Rajojen hakemista
Olen opetellut käsittelemään valokuvia; muuttamaan kontrasteja ja korjaamaan värejä, siistimään. Nyt kun ensimmäisten testikuvien tallentamisesta oli kulunut muutama viikko, ne näyttävät yhtä liioitelluilta kuin ensimmäiset silmämeikkini ala-asteella. Amatöörin vaaka kallistuu toisinaan vain kahteen eri asentoon: liian vähän tai liian paljon. Tasapaino löytyy vähitellen, kokeilemalla. Meikin ja asusteiden kanssa liian vähän on minulle mieluisampi vaihtoehto kuin liian paljon, mutta turvallinen tyyli tympii toisinaan.
Kuvassa tunnelmia Tiia Vanhatapion kevätkampanjasta. Henkäyksenkevyt mekko näyttää luonteikkaalta punattujen huulien ja näyttävien korkokenkien kanssa.
Selasin muitakin kuvia inspiraatiokansiossani ja tajusin, että kaikkein valloittavimmissa kuvissa ja asuissa on aina jotain häiritsevää. Jotain, mikä kiinnittää katseen, jotain näennäisen epäsopivaa kuin riitasoinnut musiikissa.
Tutusta kampaamorutiinista raidat ja leikkaus poiketen päätin värjäyttää hiukseni kokonaan vaaleiksi. Nappasin kaupasta sovitukseen korallinpunaisen huivin ja kuviolliset sukkahousut. Pitsileggingsitkin aion löytää jostain.
Kuulostaa maltilliselta, mutta ne, jotka tuntevat tyylini, tietävät, ettei puvustostani juurikaan löydy korallinpunaa, kuvioita tai pitsiä. Valtaosa ystävistäni luulee, etten värjää hiuksiani.
Kevät on oivallista aikaa uuden kokeilemiseen. Jostain pukeutumisoppaasta lukemani rautalankamalli sopivan säväyttämisasteen löytämiseen on pukeutua ja asustaa kokonaisuus valmiiksi ja poistaa sitten jokin elementti; jos kirkkaanpunainen huulipuna jää, kultariipus lähtee.
Vaikka tyylin suhteen meidän suomalaisnaisten ei kyllä tarvitse övereitä pelätä. Kohtuullisuus ja sovinnaisuus on yliarvostettua.
Katso myös
- Kesän viisi varmaa 1.5.2011
- Olemattomat vappuperinteet 24.4.2011
- Herkullinen herätys 18.4.2011
- Täsmävinkkejä kesäpuvustoon 6.4.2011
- Väliraportti kevään etenemisestä 2.4.2011
- Parasta aikaa 29.3.2011
- Kohtaamisia 20.3.2011
- Pallottelua 9.3.2011
- Tyylikkäästi pihalla 6.3.2011
- Oodi lempeille vaatteille 21.2.2011
- Tyylin ja mielen puhdistusta 13.2.2011
- Paola Suhosen inspiraatioelokuvat 4.2.2011
- Kevättalven tuoksuja 1.2.2011
- Tanssikengät jalkaan 26.1.2011
- Suomalaisten perheiden tyyliin 16.1.2011
- Mekko, hattu ja kuokka 9.1.2011
- 3 x joulutarina 29.12.2010
- Nainen ja mekot 17.12.2010
- Viritelmistä 12.12.2010
- Valoa kankaalla 5.12.2010
- Talven pelastajat 26.11.2010
- Lounastunnin Lanvin-löydöt 23.11.2010
- Samuji ja täydellinen vaatekaappi 17.11.2010
- Lisää huippumallistoja Bulevardille 30.10.2010
- Juhlatunnelmia 24.10.2010
- Juhlavalmisteluja 18.10.2010
- Blogivinkki: Muoti mielessä 5.10.2010
- Lempineuleen määritelmä 5.10.2010
- Syyskuun kaunein maanantaiaamu 23.9.2010
- Suosin suomalaista 16.9.2010
- Mukavuudesta 13.9.2010
- Kaunista ja tarpeellista 2.9.2010
- Kymmenen vaatteen tyyli 23.8.2010
- Helmojen paluu 16.8.2010
- Ensimmäinen syyspäivä 9.8.2010
- Käyttöön, kiertoon 1.8.2010
- Rönsyilyä ja rajanvetoja 20.7.2010
- Hellepäivän alitajuista inspiroitumista 15.7.2010
- Kevyitä kesäasuja 8.7.2010
- Kenkäterveisiä Tukholmasta 21.6.2010
- Topshoppailua Helsingissä 11.6.2010
- Aurinkolaseista 2.6.2010
- 17 minuuttia Saint-Tropez'ssa 28.5.2010
- Tervetuloa kesä 17.5.2010
- Houkuttelevia ylijäämiä 12.5.2010
- Minna piipahtaa Helsingissä 5.5.2010
- Sukellus Denise Grünsteinin satumaailmaan 30.4.2010
- Ostolistalla: miesten paita 29.4.2010
- Karl Lagerfeld puki Cola-pullon 20.4.2010
- Garance + Elle 16.4.2010
- Muotia punnalla 6.4.2010
- Näyttelijäkaksoset suunnittelevat tosissaan 23.3.2010
- Muotimuusia ja unissakävelijöitä 25.2.2010
- Klassikoista 9.2.2010
- Raidallista 26.1.2010
- Lähtöruudussa 13.1.2010
- Vaihtoehto aleostoksille 28.12.2009
- Mielitekoja 23.12.2009
- Elämän suuria kenkävalintoja 15.12.2009
- Alusvaateostoksilla, osa 2 3.12.2009
- Hattuja ja huijareita 2.11.2009
- Rodebjer avasi karkkikaupan 24.10.2009
- Tyylikästä yksineloa 19.10.2009
- Tekniikkaa talvivaatteisiin 17.10.2009
- Parantavaa live-Nouvellea 9.10.2009
- Hyvä on kaunista 8.10.2009
- Alusvaateostoksilla 3.9.2009
- Jalat kuivina sadesäällä 21.8.2009
- Vaatekaapilla 14.8.2009
- Harkinnan paikka 5.8.2009
- Jackie O 16.6.2009
- Pala taivasta Saimaalla 11.6.2009
- Suvi suloinen 1.6.2009
- Vintage-kierros Punavuoressa 26.5.2009