Lounastunnin Lanvin-löydöt
Päivän puheenaihe on ollut H&M:n Lanvin-mallisto. Mitä ostit? huuteli tuttavani jo kaukaa huomatessaan ostoskassin olallani.Minä olin tällä kertaa laiska asiakas. Kun mittasin aamulla kahvia pannuun kymmenen minuuttia yli seitsemän, eräs tyylitietoisista ystävättäristäni oli seissyt puoli tuntia H&M-liikkeen ulkopuolella. Aikainen lintu sai käteensä rannekkeen, jolla hän pääsi ensimmäisten joukossa ostoksille.
Minä kipittelin Aleksanterinkadun myymälään vasta lounastauolla ja selasin läpi jäljellä olevia mekkoja. Joukossa oli kauniita malleja, mutten innostunut sovittamaan mitään. Kaltaiselleni hiljaiselle pukeutujalle malliston mekot ja kengät olivat liian ajankohtaisia ja tunnistettavia.
Suosikkituotteitani olivat tukevasankaiset aurinkolasit ja musta kiiltäväpintainen trenssi. Niille voisin keksiä käyttöä ensi keväänä.
Tein kuitenkin kaikki ostokseni miesten osastolta. Ohuesta merinovillasta valmistetut neuletakit tuntuivat iholla pehmeiltä kuin henkäys. Kipaiskaa sovittamassa, jos laadukkaille talvineuleille on tarvetta. Neuleen laatu näkyy materiaalin lisäksi leikkauksessa ja viimestelyssä; pienin koko istuu kauniisti myös naiselle.
Katso myös
- Kesän viisi varmaa 1.5.2011
- Olemattomat vappuperinteet 24.4.2011
- Herkullinen herätys 18.4.2011
- Täsmävinkkejä kesäpuvustoon 6.4.2011
- Väliraportti kevään etenemisestä 2.4.2011
- Parasta aikaa 29.3.2011
- Kohtaamisia 20.3.2011
- Pallottelua 9.3.2011
- Tyylikkäästi pihalla 6.3.2011
- Oodi lempeille vaatteille 21.2.2011
- Tyylin ja mielen puhdistusta 13.2.2011
- Paola Suhosen inspiraatioelokuvat 4.2.2011
- Kevättalven tuoksuja 1.2.2011
- Tanssikengät jalkaan 26.1.2011
- Suomalaisten perheiden tyyliin 16.1.2011
- Mekko, hattu ja kuokka 9.1.2011
- 3 x joulutarina 29.12.2010
- Nainen ja mekot 17.12.2010
- Viritelmistä 12.12.2010
- Valoa kankaalla 5.12.2010
- Talven pelastajat 26.11.2010
- Samuji ja täydellinen vaatekaappi 17.11.2010
- Lisää huippumallistoja Bulevardille 30.10.2010
- Juhlatunnelmia 24.10.2010
- Juhlavalmisteluja 18.10.2010
- Blogivinkki: Muoti mielessä 5.10.2010
- Lempineuleen määritelmä 5.10.2010
- Syyskuun kaunein maanantaiaamu 23.9.2010
- Suosin suomalaista 16.9.2010
- Mukavuudesta 13.9.2010
- Kaunista ja tarpeellista 2.9.2010
- Kymmenen vaatteen tyyli 23.8.2010
- Helmojen paluu 16.8.2010
- Ensimmäinen syyspäivä 9.8.2010
- Käyttöön, kiertoon 1.8.2010
- Rönsyilyä ja rajanvetoja 20.7.2010
- Hellepäivän alitajuista inspiroitumista 15.7.2010
- Kevyitä kesäasuja 8.7.2010
- Kenkäterveisiä Tukholmasta 21.6.2010
- Topshoppailua Helsingissä 11.6.2010
- Aurinkolaseista 2.6.2010
- 17 minuuttia Saint-Tropez'ssa 28.5.2010
- Tervetuloa kesä 17.5.2010
- Houkuttelevia ylijäämiä 12.5.2010
- Minna piipahtaa Helsingissä 5.5.2010
- Sukellus Denise Grünsteinin satumaailmaan 30.4.2010
- Ostolistalla: miesten paita 29.4.2010
- Karl Lagerfeld puki Cola-pullon 20.4.2010
- Garance + Elle 16.4.2010
- Muotia punnalla 6.4.2010
- Näyttelijäkaksoset suunnittelevat tosissaan 23.3.2010
- Rajojen hakemista 11.3.2010
- Muotimuusia ja unissakävelijöitä 25.2.2010
- Klassikoista 9.2.2010
- Raidallista 26.1.2010
- Lähtöruudussa 13.1.2010
- Vaihtoehto aleostoksille 28.12.2009
- Mielitekoja 23.12.2009
- Elämän suuria kenkävalintoja 15.12.2009
- Alusvaateostoksilla, osa 2 3.12.2009
- Hattuja ja huijareita 2.11.2009
- Rodebjer avasi karkkikaupan 24.10.2009
- Tyylikästä yksineloa 19.10.2009
- Tekniikkaa talvivaatteisiin 17.10.2009
- Parantavaa live-Nouvellea 9.10.2009
- Hyvä on kaunista 8.10.2009
- Alusvaateostoksilla 3.9.2009
- Jalat kuivina sadesäällä 21.8.2009
- Vaatekaapilla 14.8.2009
- Harkinnan paikka 5.8.2009
- Jackie O 16.6.2009
- Pala taivasta Saimaalla 11.6.2009
- Suvi suloinen 1.6.2009
- Vintage-kierros Punavuoressa 26.5.2009
Kommentit
Lukijoiden kommentit (2)
too "mass production"
Olen ihan samaa mieltä kanssasi, hyvin sanottu: "liian ajankohtaisia ja tunnistettavia". Aurinkolasit oli hienot. En tiedä onko niitä jäljellä. Niitä voisi ostaa.
Kengistä en ole kiinnostunut yhtään: tekonahka + hm -yhdistelmä kuulostaa niin halvalta ettei edes Lanvinin nimi etiketissä pelastaisi...
Nämä kaikki vaatteet voisi pitää coolina joskus 60 vuoden päästä, jolloin se olisi se "exclusive Lanvin collection for hm dated 2010". Meille kyllä siitä vintagesta ei ole enää mitään hyötyä, koska olemme liian vanhoja. Tätä voi pitää investoinnina vai lapsenlapsille. Toisaalta, onko se edes investointi, sillä näitä vaatteita on tehty aivan liian paljon ja sen lisäksi, kestääkö HM laatu 60 vuoden ajan?
Toisaalta, tämä on kyllä todella hyvää näkyvyyttä ja neromaista markinnointia sekä HM:lle että Lanvinille. Todella hyvin tehty mainoskampanja. Kuten Anja Rubik sanoi, "on paljon naisia, jotka ovat kiinnostuneita muodista muttei kaikilla on varaa ostaa high fashion merkkivaatteita". Loppujen lopuksi, on se kivaa että ympäri ilmestyy jotain huippumuotiin liittyvää eikä vain samat paikalliset VeroModat ja Guessit näkyvissä joka paikassa.
1.28129420421299e-07
gZByCn <a href="http://vxsurlkdbfdw.com/">vxsurlkdbfdw</a>, [url=http://xutddpxpwjll.com/]xutddpxpwjll[/url], [link=http://tjygqegwtwll.com/]tjygqegwtwll[/link], http://xwewfqqlsiiy.com/
(2 kommenttia)