Pipsa Hurmerinta

Blogit Pipsa def
Blogia kirjoittaa ravintolakokiksi valmistunut malli Pipsa Hurmerinta. Hän myös toimittaa Elle-lehden ellebistro-ruokapalstaa.

Haku

Pain d’épices

16.12.2010 10:59 | Teksti Pipsa Hurmerinta
  • Jaa Myspacessa
Herkullinen joululahjaidea tulee suoraan Ranskasta.

Ranskassa nautitaan ihanasta mausteleivästä, pain d’épicestä. Leipä säilyy pitkään ja on aivan ihanaa juustojen kanssa ja aamulla paahdettuna voinokareen kera nautittuna. Reseptin voi vaikka tuplata ja pyöräyttää naapurille samaan syssyyn joululahjan!

2 ½ dl vettä
1 ½ dl sokeria
230 g hunajaa
1 ½ tl raastettua luomuappelsiinin kuorta
5–5 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl sinappijauhetta
1 tl kanelia
1 tl murskattuja aniksen siemeniä


1. Lämmitä uuni 190 asteeseen. Voitele pitkulainen leipävuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla.

2. Sekoita vesi ja sokeri kattilassa ja keitä, kunnes sokeri sulaa ja alkaa kuplia. Poista liedeltä ja sekoita mukaan hunaja ja appelsiininkuori.

3. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita puolet jauhoseoksesta hunaja-vesisiirappiin kahvikupillinen kerrallaan. Sekoita samalla koko ajan esimerkiksi taikinannuolijalla. Lisää loput kuivat aineet sekoittaen.

4. Kaada seos vuokaan ja paista noin tunnin ajan. Anna leivän jäähtyä hetki ritilällä pannussa ennen kumoamista.

5. Jäähdytä leipä ja kiedo se folioon.

6. Oikean mausteleivän pitää antaa maustua vielä ainakin vuorokauden verran.

 

Katso myös