Näyttelijäkaksoset suunnittelevat tosissaan
Amerikkalaiskaksoset Mary-Kate ja Ashley Olsen kuuluvat maailman seuratuimpiin nuoriin naisiin. Silti kaksosten The Row -vaatemerkkiä on vaikea mieltää julkkismerkiksi; Pariisin Le Bon Marché -tavaratalossa vaatteet ovat esillä Lanvinin, Rick Owensin ja Balenciagan rinnalla kuin minkä tahansa muotitalon mallisto.The Row on perustamisestaan asti ollut matalan profiilin brändi. Tutustuin siihen katsottuani kaksi vuotta sitten Alan Whiten ohjaaman promootiovideon Youtubessa.
Kumpikaan Olseneista ei tietääkseni ole kouluttautunut vaatesuunnittelijaksi, mutta kokemusta vaatteista heillä on: muotinäytösten eturivipaikoista, mittatilauspuvuista, käsin valmistuista laukuista, parhaista materiaaleista.
Ehkä juuri muodin ja laadun tunteminen sekä nuorena naisena ajassamme eläminen luo tukevan perustan kaksosten suunnittelutyölle. Vaatteiden materiaalit ovat ylellisiä, leikkaukset vähäeleisiä mutteivät itsestään selviä ja yksittäiset vaatekappaleet yhdisteltävissä keskenään monin tavoin.
Vilkaiskaapa yllä mainitsemaani videota, jos se ei ole teille ennestään tuttu. Malliston esittelemisen lisäksi siinä raapaistaan hauskasti yhtä naisen elämän arkisista kysymyksistä: Mitä pukisin ylleni tänään?
Katso myös
- Kesän viisi varmaa 1.5.2011
- Olemattomat vappuperinteet 24.4.2011
- Herkullinen herätys 18.4.2011
- Täsmävinkkejä kesäpuvustoon 6.4.2011
- Väliraportti kevään etenemisestä 2.4.2011
- Parasta aikaa 29.3.2011
- Kohtaamisia 20.3.2011
- Pallottelua 9.3.2011
- Tyylikkäästi pihalla 6.3.2011
- Oodi lempeille vaatteille 21.2.2011
- Tyylin ja mielen puhdistusta 13.2.2011
- Paola Suhosen inspiraatioelokuvat 4.2.2011
- Kevättalven tuoksuja 1.2.2011
- Tanssikengät jalkaan 26.1.2011
- Suomalaisten perheiden tyyliin 16.1.2011
- Mekko, hattu ja kuokka 9.1.2011
- 3 x joulutarina 29.12.2010
- Nainen ja mekot 17.12.2010
- Viritelmistä 12.12.2010
- Valoa kankaalla 5.12.2010
- Talven pelastajat 26.11.2010
- Lounastunnin Lanvin-löydöt 23.11.2010
- Samuji ja täydellinen vaatekaappi 17.11.2010
- Lisää huippumallistoja Bulevardille 30.10.2010
- Juhlatunnelmia 24.10.2010
- Juhlavalmisteluja 18.10.2010
- Blogivinkki: Muoti mielessä 5.10.2010
- Lempineuleen määritelmä 5.10.2010
- Syyskuun kaunein maanantaiaamu 23.9.2010
- Suosin suomalaista 16.9.2010
- Mukavuudesta 13.9.2010
- Kaunista ja tarpeellista 2.9.2010
- Kymmenen vaatteen tyyli 23.8.2010
- Helmojen paluu 16.8.2010
- Ensimmäinen syyspäivä 9.8.2010
- Käyttöön, kiertoon 1.8.2010
- Rönsyilyä ja rajanvetoja 20.7.2010
- Hellepäivän alitajuista inspiroitumista 15.7.2010
- Kevyitä kesäasuja 8.7.2010
- Kenkäterveisiä Tukholmasta 21.6.2010
- Topshoppailua Helsingissä 11.6.2010
- Aurinkolaseista 2.6.2010
- 17 minuuttia Saint-Tropez'ssa 28.5.2010
- Tervetuloa kesä 17.5.2010
- Houkuttelevia ylijäämiä 12.5.2010
- Minna piipahtaa Helsingissä 5.5.2010
- Sukellus Denise Grünsteinin satumaailmaan 30.4.2010
- Ostolistalla: miesten paita 29.4.2010
- Karl Lagerfeld puki Cola-pullon 20.4.2010
- Garance + Elle 16.4.2010
- Muotia punnalla 6.4.2010
- Rajojen hakemista 11.3.2010
- Muotimuusia ja unissakävelijöitä 25.2.2010
- Klassikoista 9.2.2010
- Raidallista 26.1.2010
- Lähtöruudussa 13.1.2010
- Vaihtoehto aleostoksille 28.12.2009
- Mielitekoja 23.12.2009
- Elämän suuria kenkävalintoja 15.12.2009
- Alusvaateostoksilla, osa 2 3.12.2009
- Hattuja ja huijareita 2.11.2009
- Rodebjer avasi karkkikaupan 24.10.2009
- Tyylikästä yksineloa 19.10.2009
- Tekniikkaa talvivaatteisiin 17.10.2009
- Parantavaa live-Nouvellea 9.10.2009
- Hyvä on kaunista 8.10.2009
- Alusvaateostoksilla 3.9.2009
- Jalat kuivina sadesäällä 21.8.2009
- Vaatekaapilla 14.8.2009
- Harkinnan paikka 5.8.2009
- Jackie O 16.6.2009
- Pala taivasta Saimaalla 11.6.2009
- Suvi suloinen 1.6.2009
- Vintage-kierros Punavuoressa 26.5.2009