Kevyitä kesäasuja
Pukeutuminen on kesällä helppoa. Tarvitaan yksi mekko, kengät, ehkä laukku. Pukeutujana ideaalini on jonkinlainen mutkaton eleganssi jos ehdin päivän aikana unohtaa, mitä minulla on ylläni, mutten kuitenkaan säikähdä kuvaani peilin ohi kulkiessani, olen onnistunut.
Pyrin myös keveyteen, se ilahduttaa silmääni enemmän kuin runsaus. Tänä kesänä asujeni ydin on ollut asusteissa ja pienissä yksityiskohdissa, jotka tekevät asukokonaisuudesta täyteläisen ja sitovat sen osasia yhteen, vaikka olisin valinnut ylleni vain yhden yksinäisen mekon.
Nutturalle kierretyt hiukset, pieni raamikas laukku, punaisiksi lakatut varpaankynnet, aurinkolasien sankoihin sopiva rannekoru, kapea musta kiiltonahkavyö valkoisen mekon päällä siinä muutamia asioita, jotka ovat piristäneet minua ja vaatteitani viime päivinä. Spontaani viesti ystävältä tai lasillinen kuohuvaa toimivat myös aina.
Kuvassa taaksekammatut hiukset ja kädessä kannettavan laukun mustat kanttaukset rajaavat valkoista asua kauniisti. Malli hengähtää hetken ulkona Stella McCartneyn Resort 2011 -kokoelman esittelytilaisuudessa. Koko malliston hienovaraisine yksityiskohtineen löydät täältä.
Katso myös
- Kesän viisi varmaa 1.5.2011
- Olemattomat vappuperinteet 24.4.2011
- Herkullinen herätys 18.4.2011
- Täsmävinkkejä kesäpuvustoon 6.4.2011
- Väliraportti kevään etenemisestä 2.4.2011
- Parasta aikaa 29.3.2011
- Kohtaamisia 20.3.2011
- Pallottelua 9.3.2011
- Tyylikkäästi pihalla 6.3.2011
- Oodi lempeille vaatteille 21.2.2011
- Tyylin ja mielen puhdistusta 13.2.2011
- Paola Suhosen inspiraatioelokuvat 4.2.2011
- Kevättalven tuoksuja 1.2.2011
- Tanssikengät jalkaan 26.1.2011
- Suomalaisten perheiden tyyliin 16.1.2011
- Mekko, hattu ja kuokka 9.1.2011
- 3 x joulutarina 29.12.2010
- Nainen ja mekot 17.12.2010
- Viritelmistä 12.12.2010
- Valoa kankaalla 5.12.2010
- Talven pelastajat 26.11.2010
- Lounastunnin Lanvin-löydöt 23.11.2010
- Samuji ja täydellinen vaatekaappi 17.11.2010
- Lisää huippumallistoja Bulevardille 30.10.2010
- Juhlatunnelmia 24.10.2010
- Juhlavalmisteluja 18.10.2010
- Blogivinkki: Muoti mielessä 5.10.2010
- Lempineuleen määritelmä 5.10.2010
- Syyskuun kaunein maanantaiaamu 23.9.2010
- Suosin suomalaista 16.9.2010
- Mukavuudesta 13.9.2010
- Kaunista ja tarpeellista 2.9.2010
- Kymmenen vaatteen tyyli 23.8.2010
- Helmojen paluu 16.8.2010
- Ensimmäinen syyspäivä 9.8.2010
- Käyttöön, kiertoon 1.8.2010
- Rönsyilyä ja rajanvetoja 20.7.2010
- Hellepäivän alitajuista inspiroitumista 15.7.2010
- Kenkäterveisiä Tukholmasta 21.6.2010
- Topshoppailua Helsingissä 11.6.2010
- Aurinkolaseista 2.6.2010
- 17 minuuttia Saint-Tropez'ssa 28.5.2010
- Tervetuloa kesä 17.5.2010
- Houkuttelevia ylijäämiä 12.5.2010
- Minna piipahtaa Helsingissä 5.5.2010
- Sukellus Denise Grünsteinin satumaailmaan 30.4.2010
- Ostolistalla: miesten paita 29.4.2010
- Karl Lagerfeld puki Cola-pullon 20.4.2010
- Garance + Elle 16.4.2010
- Muotia punnalla 6.4.2010
- Näyttelijäkaksoset suunnittelevat tosissaan 23.3.2010
- Rajojen hakemista 11.3.2010
- Muotimuusia ja unissakävelijöitä 25.2.2010
- Klassikoista 9.2.2010
- Raidallista 26.1.2010
- Lähtöruudussa 13.1.2010
- Vaihtoehto aleostoksille 28.12.2009
- Mielitekoja 23.12.2009
- Elämän suuria kenkävalintoja 15.12.2009
- Alusvaateostoksilla, osa 2 3.12.2009
- Hattuja ja huijareita 2.11.2009
- Rodebjer avasi karkkikaupan 24.10.2009
- Tyylikästä yksineloa 19.10.2009
- Tekniikkaa talvivaatteisiin 17.10.2009
- Parantavaa live-Nouvellea 9.10.2009
- Hyvä on kaunista 8.10.2009
- Alusvaateostoksilla 3.9.2009
- Jalat kuivina sadesäällä 21.8.2009
- Vaatekaapilla 14.8.2009
- Harkinnan paikka 5.8.2009
- Jackie O 16.6.2009
- Pala taivasta Saimaalla 11.6.2009
- Suvi suloinen 1.6.2009
- Vintage-kierros Punavuoressa 26.5.2009