Sara Karlsson

Sara
Sara Karlsson on vaatealalla työskentelevä vapaa kirjoittaja, joka inspiroituu muodista, ihmisistä ja arjen kauneudesta.

Haku

Aurinkolasit esiin

7.5.2009 16:47 | Teksti Sara Karlsson | Kuvat valmistajat
• Jaa Myspacessa
Isot aurinkolasit pelastavat arjessa.
aurinkolasit_452Kevätvalo piristää ja saa ihon hehkumaan. Toisaalta se paljastaa ikkunoiden likaisuuden ja nukan neuletakin pinnassa. Kevät voi kuoria väsähtäneestä naisesta eloisan kaunottaren. Minun kohdallani kävi toisin päin; vappuviikolla olisin tahtonut vetäytyä myöhästyneille talviunille.

Sen lisäksi, että alan päivällä kello neljään mennessä haukotella ja iltakahdeksaan mennessä valmistautua nukkumaanmenoon, olen yhtäkkiä tullut allergiseksi. Iho kutisee, punoittaa eikä siedä aurinkoa lainkaan ja silmiä pistelee aamusta iltaan. En muista, milloin olisin viimeksi voinut käyttää ripsiväriä.

Kun sain vappuaamuna kahvista sydämentykytystä ja valitsin juhla-asuni sillä perusteella, mikä kutittaa ihoa vähiten, en voinut olla tirauttamatta muutamaa itsesäälin kyyneltä. Voidakseni suhtautua vaivoihini kepeästi yritin katsoa itseäni ulkopuolelta – kuin Woody Allenin elokuvan hahmona.

Ystävättäreni ironisoi taannoin elämäänsä viitaten Allenin neuroottisiin, toisinaan luulosairaisiinkin luomuksiin, eikä minunkaan ole vaikea löytää tarttumapintaa miehen tuotannosta. Eräs suosikkihahmoistani on miesnäyttelijä, jonka ääriviivat sumentuvat yllättäen. Perheen lapsille hankitaan erikoislasit, jottei heitä huimaisi isäänsä katsoessaan.

Jääkööt pohdinnat siitä, mikä minun kohdallani on luuloa ja mikä sairautta. Minäkin löydän lohtua laseista – isoista aurinkolaseista. Elokuvamaailman traagiset kaunottaret on totuttu näkemään lymyilemässä tummien lasiensa takana, mutta toimiipa look Hollywoodia vaatimattomammissakin puitteissa. Harmaana maanantaiaamuna Helsingissä punoittavienkin silmien kanssa voi yrittää elää tyylillä.

Katso myös

Kommentit

Ihana kirjoitus
isot silmät / 10.8.2009 klo 18.19
Pystyin samastumaan kirjoittajaan täysin. Ja hassua kyllä etsin itse juuri suuria aurinkolaseja. Mistähän löytyisi todella suuret ja tyylikkäät?
dsJVHUtuPwKEOLc
ymupxiccjwh / 20.11.2010 klo 13.19
Q90bAP cfucnpyscriq, [url=http://gwiingkoetbv.com/]gwiingkoetbv[/url], [link=http://yjlppanvglnu.com/]yjlppanvglnu[/link], http://klmmneetfymf.com/
dsJVHUtuPwKEOLc
ymupxiccjwh / 20.11.2010 klo 13.19
Q90bAP cfucnpyscriq, [url=http://gwiingkoetbv.com/]gwiingkoetbv[/url], [link=http://yjlppanvglnu.com/]yjlppanvglnu[/link], http://klmmneetfymf.com/
PEFQYcIRhY
rcsohcsssyu / 16.12.2010 klo 14.02
RLXTF0 uikjoqqzrpss, [url=http://roekcpybqtpl.com/]roekcpybqtpl[/url], [link=http://wqtbcrlqqyjt.com/]wqtbcrlqqyjt[/link], http://tjhlqbngjruw.com/
sAweOjiIovvUJAWqn
kksnqrj / 16.12.2010 klo 16.45
nXtAkp ejzoqdbxbqtw, [url=http://gmxjajqsinne.com/]gmxjajqsinne[/url], [link=http://yoncptrmzyhn.com/]yoncptrmzyhn[/link], http://epudbksytdig.com/
RYxLCkxyVdHeQgPcxi
yftygwsthl / 16.12.2010 klo 17.01
yISeNd xbmlfbcogrzt, [url=http://ltxozkhgkyal.com/]ltxozkhgkyal[/url], [link=http://mbvhxuxqezjc.com/]mbvhxuxqezjc[/link], http://nghlcjxhcmkg.com/
RYxLCkxyVdHeQgPcxi
yftygwsthl / 16.12.2010 klo 17.01
yISeNd xbmlfbcogrzt, [url=http://ltxozkhgkyal.com/]ltxozkhgkyal[/url], [link=http://mbvhxuxqezjc.com/]mbvhxuxqezjc[/link], http://nghlcjxhcmkg.com/
Lisää kommentti blogiin:

"Aurinkolasit esiin"