Japanilainen lettukakku
Lettupaketeista lettukakkuunYstäväni lähetti linkin hauskaan blogiin, joka on pakko jakaa kanssanne. Suomessa asuva, japanilainen Sari, on intohimoinen kokki, jonka kyllä huomaa hänen blogistaan. Hänen miehelleen tekemänsä lounaslaatikot ovat uskomattomia taideteoksia!
Katsokaa vaikka tätä sushiboxia.
Tällä kertaa mielessäni kuitenkin ovat letut. Ja kun ystäväni hehkutti blogista löytyvää lettukakkua, innostuin heti.
Täyte:
1 purkki tuoreita mansikoita
2 dl kermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vaniljakastiketta
Letut:
4 munaa
1 rkl sokeria
6 dl maitoa
3,5 dl jauhoja
½ tl leivinjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2,5 rkl sulaa voita tai öljyä
Sekoita sokeri, munat ja maito. Sekoita leivinjauhot ja jauhot. Vatkaa jauhot munaseokseen. Lisää lopuksi sulatettu voi tai öljy. Anna tekeytyä 12 tuntia jääkaapissa.
Paista letut kuumalla pannulla, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Peitä foliolla ja anna jäähtyä.
Vatkaa kerma ja sokerit. Sekoita kerma vaniljakastikkeeseen.
Kokoa kakku:
Laita yksi täysin jäähtynyt lettu lautaselle ja levitä päälle kermaa ja mansikoita.
Jatka näin kunnes olet käyttänyt kaikki 20 lettua.
Jäähdytä kakkua jääkaapissa n. 2 tuntia ennen tarjoilua.
Sarin blogin löytyy täältä.
Katso myös
- Solar Kitchen toimii aurinkovoimalla 11.8.2011
- Armaani, mikä maitokauppa! 29.7.2011
- Kylmä nuudelisalaatti 15.7.2011
- Hunajamarinoidut vihannekset auringon marinoimille lukijoille 8.7.2011
- Hyviä syitä suunnata Flow’hun 30.6.2011
- Terveisiä Venetsiasta! 9.6.2011
- Nyt on raparperin aika! 1.6.2011
- Grillattu parsa on herkullista 13.5.2011
- Parasta leivän päälle! 11.5.2011
- Joogabussilla maaseudun rauhaan 3.5.2011
- Terassikausi on korkattu 26.4.2011
- Nyt korkataan tippaleipäkausi! 13.4.2011
- Terveisiä New Orleansista! 24.3.2011
- Ravintolat sodassa 11.3.2011
- Klassikkoainesta kokkikisassa 3.3.2011
- Jääkiekkoilijan ruokaympyrä 25.2.2011
- Pipsan Crème Ninon -keitto 22.2.2011
- Rokkia, Rotukarjaa ja Radek 21.2.2011
- Top Chefin tuomaristo kaapissa! 9.2.2011
- Kun osterit eivät onnistu 4.2.2011
- Kevättä kohti 31.1.2011
- One down, nine to go 28.1.2011
- Tänään se alkaa! 26.1.2011
- Välipäivien herkkuresepti Kaliforniasta 30.12.2010
- Pain d’épices 16.12.2010
- Boris! 30.11.2010
- Lehtikaalia ei pikku pakkanen nujerra! 24.11.2010
- Elle Style Awardsin juhlapöytä 10.11.2010
- Kurpitsa taipuu moneksi 29.10.2010
- Terveellinen lehtikaali 19.10.2010
- Pariisin parhaat ravintolat 7.10.2010
- Flunssan tappaja 15.9.2010
- Syksyn paras jälkiruoka 1.9.2010
- Ranskalainen tori Lasipalatsilla nyt 20.8.2010
- Hidas lomaltapaluu 13.8.2010
- Kesäinen salaatti 16.7.2010
- Hellepäivän jälkiruoka 12.7.2010
- Muotitiimin lounas velodromilla 1.7.2010
- Helsingin kahviloissa tapahtuu 29.6.2010
- Terveisiä pierogien valtakunnasta 22.6.2010
- Lasi terveyttä Hakaniemen Kauppahallista 11.6.2010
- Marokkolainen minttutee 27.5.2010
- Helppo sunnuntai-illallinen 17.5.2010
- Äitienpäivä! 7.5.2010
- Parsaa, kiitos! 21.4.2010
- Terveisiä Turusta! 16.4.2010
- Amarula-kakku 9.4.2010
- Ihana sunnuntai 26.3.2010
- Lounas Dries Van Notenilla 18.3.2010
- Uudistunut Herkku 4.3.2010
- Kampasimpukat salaatin kera 3.3.2010
- Jälkiruoka tyttöjen iltaan 22.2.2010
- Terveisiä maailmalta! 17.2.2010
- Laskiaispullan salaisuus 8.2.2010
- Juurevaa kaupantekoa kivijalassa 1.2.2010
- Herra Okra 26.1.2010
- New Orleansin tyyliin: leivitetty okra 18.1.2010
- Rakas mehulinkoni 13.1.2010
- Uusi vuosi, uusi resepti 29.12.2009
- Suklaamandariinit 21.12.2009
- Piparit hyvässä seurassa 14.12.2009
- 3-D joululeivonnainen 1.12.2009
- Elle-tytön unelmapiparkakku 17.11.2009
- Sunnuntailounas Mustiossa 12.11.2009
- Kerran vielä: Ladurée 2.11.2009
- Makkaraa mahan täydeltä 27.10.2009
- Sokerihumala jatkukoon! 13.10.2009
- Louboutin ja Ladurée 6.10.2009
- Superruokaa! 24.9.2009
- Herkutteluhetkiä 14.9.2009
- Syysmarkkinoille! 9.9.2009
- Brunssia! 4.9.2009
- Muoti-ikonin uunikana 26.8.2009
- Maukas sienirisotto 20.8.2009
- Raikas papaijasalsa 13.8.2009
- Barcelonan pieni tapaskuningas 11.8.2009
- Lasi Pimm’siä, kiitos! 31.7.2009
- Mierontien munkit 14.7.2009
- Ruokaa ja rokkia 6.7.2009
- Raflaavat salaatit 30.6.2009