Lasi terveyttä Hakaniemen Kauppahallista
Mehunrakastajien rukouksiin on vastattu.
Kerroin jo talvella hurahtamisestani tuorepuristettuihin mehuihin. Aamu alkaa mahtavasti vehnänoras-porkkana-omenamehulla. Iltapäivään puhtia tuo kurkku-selleri-limettimehu.
Mutta aina ei ehdi aloittaa aamua näin. Siksi olisikin ihanaa jos kaupungilta voisi ostaa mukaan energisoivan mehun ikuisen cappuccinon sijaan.
Maanantaina olin Hakaniemen hallissa ostoksilla ja viilettäessäni tuttua käytävää huomasin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Näenkö näkyjä vai onko tässä aito mehubaari?
Kyllä. Siinä se oli. The pH Shop.
Toukokuun lopussa hallissa avautunut mehubaari tuo maahan myös erilaisia fytoravinteita ja alkaalista vettä. Fytoravinteet ovat kasvien sisältämiä ravinnollisesti arvokkaita yhdisteitä. Mehujen ja ravinteiden lisäksi baarista voi napata mukaansa erilaisia luomukasvispirtelöitä.
Lauantaina ajattelin käydä testaamassa avokado-verigreippi-mantelimaitopirtelöä.
Sunnuntaina lähdenkin sitten neljäksi päiväksi Puolaan. Olen kuullut huhun että Puolassa on kasviravintolaketju. Selvitän asian ja aion syödä myös paljon pierogeja. Raportti luvassa ensi viikon lopussa!
pH Shop Hakaniemen Kauppahallissa
1.kerros, paikka 5557
Helsinki

Katso myös
- Solar Kitchen toimii aurinkovoimalla 11.8.2011
- Armaani, mikä maitokauppa! 29.7.2011
- Kylmä nuudelisalaatti 15.7.2011
- Hunajamarinoidut vihannekset auringon marinoimille lukijoille 8.7.2011
- Hyviä syitä suunnata Flow’hun 30.6.2011
- Terveisiä Venetsiasta! 9.6.2011
- Nyt on raparperin aika! 1.6.2011
- Grillattu parsa on herkullista 13.5.2011
- Parasta leivän päälle! 11.5.2011
- Joogabussilla maaseudun rauhaan 3.5.2011
- Terassikausi on korkattu 26.4.2011
- Nyt korkataan tippaleipäkausi! 13.4.2011
- Terveisiä New Orleansista! 24.3.2011
- Ravintolat sodassa 11.3.2011
- Klassikkoainesta kokkikisassa 3.3.2011
- Jääkiekkoilijan ruokaympyrä 25.2.2011
- Pipsan Crème Ninon -keitto 22.2.2011
- Rokkia, Rotukarjaa ja Radek 21.2.2011
- Top Chefin tuomaristo kaapissa! 9.2.2011
- Kun osterit eivät onnistu 4.2.2011
- Kevättä kohti 31.1.2011
- One down, nine to go 28.1.2011
- Tänään se alkaa! 26.1.2011
- Välipäivien herkkuresepti Kaliforniasta 30.12.2010
- Pain d’épices 16.12.2010
- Boris! 30.11.2010
- Lehtikaalia ei pikku pakkanen nujerra! 24.11.2010
- Elle Style Awardsin juhlapöytä 10.11.2010
- Kurpitsa taipuu moneksi 29.10.2010
- Terveellinen lehtikaali 19.10.2010
- Pariisin parhaat ravintolat 7.10.2010
- Flunssan tappaja 15.9.2010
- Syksyn paras jälkiruoka 1.9.2010
- Ranskalainen tori Lasipalatsilla nyt 20.8.2010
- Hidas lomaltapaluu 13.8.2010
- Kesäinen salaatti 16.7.2010
- Hellepäivän jälkiruoka 12.7.2010
- Muotitiimin lounas velodromilla 1.7.2010
- Helsingin kahviloissa tapahtuu 29.6.2010
- Terveisiä pierogien valtakunnasta 22.6.2010
- Marokkolainen minttutee 27.5.2010
- Helppo sunnuntai-illallinen 17.5.2010
- Japanilainen lettukakku 12.5.2010
- Äitienpäivä! 7.5.2010
- Parsaa, kiitos! 21.4.2010
- Terveisiä Turusta! 16.4.2010
- Amarula-kakku 9.4.2010
- Ihana sunnuntai 26.3.2010
- Lounas Dries Van Notenilla 18.3.2010
- Uudistunut Herkku 4.3.2010
- Kampasimpukat salaatin kera 3.3.2010
- Jälkiruoka tyttöjen iltaan 22.2.2010
- Terveisiä maailmalta! 17.2.2010
- Laskiaispullan salaisuus 8.2.2010
- Juurevaa kaupantekoa kivijalassa 1.2.2010
- Herra Okra 26.1.2010
- New Orleansin tyyliin: leivitetty okra 18.1.2010
- Rakas mehulinkoni 13.1.2010
- Uusi vuosi, uusi resepti 29.12.2009
- Suklaamandariinit 21.12.2009
- Piparit hyvässä seurassa 14.12.2009
- 3-D joululeivonnainen 1.12.2009
- Elle-tytön unelmapiparkakku 17.11.2009
- Sunnuntailounas Mustiossa 12.11.2009
- Kerran vielä: Ladurée 2.11.2009
- Makkaraa mahan täydeltä 27.10.2009
- Sokerihumala jatkukoon! 13.10.2009
- Louboutin ja Ladurée 6.10.2009
- Superruokaa! 24.9.2009
- Herkutteluhetkiä 14.9.2009
- Syysmarkkinoille! 9.9.2009
- Brunssia! 4.9.2009
- Muoti-ikonin uunikana 26.8.2009
- Maukas sienirisotto 20.8.2009
- Raikas papaijasalsa 13.8.2009
- Barcelonan pieni tapaskuningas 11.8.2009
- Lasi Pimm’siä, kiitos! 31.7.2009
- Mierontien munkit 14.7.2009
- Ruokaa ja rokkia 6.7.2009
- Raflaavat salaatit 30.6.2009