorena.

”Kun ihminen kertoo äitinsä kuolleen hänen ollessaan viisivuotias, osaan jo nähdä positiivisen puolen: miten lapsi on selvinnyt siitäkin. Tiedän, että ihmisestä voi kasvaa tasapainoinen ja elämästä nauttiva ihminen monenlaisissa perheissä ja tilanteissa. Se on vapauttavaa.”

Lue myös:

Saimi Hoyer: ”Elämäni kovin
 vuosi on nyt takana”

Mikael Gabriel: ”Halusin menestyä, jotta sain pahan olon pois”

 

teksti Anni Nissi
kuvat Fabian Björk
Tilaa Elle

Seuraa Elleä