Uudistunut Herkku
Olen suuri Stockmann-fani. Ystäväpiirissämme Stockmann tunnetaan paikkana, jossa on aina ihana käydä.Vanhasta ruokaosastosta eli Herkusta oli aika kuitenkin ajanut ohi. Kun kuulin, että Herkku avautuu maaliskuussa suuremmissa tiloissa, olin varovaisen innostunut.
Muutama päivä sitten lähdin katsastamaan uutuuttaan hehkuvaa ruokaosastoa. Jo matkalla jännitin, että mitä jos osasto ei olisikaan makuuni.
Herkku avautui pienehköllä eksoottisten hedelmien tiskillä. Sitä seurasi vihannestiski.
Se oli kapea, pimeä käytävä. Kaksi kärryä ei mahtunut ohittamaan toisiaan törmäämättä.
En edes halua tietää, minkälainen kaaos osastolla on lauantaisin, kun alkuviikon vierailullakin hermot kiristyivät ja kärryt kolisivat.
Vihannesten jälkeen oli valtavan iso tila, joka on omistettu... kyllä vain, eineksille ja pakatuille leikkeleille!
Mitä ihmettä? Ymmärrän sen, että einekset ovat iso myyntivaltti, mutta mielestäni Stockmannin tulisi olla edelläkävijä.
Ihmiset haluavat nykyään syödä entistä enemmän terveellistä lähiruokaa.
Silti Stokkan herkun He-Vi osasto on kuin K-Extran vihannesosasto, mutta vain hieman isompana.
Onneksi kuulin, että osaston laajentamista jatketaan ensi syksynä.
Tässä kuvavertailua amerikkalaisen Wholefoods-ketjun vihannesosastosta.
Olisi voinut luulla, että Herkun uudistajat olisivat käyneet katselemassa mallia maailmalla erilaisista ruokakaupoista.
Näin he olisivat varmistaneet paikkansa suunnannäyttäjänä.
Mielestäni Kampin K-kauppa säilyttää paikkansa Helsingin parhaana vihannestiskinä.
Katso myös
- Solar Kitchen toimii aurinkovoimalla 11.8.2011
- Armaani, mikä maitokauppa! 29.7.2011
- Kylmä nuudelisalaatti 15.7.2011
- Hunajamarinoidut vihannekset auringon marinoimille lukijoille 8.7.2011
- Hyviä syitä suunnata Flow’hun 30.6.2011
- Terveisiä Venetsiasta! 9.6.2011
- Nyt on raparperin aika! 1.6.2011
- Grillattu parsa on herkullista 13.5.2011
- Parasta leivän päälle! 11.5.2011
- Joogabussilla maaseudun rauhaan 3.5.2011
- Terassikausi on korkattu 26.4.2011
- Nyt korkataan tippaleipäkausi! 13.4.2011
- Terveisiä New Orleansista! 24.3.2011
- Ravintolat sodassa 11.3.2011
- Klassikkoainesta kokkikisassa 3.3.2011
- Jääkiekkoilijan ruokaympyrä 25.2.2011
- Pipsan Crème Ninon -keitto 22.2.2011
- Rokkia, Rotukarjaa ja Radek 21.2.2011
- Top Chefin tuomaristo kaapissa! 9.2.2011
- Kun osterit eivät onnistu 4.2.2011
- Kevättä kohti 31.1.2011
- One down, nine to go 28.1.2011
- Tänään se alkaa! 26.1.2011
- Välipäivien herkkuresepti Kaliforniasta 30.12.2010
- Pain d’épices 16.12.2010
- Boris! 30.11.2010
- Lehtikaalia ei pikku pakkanen nujerra! 24.11.2010
- Elle Style Awardsin juhlapöytä 10.11.2010
- Kurpitsa taipuu moneksi 29.10.2010
- Terveellinen lehtikaali 19.10.2010
- Pariisin parhaat ravintolat 7.10.2010
- Flunssan tappaja 15.9.2010
- Syksyn paras jälkiruoka 1.9.2010
- Ranskalainen tori Lasipalatsilla nyt 20.8.2010
- Hidas lomaltapaluu 13.8.2010
- Kesäinen salaatti 16.7.2010
- Hellepäivän jälkiruoka 12.7.2010
- Muotitiimin lounas velodromilla 1.7.2010
- Helsingin kahviloissa tapahtuu 29.6.2010
- Terveisiä pierogien valtakunnasta 22.6.2010
- Lasi terveyttä Hakaniemen Kauppahallista 11.6.2010
- Marokkolainen minttutee 27.5.2010
- Helppo sunnuntai-illallinen 17.5.2010
- Japanilainen lettukakku 12.5.2010
- Äitienpäivä! 7.5.2010
- Parsaa, kiitos! 21.4.2010
- Terveisiä Turusta! 16.4.2010
- Amarula-kakku 9.4.2010
- Ihana sunnuntai 26.3.2010
- Lounas Dries Van Notenilla 18.3.2010
- Kampasimpukat salaatin kera 3.3.2010
- Jälkiruoka tyttöjen iltaan 22.2.2010
- Terveisiä maailmalta! 17.2.2010
- Laskiaispullan salaisuus 8.2.2010
- Juurevaa kaupantekoa kivijalassa 1.2.2010
- Herra Okra 26.1.2010
- New Orleansin tyyliin: leivitetty okra 18.1.2010
- Rakas mehulinkoni 13.1.2010
- Uusi vuosi, uusi resepti 29.12.2009
- Suklaamandariinit 21.12.2009
- Piparit hyvässä seurassa 14.12.2009
- 3-D joululeivonnainen 1.12.2009
- Elle-tytön unelmapiparkakku 17.11.2009
- Sunnuntailounas Mustiossa 12.11.2009
- Kerran vielä: Ladurée 2.11.2009
- Makkaraa mahan täydeltä 27.10.2009
- Sokerihumala jatkukoon! 13.10.2009
- Louboutin ja Ladurée 6.10.2009
- Superruokaa! 24.9.2009
- Herkutteluhetkiä 14.9.2009
- Syysmarkkinoille! 9.9.2009
- Brunssia! 4.9.2009
- Muoti-ikonin uunikana 26.8.2009
- Maukas sienirisotto 20.8.2009
- Raikas papaijasalsa 13.8.2009
- Barcelonan pieni tapaskuningas 11.8.2009
- Lasi Pimm’siä, kiitos! 31.7.2009
- Mierontien munkit 14.7.2009
- Ruokaa ja rokkia 6.7.2009
- Raflaavat salaatit 30.6.2009
Kommentit
Lukijoiden kommentit (4)
kauppakriisi
Missä Suomessa on ylipäätään hyvät ruokakaupat? Miksi meillä ei satsasta siihen? Siksi kun asiakkaat eivät välitä; sanotaan. Jengi haluu ostaa sitä mikä on halvinta ja se massa sitten määrää sen mitä ruokakaupoissa on. Ymmärrän sen tavallaan, et kauppias pitää tiskissä sitä mitä ostetaan. Katsokaa vihannestiskejä sun muuta suomalsiet, siellä on kulutuksemme koko kuva. Me ei hienostella. Me ei osteta kotimaista tai lähiä puhumattakaan delistä. Me ostetaan sitä mikä on halvinta ja olaan tyytyväisiä. Jo lammikon takana Virossa on ihna toisenlaiset ruokakaupat ja torit kuin meillä Mistähän johtuu, että vanha sosialistimaa on hurahtanut suomalaisesta mussuttajasta ohi. Se on hyväksyttävä: me suhtaudutaan yhä ruokaan vain nälän taittajana vaikka kuinka naistenlehdet pullistelis ulkomaan ohjeita tai kotimaisia lähiruoka vinkkejä. Mä tulen ihan vihaseks kun ajattelenkin. Paras kasvattaa itse jos pystyy. Kiitti ipsa kun sanoit rehellisen mielipiteen Suomen "ykkösruokakaupasta". Kaikkine elintarvikeskandaaleineen se menettää mainettaan yhtenään.
1.30433780213006e-07
cr3c35 <a href="http://judfnorckvzo.com/">judfnorckvzo</a>, [url=http://osbxyoklkuwg.com/]osbxyoklkuwg[/url], [link=http://xcdfqyzxhxzh.com/]xcdfqyzxhxzh[/link], http://zbreywohkydx.com/
1.30433780213006e-07
6ja5AD <a href="http://bjpqlvtrrpkz.com/">bjpqlvtrrpkz</a>, [url=http://wwxhlsiouksq.com/]wwxhlsiouksq[/url], [link=http://ujqljhtqzloz.com/]ujqljhtqzloz[/link], http://bebgwuybtipx.com/
1.30433780213006e-07
eH2Zbb <a href="http://eepumhirkhqt.com/">eepumhirkhqt</a>, [url=http://filzsvbfpyaw.com/]filzsvbfpyaw[/url], [link=http://gujdyvoqvgkd.com/]gujdyvoqvgkd[/link], http://vrhqybkcttgb.com/
(4 kommenttia)