Paris Mon Amour

Pihla_info
Toimittaja-käsikirjoittaja Pihla Hintikka lähti Pariisiin vuonna 2005 ja jäi sille tielle. Nyt hän kirjoittaa Pariisista kotimaisiin ja ulkomaisiin lehtiin sekä tekee satunnaisesti mallintöitä. Pihla kirjoittaa siitä, mitä rakastaa: elämästä Pariisissa, sattumista, kohtaamisista ja suurkaupungin piilopaikoista, joihin kannattaa eksyä.

Haku

Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa

3.2.2012 14:59 | Teksti Pihla Hintikka ja kuva Nikolai Jakobsen
  • Jaa Myspacessa
Expos à la Maison -konsepti tuo taidenäyttelyt pariisilaisten kotiin.

Seison perjantai-iltana Buzenvalin metroasemalla itäisessä Pariisissa ja tuijotan avenuen numeroita. Kävelen pari korttelia eteenpäin, kunnes pysähdyn tuntemattoman oven kohdalle. Tsekkaan paperista ovikoodin, astun sisään ja nousen portaat ylös viimeiseen kerrokseen. Koputan oveen. Jännittää vähän, hyvällä tavalla.

Oven avaa hyväntuulisen näköinen, kiharatukkainen nuori nainen. Hän esittelee itsensä Sellahiksi From Paris -kollektiivista ja toivottaa tervetulleeksi. Kaksikerroksisen asunnon alakerran olohuone on kohtalaisen pieni ja se on täynnä pariisilaisia. He hörppivät boolia ja napsivat pestolla päällystettyjä leipäpaloja sivupöydältä. En tunne heistä yhtäkään. Se tässä tavallaan ideana onkin.

Expos à la Maison on From Paris -kollektiivin noin puoli vuotta sitten lanseeraama uusi tapahtumakonsepti Pariisissa. Sen ideana on tuoda taide lähemmäs ihmistä, ihan kirjaimellisesti siis tuoda taidenäyttely vieraan ihmisen kotiin. Sitten vain sana kiertämään, ja kutsutaan tutut ja niiden tutut kylään. Näin nuorten taiteilijoiden työt pääsevät näytille ja taiteesta kiinnostuneet tapaamaan toisiaan huolettomassa ympäristössä. Viime syksynä Expos à la Maison -tapahtumat keskittyivät valokuvataiteilijoihin. Tänä vuonna teemoina ovat design, grafiikka ja kuvitukset.

Nyt kotinsa tuntemattomille on avannut Sandrine ja hänen poikaystävänsä. Vieraanvaraiset vuokralaiset ovat jo kerran aiemmin järjestäneet kämpässään folk-bändin keikan ja kutsuneet tuttujen tutut kylään.

Jumiudun keskustelemaan vieraiden kanssa, enkä ehdi katsoa ympärilleni kuin vasta yhden boolilasillisen jälkeen. Olohuoneeseen on ripustettu graafikko Onden töitä vain tunti ennen vieraiden saapumista. Niitä on seinillä, pöydillä, tasoilla ja ikkunalaudoilla, vähän missä sattuu. Mutta se ei haittaa. Pienissä valkoisissa kehyksissä seikkailee ihan hauskoja piirroshahmoja. Työt ovat myynnissä kohtuuhintaan.

Törmään Rodolphe Restoutiin eli itse taiteilijaan keittiösyvennyksen kulmalla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän osallistuu vastaavaan tapahtumaan. Onden mielestä Expos à la Maison -konsepti on nuorelle taiteilijalle mainio tapa saada töitään esille. Kotiympäristössä ihmiset lähestyvät helpommin taiteilijaa kuin galleriassa.

Ja onhan lähes joka toinen kuukausi järjestettävässä tapahtumassa jännittävää myös se, ettei koskaan tiedä, kuka paikalle eksyy. Ovet ovat periaatteessa avoinna kaikille, vaikka näyttelyn osoitetietoja pitää erikseen sähköpostitse pyytää. Tutuntuttujen joukossa saattaa olla vaikka toimittajia, taiteilijoita ja galleristeja, jotka pistävät viidakkorummun pärisemään.

Lisätietoja: From Paris