Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Konmarittaja Susanna: ”Vuosi vuodelta tavaraa 
on vähemmän”

05.03.2017

Sisustusstailisti Susanna Vento, 41, kertoo miten on onnistunut karsimaan kaapistaan kaiken turhan.

Olen aina ollut järjestyksen ihminen ja halunnut, että asioille on paikkansa. Jo lapsena järjestin kirjahyllyt värikoodeittain, ja tavaroiden järjestelyä käsittelevän KonMari-kirjan ilmestyttyä totesin ”luojan kiitos, meitä on muitakin.”

Haluan muistaa, mitä vaatteita minulla on. Kahden lapsen ja kahden aikuisen taloudessa niitä on paljon, ja lapsilla niitä on vielä enemmän eri vuodenaikoihin liittyen.

Aina kesäloman alussa järjestän arjen vinottamat kaapit. Silloin lajittelen kiertoon menevät asiat ja myyn käyttökelpoisia Facebook-ryhmissä. Kerään omat pussukat naapurin lapsille, vien ylimääräiset lelut päiväkotiin ja järjestän lapsien kasvua odottavat vaatteet senttikoon mukaan vintille. Käyn myös läpi ruoka-ainekaapit, meikit ja pesuaineet. Vuosi toisensa jälkeen homma helpottuu, kun tavaraa on vähemmän.

Helpointa on päästää irti virttyneistä ja kulahtaneista vaatteista. Vaikeinta on luopua lempihousuista, joihin ei ehkä tule koskaan mahtumaan.

Olen kuitenkin oppinut luopumaan armotta vaatteista, joita en ole käyttänyt muutamaan kuukauteen. Arvokkaammistakin asuista irtautuminen tuo nautintoa, kun rakkaita mutta liian pieniä vaatteita myytyäni ostan niiden tilalle yhden laadukkaan vaatekappaleen.

Varma valinta

Hyvälaatuinen pellavapaita on yksi lempivaatteistani. Se on helppo yhdistää farkkuihin tai siisteihin, mustiin housuihin. Materiaali on samaan aikaan rento mutta arvokas.

Laadukkaat perusvaatteet

Satsaan laadukkaisiin villapaitoihin ja collegeihin ja suosin merkkejä, kuten Acne, Cos ja Support Your Local. Kun rekki ei ole täynnä, on helpompi valita jokaiseen päivään tai tilaisuuteen sopiva asu.

20161017, Helsinki, Finland. Susanna Vento: Konmari -style wardrobe and accessories by three women. Photographer: Mari Lahti / Elle

Vain rakkaimmat jäävät

Olen karsinut koruni minimiin, mutta niistä en luopuisi mistään hinnasta. Casion kello taas on käyttötuote, joka sopii tämänhetkiseen tyyliini.

Perussetti riittää

Hyvä ja toimiva meikkisetti helpottaa arkiaamuja eikä täytä turhaan vessan hyllyjä. Settiä voi aina tarvittaessa täydentää muutamalla juhlaan sopivalla tuotteella.

Teksti
kuvat mari lahti
Tilaa Elle

Seuraa Elleä