Kampasimpukat salaatin kera
Suorastaan rakastan kampasimpukoita! Vaikka et olisikaan simpukoiden ystävä, suosittelen silti kokeilemaan kampasimpukoita.
Niiden lihaisa rakenne on erilainen kuin tavallisten simpukoiden.
Kuvan herkun söin New Yorkissa, The Standard Grillissä.
Mainio ruokalaji on helppo kopioida kotioloissa.
Tarvitset:
Simpukoita noin 45 kappaletta per henkilö, niiden koosta riippuen
Kerä friseesalaattia tai esimerkiksi rukolaa
Retiisejä ohueksi viipaloituna
Oliiviöljyä ja sitruunamehua
Suolaa, pippuria, chilijauhetta
Voita
Mausta simpukat suolalla, pippurilla ja ripauksella chilijauhetta.
Kuumenna ruokalusikallinen voita ja öljyä paistinpannulla, kunnes ne alkavat kuplia.
Laita simpukat pannulle ja paista niitä muutama minuutti per puoli, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea.
Purista pannuun lopuksi sitruunamehua ja anna paistua vielä hetki.
Muista, että kampasimpukan tulee olla hieman raaka sisältä.
Jos paistat simpukoita liikaa, niistä tulee sitkeitä ja kovia kuin tennispalloista.
Kun ensimmäisen kerran söin kampasimpukoita, ne olivat auttamattoman sitkeitä.
Siksi kieltäydyin herkusta vuosia. Se oli virhe.
Mausta salaatti öljyllä, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
Laita salaatti keskelle lautasta ja asettele simpukat ympärille.
Bon Appetit!
Katso myös
- Syksyn paras jälkiruoka 1.9.2010
- Ranskalainen tori Lasipalatsilla nyt 20.8.2010
- Hidas lomaltapaluu 13.8.2010
- Kesäinen salaatti 16.7.2010
- Hellepäivän jälkiruoka 12.7.2010
- Muotitiimin lounas velodromilla 1.7.2010
- Helsingin kahviloissa tapahtuu 29.6.2010
- Terveisiä pierogien valtakunnasta 22.6.2010
- Lasi terveyttä Hakaniemen Kauppahallista 11.6.2010
- Marokkolainen minttutee 27.5.2010
- Helppo sunnuntai-illallinen 17.5.2010
- Japanilainen lettukakku 12.5.2010
- Äitienpäivä! 7.5.2010
- Parsaa, kiitos! 21.4.2010
- Terveisiä Turusta! 16.4.2010
- Amarula-kakku 9.4.2010
- Ihana sunnuntai 26.3.2010
- Lounas Dries Van Notenilla 18.3.2010
- Uudistunut Herkku 4.3.2010
- Jälkiruoka tyttöjen iltaan 22.2.2010
- Terveisiä maailmalta! 17.2.2010
- Laskiaispullan salaisuus 8.2.2010
- Juurevaa kaupantekoa kivijalassa 1.2.2010
- Herra Okra 26.1.2010
- New Orleansin tyyliin: leivitetty okra 18.1.2010
- Rakas mehulinkoni 13.1.2010
- Uusi vuosi, uusi resepti 29.12.2009
- Suklaamandariinit 21.12.2009
- Piparit hyvässä seurassa 14.12.2009
- 3-D joululeivonnainen 1.12.2009
- Elle-tytön unelmapiparkakku 17.11.2009
- Sunnuntailounas Mustiossa 12.11.2009
- Kerran vielä: Ladurée 2.11.2009
- Makkaraa mahan täydeltä 27.10.2009
- Sokerihumala jatkukoon! 13.10.2009
- Louboutin ja Ladurée 6.10.2009
- Superruokaa! 24.9.2009
- Herkutteluhetkiä 14.9.2009
- Syysmarkkinoille! 9.9.2009
- Brunssia! 4.9.2009
- Muoti-ikonin uunikana 26.8.2009
- Maukas sienirisotto 20.8.2009
- Raikas papaijasalsa 13.8.2009
- Barcelonan pieni tapaskuningas 11.8.2009
- Lasi Pimm’siä, kiitos! 31.7.2009
- Mierontien munkit 14.7.2009
- Ruokaa ja rokkia 6.7.2009
- Raflaavat salaatit 30.6.2009