Design-messuilla Balmuirin kanssa
Suomalainen merkki hurmasi Maison&Objet ja Who's Next -messuilla. Tammikuun lopussa Pariisi täyttyy tuhansista muodinnälkäisistä. He eivät keräänny pelkästään miesten muotiviikolle ja haute couture -näytöksiin. Heillä on kiire ehtiä myös Pohjois-Pariisiin Parc des Expositioniin, jossa design- ja sisustusmerkit esittelevät uusia tuotteitaan Maison&Objet-messuilla. Samana viikonloppuna Etelä-Pariisissa Whos Next -muotimessuilla pääsee vielä tutustumaan pienempien muotimerkkien uusiin mallistoihin.
Tammikuun muotiviikonloppuni hurahti tällä kertaa Maison&Objet-messuilla. Ranskankielentaitoisena olin auttamassa suomalaisen, vuonna 2007 perustetun Balmuir-merkin ständillä. Tiedättehän ne ihanat sataprosenttiset kashmir-huivit ja täydelliset pellavalakanat, joita saa esimerkiksi Stockmannilta? Kyllä, merkki on suomalainen.
Päädyin messuille vuosi sitten enimmäistä kertaa apulaiseksi, kun Balmuir-merkin pyörittäjä Heidi Jaara etsi Pariisista ranskankielentaitoista suomalaista avuksi ständilleen. Olemme molemmat kotoisin Raahesta, Pohojois-Pohojammaan tyttöjä. Tulimme hyvin juttuun ja lähdin avuksi.
Tunsin merkin aiemmin vain nimeltä, ja olin hämmästynyt, kuinka laadukas ja upea suomalainen merkki Balmuir itse asiassa onkaan. Konjakinvärisiä nahkahuonekaluja, lasilyhtyjä, pellavalakanoita, kid mohair -peittoja, poronmokkaisia tyynyjä sekä peittoja, huiveja ja kylpytakkeja sataprosenttisesta parhaasta kashmirista. Vain joitakin mainitakseni.
En ole ainoa, joka tuulettaa suomalaisen Balmuirin puolesta. Messuilla niin kansainväliset isot tavaratalot kuin suunnittelijatkin ovat kerta toisensa jälkeen ihastelleet suomalaisen merkin laatutuotteita, niiden harmonista värimaailmaa ja brändin hyvää imagoa.
Nostan hattua Jaaralle. Balmuir on merkki, johon kaikkien arjen luksusta kaipaavien kannattaa ehdottomasti tutustua. Kun on kääriytynyt merkin kashmir-huiviin tai nukkunut sen pellavalakanoissa, ei enää koskaan halua palata entisiin. Balmuir on brändi, josta tulee vielä menestysmerkki maailmalla. Sillä tiellä se on jo nyt. Eikä se yllätä yhtään.
Balmuir
Katso myös
- Hemmotellen kohti kesää 29.4.2012
- Tapaaminen Cate Blanchettin kanssa 18.4.2012
- Uusi skandiputiikki etsii suomalaisia vaatemerkkejä 12.4.2012
- Pääsiäissunnuntai Bob Dylanin kanssa 8.4.2012
- Täydellinen illallinen 29.3.2012
- Mariskooleja kuuluisassa kuppilassa 22.3.2012
- Nicolas Andreas Taralis luottaa mustaan 18.3.2012
- Diesel juhli Marais’ssa 9.3.2012
- Leffakuvauksissa Pompidoussa 27.2.2012
- Terassilla kuin muotinäytöksessä 23.2.2012
- Kultaisia kaiteita ja viininpunaista samettia 16.2.2012
- Marenkia Marais’ssa 10.2.2012
- Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa 3.2.2012
- Muotipiirien se oikea guru 19.1.2012
- James Thierréen spektaakkelissa on särmää 13.1.2012
- Uusi vuosi Toscanassa 8.1.2012
- Ihanat kamalat muotikuvaukset 29.12.2011
- Herkkutuliaisia Pariisista 26.12.2011
- Mini-Karl tanssii ikkunassa 15.12.2011
- Vaaralliset ventes privéet 8.12.2011
- Nokian juhlissa luksushotellissa 30.11.2011
- Lepohetki Normandiassa 24.11.2011
- Montmartren helmi 18.11.2011
- Kierros Hussein Chalayanin maailmassa 14.11.2011
- Piilopaikka Marais’ssa 4.11.2011
- Musiikkitaivas Pitchfork-festivaaleilla 30.10.2011
- Kultaisissa kekkereissä 23.10.2011
- Muglerin naiset 11.10.2011