Piparit hyvässä seurassa
Marimekon suunnittelija Sami Ruotsalainen leipoi pipariastioita.Lokakuussa kun joulu vielä tuntui kaukaiselta, sain idean pyytää kolmea suomalaista suunnittelijaa leipomaan Ellelle piparit.
Maailmalla muotisuunnittelijoiden yhteistyö leipomoiden kanssa on jo arkipäivää.
Kaikki varmasti leipovat pipareita jouluna, mutta niiden muodot ja koristelu jäävät usein tavanomaisiksi. Sen vuoksi halusin kysyä luovilta ihmisiltä heidän näkemyksiään. Kun sain valmiit piparit kuvattavaksi lokakuun lopussa, ne ilahduttivat kekseliäisyydellään.
Marimekon Sami Ruotsalainen aloitti talossa harjoittelijana vuonna 2001 ja osa talon vakiokalustusta hänestä tuli vuonna 2006.
Suuren yleisön tietoon Sami ponkaisi viime syksynä, kun hänen Maija Louekarin kanssa yhteistyössä suunnittelemansa Hyvässä seurassa -astiasto tuli markkinoille.
Sami somisti kahvikuppinsa tietysti kahvipavuilla ja hetkinen, täytyyhän kupille olla lautanen, jos toinenkin.
Tavanomaisen kuorrutteen lisäksi Sami käytti lopputuloksessa salmiakkia ja marsipaania. Vau! Ajattelin lainata Samilta kahvipapuidean piparkakkutalon katoksi. Kuvia on luvassa joulun välipäivinä!
Tälle herralle meinasi tulla kiire leipomisessa. Ennen kuvauksia pipareita oli laitettu uuniin yötä myöten ja koristelun nälkä sen kun kasvoi syödessä!
Katso Sami Ruotsalaisen, Anssi Tuupaisen ja Kirsi Nisosen Ellelle leipomat piparkakut myös joulukuun Ellestä sivulta 161.
Katso myös
- Solar Kitchen toimii aurinkovoimalla 11.8.2011
- Armaani, mikä maitokauppa! 29.7.2011
- Kylmä nuudelisalaatti 15.7.2011
- Hunajamarinoidut vihannekset auringon marinoimille lukijoille 8.7.2011
- Hyviä syitä suunnata Flow’hun 30.6.2011
- Terveisiä Venetsiasta! 9.6.2011
- Nyt on raparperin aika! 1.6.2011
- Grillattu parsa on herkullista 13.5.2011
- Parasta leivän päälle! 11.5.2011
- Joogabussilla maaseudun rauhaan 3.5.2011
- Terassikausi on korkattu 26.4.2011
- Nyt korkataan tippaleipäkausi! 13.4.2011
- Terveisiä New Orleansista! 24.3.2011
- Ravintolat sodassa 11.3.2011
- Klassikkoainesta kokkikisassa 3.3.2011
- Jääkiekkoilijan ruokaympyrä 25.2.2011
- Pipsan Crème Ninon -keitto 22.2.2011
- Rokkia, Rotukarjaa ja Radek 21.2.2011
- Top Chefin tuomaristo kaapissa! 9.2.2011
- Kun osterit eivät onnistu 4.2.2011
- Kevättä kohti 31.1.2011
- One down, nine to go 28.1.2011
- Tänään se alkaa! 26.1.2011
- Välipäivien herkkuresepti Kaliforniasta 30.12.2010
- Pain d’épices 16.12.2010
- Boris! 30.11.2010
- Lehtikaalia ei pikku pakkanen nujerra! 24.11.2010
- Elle Style Awardsin juhlapöytä 10.11.2010
- Kurpitsa taipuu moneksi 29.10.2010
- Terveellinen lehtikaali 19.10.2010
- Pariisin parhaat ravintolat 7.10.2010
- Flunssan tappaja 15.9.2010
- Syksyn paras jälkiruoka 1.9.2010
- Ranskalainen tori Lasipalatsilla nyt 20.8.2010
- Hidas lomaltapaluu 13.8.2010
- Kesäinen salaatti 16.7.2010
- Hellepäivän jälkiruoka 12.7.2010
- Muotitiimin lounas velodromilla 1.7.2010
- Helsingin kahviloissa tapahtuu 29.6.2010
- Terveisiä pierogien valtakunnasta 22.6.2010
- Lasi terveyttä Hakaniemen Kauppahallista 11.6.2010
- Marokkolainen minttutee 27.5.2010
- Helppo sunnuntai-illallinen 17.5.2010
- Japanilainen lettukakku 12.5.2010
- Äitienpäivä! 7.5.2010
- Parsaa, kiitos! 21.4.2010
- Terveisiä Turusta! 16.4.2010
- Amarula-kakku 9.4.2010
- Ihana sunnuntai 26.3.2010
- Lounas Dries Van Notenilla 18.3.2010
- Uudistunut Herkku 4.3.2010
- Kampasimpukat salaatin kera 3.3.2010
- Jälkiruoka tyttöjen iltaan 22.2.2010
- Terveisiä maailmalta! 17.2.2010
- Laskiaispullan salaisuus 8.2.2010
- Juurevaa kaupantekoa kivijalassa 1.2.2010
- Herra Okra 26.1.2010
- New Orleansin tyyliin: leivitetty okra 18.1.2010
- Rakas mehulinkoni 13.1.2010
- Uusi vuosi, uusi resepti 29.12.2009
- Suklaamandariinit 21.12.2009
- 3-D joululeivonnainen 1.12.2009
- Elle-tytön unelmapiparkakku 17.11.2009
- Sunnuntailounas Mustiossa 12.11.2009
- Kerran vielä: Ladurée 2.11.2009
- Makkaraa mahan täydeltä 27.10.2009
- Sokerihumala jatkukoon! 13.10.2009
- Louboutin ja Ladurée 6.10.2009
- Superruokaa! 24.9.2009
- Herkutteluhetkiä 14.9.2009
- Syysmarkkinoille! 9.9.2009
- Brunssia! 4.9.2009
- Muoti-ikonin uunikana 26.8.2009
- Maukas sienirisotto 20.8.2009
- Raikas papaijasalsa 13.8.2009
- Barcelonan pieni tapaskuningas 11.8.2009
- Lasi Pimm’siä, kiitos! 31.7.2009
- Mierontien munkit 14.7.2009
- Ruokaa ja rokkia 6.7.2009
- Raflaavat salaatit 30.6.2009