Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Ruotsin Lappi on intohimoisen laskettelijan unelma

11.02.2017

Ruotsin Lapin keväthanget, puuterilumet ja helikopterilaskut ovat laskettelijalle unelmien täyttymys. Paitsi jos on tasaisista rinteistä tykkäävä sunnuntailaskija niin kuin Hanna Tohtua.

Alpeillako? Ei, vaan Ruotsissa, Riksgränsenissä. Nämä maisemat aurinkoisena päivänä ovat niin huima kokemus, että sinne haluaa heti takaisin.

Alpeillako? Ei, vaan Ruotsissa, Riksgränsenissä. Nämä maisemat aurinkoisena päivänä ovat niin huima kokemus, että sinne haluaa heti takaisin.

Nyt näkyvät ensimmäiset vuoret. Ne ovat lumen peitossa, mutta siellä täällä erottuu mustia kohtia.

Bussimme on matkalla Kiirunan lentokentältä kohti Björklideniä ja Riksgränseniä, kahta laskettelukeskusta Ruotsin Lapissa. Kiiruna, Ruotsin pohjoisin kunta, sijaitsee Kittilää pohjoisempana ja jää lokoisasti Suomi-neidon kainaloon. Pikkukaupungista voi bongata sieviä mansardikattoisia taloja, ja kunnan alueella sijaitsee maan korkein vuori, 2 110 metriä korkea Kebnekaise.

Kiirunasta ajaa noin puolitoista tuntia Björklideniin. Bussin vasemmalla puolella maisemaa hallitsee vuorijono. Oikealla näkyy lumipeitteinen järvi, jota täplittävät pikkuiset kopit: siirrettäviä pilkkikoppeja!

Täällä kasvaa lähinnä käppyräkoivua ja varvikkoa. Jos on käynyt pohjoisessa Lapissa, näky on tuttu. Tosin vuorista korkeimmat muistuttavat enemmän Alppeja kuin Lappia.

Matkamme ensimmäinen pysähdys on perhepaikan maineessa oleva perinteikäs Björkliden, jonka 23 pitkässä ja vaihtelevassa rinteessä riittää laskettavaa. Sieltä siirrymme kolmenkymmenen kilometrin päähän Riksgränseniin. Tämä intohimoisten laskettelijoiden kulttipaikka on tunnettu luonnontilassa olevista rinteistään ja vapaalaskumaastoistaan rinteiden ulkopuolella.

 

”Olen lasketellut lapsesta asti mutta vain tutun laskettelu-keskuksen rinteitä, joiden jokaisen töyssyn tunnen.”

 

Ohjelmassa on hiihtovaellusta, laskuja hoidettujen rinteiden ulkopuolella ja moottorikelkoilla ajelua. Reissun kohokohta on heliski-retki: helikopteri vie meidät vuoren rinteelle, josta laskemme oppaan kanssa koskematonta rinnettä alas. Tähän kaikkeen sekä Björkliden että Riksgränsen ovat omiaan.

Ja juuri tätä kaikkea olen koko ikäni vältellyt. Olen lasketellut lapsesta asti mutta vain tutun laskettelukeskuksen rinteitä, joiden jokaisen töyssyn tunnen.

Olemme ihan kohta perillä Björklidenissä, joten on syytä kysäistä muutama vinkki. Miten hoidettujen, tasaisten rinteiden ulkopuolella pysyy pystyssä?

Älä nojaa taakse, äläkä eteen. Joustat vain polvista, niin saat otettua vastaan luonnon muodot, yksi matkaseuralaisistani neuvoo. Selvä homma.

Hengissä selviytymisestä

Mikä on olo, kun edessä on helikopterikyyti, joka jättää matkustajat vuorennokkaan?

Hyvä kun saan juustopatonkini ja kananmunani syötyä. On pakko tankata, joten otan toisenkin kananmunan.

Olemme yöpyneet Björklidenin pienen mökkikylän mökeissä ja tavanneet hotelli Fjälletin aamiaisella. Meillä on toppahousut jalassa ja kypärät lattialla ruokapöydän vieressä, sillä lähdemme mäkeen suoraan aamiaiselta.

”Onko tämä ensimmäinen heliski-kertasi?” kysyy lasketteluopas, jonka tapaan hotellin tuulikaapissa.

Se näkyy ilmeisesti naamasta.

 

Vain ihminen, joka on työkseen tekemisissä kuolemanriskin kanssa, voi puhua hengenvaarasta näin arkisesti.

 

Laskemme hotellilta mäkeä alas Arctic Guides -firman pihalle, jossa seisoo kaksi helikopteria pressut päällä. Vuoristo-oppaamme Anders Bergwall sanoo heti, että huonolta näyttää. Tuulee, pyryttää ja näkyvyys on huono. Käymme silti turvallisuusohjeistuksen läpi, jotta olemme heti valmiit hyppäämään kyytiin, jos aamupäivän aikana selkiää.

Anders esittelee varusteet, jotka jokaisen heliski-laskijan repusta on löydyttävä: Piippari eli lumivyörylähetin, joka lähettää lumivyörytilanteessa etsijöille signaalia. Toiseksi on sondi, kokoontaitettava sauva, jolla lumivyöryn uhria etsitään lumesta. Kolmanneksi mukana pitää olla lapio, mielellään alumiininen.

Sitten Anders pudottelee muutaman tilastollisen faktan. Noin 70 prosenttia selviää hengissä itse vyörystä. Vartin jälkeen lumeen hautautuneista on elossa 80 prosenttia. Puolen tunnin jälkeen hengissä on enää 50 prosenttia.

Vain ihminen, joka on työkseen tekemisissä kuolemanriskin kanssa, voi puhua hengenvaarasta näin arkisesti. Anders on työskennellyt vuorilla 30 vuotta.

”Jos itseltään joutuu kysymään, onko tästä turvallista laskea, se ei ole turvallista”, hän linjaa.

Andersin tärkein turvavaruste onkin kuulemma gut feeling, se tietty tunne vatsanpohjassa.

Lumikissa, on sekin jotakin

Helikopterin pressu pysyy tiiviisti päällä koko päivän. Tänään ei lennetä. Kaikki se lataus ja ne kananmunat! Olen pettynyt – vai salaa vähän helpottunut?

Helikopterilennon sijaan lähdemme köröttelemään lumikissalla ylös Låkta-tjåkkon vuoristoasemalle, vajaan kymmenen kilometrin päähän Björklidenistä. 1 228 metrin korkeudessa on ravintola, baari, sauna ja koruton kahdeksantoista pedin majapaikka. Låktatjåkkolle tehdään hiihtovaelluksia, ja siellä voi syödä Ruotsin korkeimmalla tarjotut vohvelit.

Ylhäältä pitäisi olla henkeäsalpaavat näkymät, mutta tänään näemme vain tasaisen pyryverhon.

Katson, kun neljän hengen laskijaporukka vetää huput ja lasit tiukasti päähänsä, kiinnittää sukset jalkaansa ja lähtee sauvomaan valkoisen maiseman sisään. Kokeneimmat laskijat eivät näköjään pyrystä välitä.

Me sen sijaan kiipeämme takaisin lumikissaan ja teemme olomme mukavaksi. Tällä kertaa gut feeling päätti, että helikopterikokemus jäisi ensi kertaan.

Intohimoisten paikka

On kiehtovaa kurkistaa itselle vieraaseen harrastuskulttuuriin, jossa on myös kokonaan oma sanastonsa, kuten:

Hiihtovaellus eli ski touring, se kun lähdetään retkelle, jolla vaelletaan suksilla vuoren rinteitä ylös ja lasketaan alas. Skinnaus, se kun askelletaan rinnettä ylös suksien pohjiin kiinnitetyillä nousukarvoilla eli skineillä. Randobarbi, se ihana nainen, jonka kanssa lähteä randoilemaan eli hiihtovaeltamaan.

Ja sitten on sanonta, jonka merkityksen tajusin Riksgränsenissä: No friends on a powder day, ei ystäviä puuteripäivänä.

Riksgränsen on vapaalaskijan taivas. Yksi tuolihissi vie ensin puoleenväliin vuorta, toinen huipulle. Rinteitä on virallisesti 29, mutta niistä vain muutama on hoidettuja, lumikissalla tasaiseksi ajettuja. Loput ovat luonnontilassa. Niiden lisäksi merkittyjen rinteiden ulkopuolella on vapaalaskijan offareita eli off piste -reittejä yllin kyllin.

 

Puuterinen irtolumi pehmentää käännöksiä niin, että tuntuu kuin laskisi hidastetussa videokuvassa.

 

Pieni ja sympaattinen kylä sijaitsee Ruotsin ja Norjan rajalla. Off piste -reitti Norgesvängen kurvaakin yhdessä kohdassa Norjan puolelle.

Täällä laskijoita yhdistää rakkaus lajiin, ja sen myös aistii paikan tunnelmassa. Väestä päätellen ei ole yhtä oikeaa Riksgränsen-profiilia tai ikää, intohimo riittää.

Yhtä ihailemaani naistyyppiä kyllä näkyy Riksgränsenissä ja Björklidenissä: nainen, jolla on tekniset vaatteet, poninhäntä ja reipashenkinen olemus. Naisen kasvoilla on ulkoilman hehku.

Tätäkö olen karttanut

Mikä seuraa pyryä, joka on niin sankka, että vuoristo-opaskin nöyrtyy? Täydellisen puuteripäivän aamu. Sellaisena ei malta juoda kuin yhden pikaisen kupin kahvia.

Lunta on tullut edellisen päivän ja yön aikana ainakin parikymmentä senttiä. Aurinko helottaa niin, että olen toppavaatteissani hiessä ennen kuin olemme kävelleet suksia kantaen hissin ala-asemalle.

Tuolihississä alapuoleltamme alkaa kuulua kiljahtelua. Lumilautailijat ja laskettelijat, jotka ovat ehtineet huipulle ensimmäisessä aallossa, päästelevät nyt korkkaamattomia puuteririnteitä alas – kiljuen samalla riemusta.

No, onhan tämä kieltämättä. Vitivalkoisia vuoria näkyy silmänkantamattomiin, ainakin Norjaan asti. Voiko näin kaunista olla?

Kun pääsemme ensin yhden ja sitten toisen tuolihissimatkan huipulle, opas kokoaa meidät ympärilleen. Tsekkaamme, että piipparit toimivat. Sitten lähdemme lykkimään eteenpäin, rinteen ulkopuolelle. Tarkoituksena on laskea Norgesvängen.

Älä nojaa eteen, älä taakse, tunne luonnon muodot. Nyt se on menoa!

Uusi, puuterinen irtolumi pehmentää käännöksiä niin, että tuntuu kuin laskisi hidastetussa videokuvassa. En kilju, mutta hihkun. Eihän tämä ole vaikeaa, ei ainakaan uudessa lumessa.

Tätä ihanuutta olen siis karttanut koko elämäni. Tutut, minulle helpot rinteet ja varovainen luonteeni ovat varmistaneet, että olen lasketellut koko ikäni vakaasti mukavuusalueellani.

Toinen lasku, neljäs, viides, kahdeksas. Lasken uudelleen yksin ne, joista nautin eniten, koska hei: ei ystäviä puuteripäivänä.

Lue myös:

Sri Lankalle kannattaa mennä nyt, kun muut eivät ole vielä ehtineet

Lapin-matka on uusi surffiloma

Teksti
kuvat Lapland Resorts, Visit Sweden / Henrik Trygg ja Hanna Tohtua
Tilaa Elle

Seuraa Elleä