Pipsa Hurmerinta

Blogit Pipsa def
Blogia kirjoittaa ravintolakokiksi valmistunut malli Pipsa Hurmerinta. Hän myös toimittaa Elle-lehden ellebistro-ruokapalstaa.

Haku

Kesän ensimmäinen piknik

2.6.2009 10:34 | Teksti ja kuva Pipsa Hurmerinta
  • Jaa Myspacessa
Helle yllätti koko Helsingin.
leivosViime sunnuntaina oli mieletön ilma!
Tuntui siltä kuin koko Helsinki olisi siirtynyt ulos: uimarannalle, puistoon tai mihin vain aurinkoiselle läntille, johon sai vilttinsä viskattua.

Olin odottanut kesää malttamattomasti, mutta aamulla tuntui oudolta vetää jalkaan sortsit ilman sukkahousuja. Mietin myös, uskaltaisinko lähteä liikenteeseen ilman villapaitaa? Kyllä vain.

Suuntasin siskoni kanssa meren rantaan. Hän oli pakannut mukaan ihanan piknikin. Eväskorista löytyi perunasalaattia, juustoja ja tzatzikia.

Minä olin valmistanut dippivihannekset ja jälkiruoan. Olin pilkkonut retiisejä, nauriita ja miniluumutomaatteja. Jälkiruoaksi tein mansikanmakuisia leivoksia. Onneksi meillä oli kylmälaukku. Muuten kuorrutus olisi kyllä sulanut kuumuudessa. Kyytipojaksi naukkailimme kivennäisvettä, edellisillan mansikkamargaritat kummittelivat vielä muistissa.

Iltapäivällä paikalle saapui dj, ja tunnelma oli kuin Ibizalla. Vasta kun viimeinen auringonsäde oli piiloutunut talojen taakse illalla yhdeksän jälkeen, muistui mieleen se, että Helsingissähän tässä ollaan. Jalat kananlihalla hyppäsin pyöräni selkään ja poljin kotiin.

Katso myös