Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Auringon alla

4.6.2009 12:51 | Teksti Mariela Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Muista suojata ihosi auringolta.
Niin siinä taas kävi, että kesä pääsi yllättämään. Viime viikonloppuna juhlittiin koulujen päättymistä aurinkoisissa ja lämpimissä tunnelmissa ympäri Suomen. Näin intiaanikesän kynnyksellä on hyvä muistuttaa ihon suojaamisen tärkeydestä. Polttavan kuuma aurinko on tervetullut vieras, mutta sen ylettömällä palvomisella voi olla vaarallisia seurauksia.

Monesti kuulen sanottavan, että eihän näillä leveysasteilla voi palaa. Kyllä voi, ja helposti voikin. Olin omasta mielestäni huippuvarovainen loikoillessani auringossa viime sunnuntaina muutaman tunnin ajan. Kun ilta hämärtyi, tunsin tutun jälkikuumotuksen ja kevyen kihelmöinnin ihollani. Kuinka se on mahdollista? Edes pohjapäivetys talven Thaimaan-matkalta ja suojakertoimella 50 varustettu aurinkorasva eivät pelastaneet minua kärähtämiseltä.

Jokin aika sitten näin televisiossa dokumentin, jossa näytettiin miten aurinko vaurioittaa kasvojen ihoa. Dokumentissa kuvattiin erästä naista erityisesti aiheeseen tarkoitetulla kameralla, ja ihotautilääkäri osoitteli mustavalkokuvasta läikikkäitä alueita, jotka olivat jo vaurioituneet.
Samantyyppinen kuva on amerikkalaisen aurinkovoidevalmistaja Coppertonen mainoksissa. Kuvassa poseeraa näyttelijä Brooke Shields, ja myös hänen kasvonsa ovat läikikkäät.
Coppertone on palkannut Brooke Shieldsin maltillisen auringonoton keulakuvaksi. Hän on kertonut grillanneensa itseään 1980-luvulla huolettomasti ja huomanneensa seuraukset ihon kimmoisuuden katoamisena ja maksaläiskien laajenemisena. Eniten Hollywood-kaunotarta huolettaa ihosyövän riski.

Eräs ystäväni muutti Australiaan pari vuotta sitten. Hänellä on vaaleat, hieman punertavat hiukset ja vitivalkoinen iho. Hän joutui värjäämään hiuksensa tummemmiksi Australian polttavan auringon takia, sillä muuten päänahka palaisi.
Australiassa kuulemma kukaan ei mene kesällä ulos ilman aurinkorasvaa, jossa on suojakerroin 35–50, ja aurinkosuojatuotteet ovat maassa verovähennyskelpoisia.
Viime kesänä koti-Suomessa lomaillessaan ystäväni kauhisteli kirkuvanpunaisia auringonpalvojia. Hän kertoi ymmärtäneensä ihosyövän todellisen riskin vasta nähtyään uuden kotimaansa tilastot ja syöpäklinikoiden jonot.

Olen jo pitkään ollut ylisuojelevainen ihoni suhteen, ja aion olla sitä myös tänä kesänä. Vaikka aurinkorasvan kertoimet ovat korkeat, UVA- ja UVB-säteet silti paahtavat ihon kauniin väriseksi. Malttia vain auringonottoon, ja rusketuksesta tulee kestävä ja tasainen.

Katso myös

Kommentit

todella
yxö / 4.6.2009 klo 13.10
kiinnostavaa.....
ZSXRzKjVauroAfHl
czgdqhdticu / 16.3.2011 klo 04.58
4zTAZy <a href="http://yoyinxodvxrz.com/">yoyinxodvxrz</a>, [url=http://gydvxqidchnu.com/]gydvxqidchnu[/url], [link=http://zuxnzcqrcaua.com/]zuxnzcqrcaua[/link], http://ewppwqqspfob.com/
oXCakcoJdZbDOxRlw
aysixb / 16.3.2011 klo 10.34
M5xxSr <a href="http://zrrgcppvkizt.com/">zrrgcppvkizt</a>, [url=http://syjnsauetqci.com/]syjnsauetqci[/url], [link=http://hfwmdmvrvxuj.com/]hfwmdmvrvxuj[/link], http://apxlhdvvdici.com/
Lisää kommentti blogiin:

"Auringon alla"