Pipsa Hurmerinta

Blogit Pipsa def
Blogia kirjoittaa ravintolakokiksi valmistunut malli Pipsa Hurmerinta. Hän myös toimittaa Elle-lehden ellebistro-ruokapalstaa.

Haku

Kesä oli täällä

22.5.2008 9:50 | Pipsa Hurmerinta
  • Jaa Myspacessa
Takatalvi on kova paikka kesäihmiselle – myös ruokamielessä.
Vihdoin se oli täällä. Kesä. Olen horoskoopiltani leijona ja siis aito kesän lapsi. Viimeiset kaksi viikkoa olivat ihania! Aurinko paistoi. Villahousut ja talvitakit sai pakata pois. Olin onnellinen. Mutta sitten. Paljon pelätty takatalvi teki entreen. Viime lauantaina kylmyyden kourissa jouduin kaivamaan talvitakit takaisin komeron pohjalta. Olin lähellä hermoromahdusta.

Asuessani Pariisissa ensimmäiset terassikahvit sai nauttia jo helmikuussa. Torit notkuivat persikoita ja mansikoita viimeistään huhtikuussa. Mutta täällä on juhlahetki kun mittari ensimmäisen kerran ylittää viisitoista astetta. Joko nyt voin jättää paksut mustat sukkahousut kaappiin?

Pienenä tyttönä Vaasassa menin uimarannalle jo huhtikuussa. Kyllä, kyllä. Hyvin tarkeni, vaikka rasvakerrosta ei ollut nimeksikään. Yksi vaikeimmista asioista Suomeen totuttelussa onkin ollut juuri kesän viipyminen.

Yksi ehdoton kesän merkkki on uusien perunoiden ilmestyminen. Minulle se ei tarkoita ruotsalaisia tai kyproslaisia pottuja, vaan aitoja suomalaisia pikkupalleroita. Kesäkuu meidän huushollissamme onkin sitten aika monotoninen. Tarjolla on uusia perunoita ja Mysi Lahtisen ohjeen mukaan tehtyä kevätsipulikastiketta. Lähes joka päivä.

Vapun jälkeisenä viikonloppuna löysin uuden kesäkaverin. Mökin halkovajan takaa kurkisti vauvanokkosia, joita säntäsin poimimaan. Hanskat kädessä tosin. Opin jo pienenä millainen kasvi nokkonen on, kun tipuin mummolassa nokkosojaan. Vasta poimitut nokkoset ja kourallinen babypinaattia kattilaan ja loraus kermaa päälle. Lopuksi kaikki päristellään bamixilla ja herkkukastike on valmis. Suosittelen.

Kesä on tulossa, ennemmin tai myöhemmin. Mikä on teille ensimmäinen kesän merkki? Kotimaiset mansikat, piknikki Hietsun rannalla vai sandaalit ja punaiset varpaankynnet?

Katso myös

Kommentit

pistoksissa
Neiti Nokkonen / 22.5.2008 klo 09.56
Ihanaa, että otit "puheeksi" nokkosen! Minäkin talsin tässä taannoin lähimetsään nokkosia poimimaan. Teen muhkean kastikkeen kalalle kermaa säästämättä. Hieman paahdettuja pinjansiemeniä koristeeksi/mausteeksi. Maistuisikohan nokkosmuhennos uusien perunoiden kanssa?
mitä nokkosissa on?
sirppu / 22.5.2008 klo 15.17
moi. kiitti kivasta jutusta. onks ihan totta, että nokkosia voi syödä? Eikö ne todellakaan polta? Vastaatko niin mäkin menen vajan taa maalla.
lettukesteihin
Merri / 22.5.2008 klo 15.24
Kiitti kaima! Olinkin unohtanut nokkosletut. Mumma teki niitä aina maalla. Ne oli taivaallisia
kesän siemeniä
Huttuska / 22.5.2008 klo 16.06
hyvä idea tuo pinjansiemenet. Pitää kokeilla. kesän merkki minulle on ehdottomasti ensimmäinen jätskitötterö Helsingin äätelötehtaan kojusta. Ehdottomasti
nokkos update
PipsaH / 23.5.2008 klo 10.21
Kiitos kommenteista! Nokkosta voi syödä ilman pelkoa. Kannattaa käyttää vain nuorimmat lehdet ja antaa porista kattilassa kymmenisen minuuttia. Kastike käy ihanasti juuri uusien perunoiden kanssa. Pinjansiemenet on hyvä idea!
Lisää kommentti blogiin:

"Kesä oli täällä"