Pipsa Hurmerinta

Blogit Pipsa def
Blogia kirjoittaa ravintolakokiksi valmistunut malli Pipsa Hurmerinta. Hän myös toimittaa Elle-lehden ellebistro-ruokapalstaa.

Haku

Savuherkkuja

13.5.2009 5:54 | Teksti Pipsa Hurmerinta
  • Jaa Myspacessa
Savustuspönttö on kovassa käytössä tänä kesänä.
Laskimme laiturit vesille mökillä. Suuren miesjoukon saa tunnetusti pidettyä tyytyväisenä lihan ja perunan voimin. Se keino toimi myös nyt. Säästimme kuitenkin varsinaisen herkun, savustetun mozzarellan, sunnuntailounaalle. Teimme mozzarellaa koulussa viime keväänä. Sen maku on mieletön! Nyt anoppini lisäsi savustimeen juuston seuraksi vielä sisäfileen paloja.

Olimme aluksi hieman huolissamme siitä, ehtiikö liha kypsyä. Mozzarellan savustamisessa on nimittäin tärkeää, että lämpötila ei nouse liian kuumaksi, sillä silloin juusto sulaa.

Minulla on tästä kokemusta, sillä viime kesänä ruokalajin valmistamisessa sattui kömmähdys. Halusin tarjota savustettua mozzarellaa tuttavapariskunnalle. Kotiuuniini mahtuu savustuspussi, joten päätin valmistaa juuston sen sisällä. Pussi vaatii kuitenkin korkean lämmön savun syntymiseksi. En tajunnut, että korkea lämpötila yhdistettynä mozzarellaan on fiasko. Kun avasin pussin, sen pohjalla oli mozzarellakeitto. Kaadoin sen tomaattien päälle. Lopulta tarjosin vieraille säälittävältä näyttävän mozzarellasalaatin. Onneksi se maistui herkulliselta.

Tällä kertaa savustus kuitenkin onnistui mökillä. Myös pinkki, savunmakuinen liha oli ihanan mehevää. Seuraavaksi kokeilen savustettua kanaa ja fetaa. Mahdollisuudet ovat loputtomat!

Katso myös

Kommentit

savua!
Sinttu 55 / 13.5.2009 klo 10.30
Odotan innolla mansikkakesää, jolloin pääsee grillaa ja savustelemaan pusseilla ja pöntöillä. Mikään ei ole ihananmpaa kuin se, et keittiö siirtyy ulos. Mikä voitta mökillä savustuslaatikosta nostetut pikkusiiat tai muikut. Nam.
Hee... ;)
J&T / 5.6.2009 klo 21.46
Joo... oli se kyllä hyvää :)
Lisää kommentti blogiin:

"Savuherkkuja"