Pipsa Hurmerinta

Blogit Pipsa def
Blogia kirjoittaa ravintolakokiksi valmistunut malli Pipsa Hurmerinta. Hän myös toimittaa Elle-lehden ellebistro-ruokapalstaa.

Haku

3-D joululeivonnainen

1.12.2009 15:40 | Teksti Pipsa Hurmerinta | Kuva Mika Pollari
  • Jaa Myspacessa
Parhaat piparkakut syntyvät äidin keittiössä.

Turo Tailorin pääsuunnittelijana ja Muodin Huipulle -ohjelman tuomarina tutuksi tullut Anssi Tuupainen leipoi Ellelle pyynnöstäni modernin kolmiulotteisen piparin.

Aikataulu ei varsinaisesti ollut tiukka, mutta muiden töiden ohella miehelle oli tulla kiire.
Sattumalta juuri ennen kuin piparin piti olla valmis, hän lähti käymään äitinsä luona Lappeenrannassa.
Taikinaa oli hauska kaulita ja pian syntyikin idea niin sanotusta klassikkotähdestä, jossa olisi kuitenkin jonkinlainen juju. Hopeanonparellit viimeistelivät kokonaisuuden.

Perinteinen tähtipipari kuvastaa hyvin Anssin muotoiluajattelua. Klassikkoon tehdään pieni uudistus, ja kas, se näyttääkin yhtäkkiä aivan uudelta.

Anssi Tuupainen on ollut muotialalla jo liki 17 vuotta. Hän kertoo alan muuttuneen huimasti tänä aikana. Monia yrityksiä on lopetettu, ja kilpailu on kiristynyt. Silloin on suunnittelijoidenkin osattava alansa hyvin.
Muodin huipulle -ohjelma onkin ollut hieno tapa näyttää ihmisille, miten paljon suunnittelijoilta vaaditaan.
Ohjelma tietysti raapaisee vain pintaa, mutta näyttää vaatimukset hyvin.

Katso Anssin, Sami Ruotsalaisen ja Kirsi Nisosen Ellelle leipomat piparkakut joulukuun Ellestä sivulta 161.

 

Katso myös

Kommentit

liisa3
/ 14.12.2009 klo 13:56
Kiitos Piparibloggarille hauskasta irrottelusta piparirintamalla. On todellakin aiheellista raikastaa piparkakkumaailaamme. Itse ihastuin 3-d ajatteluun ja ajattelinkin väsätä erilaisia väkkyröitä. taikina vaan usein on haasteellinen juttu. Parhaiten onnistuu omasta kokemuksestani kaupan kestotaikinoista. Ovat hyviä leipoa, paistaa mutta eivät ole niitä herkullisimpia. Meidän mummon inkivääriresepti on huippu hyvä mutta se on niin vaikea leipoa. Jossain päin Suomea oli tehty Piparimaa. Kuulosti ihanalta. Herkulliselta. Siis Siwan kautta kotiin ja valmistaikinat hyrräämään.
Lisää kommentti blogiin:

"3-D joululeivonnainen"