Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Poikatukan paluu

7.1.2009 10:28 | Teksti Mariela Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Lyhyessä kampauksessa on asennetta.
Milloin viimeksi on ollut todella muodikasta leikata hiukset poikamaisen lyhyiksi? Oma sisäinen tietokantani muistaa mieleenpainuvimpana 1990-luvun puolivälin lyhyet, grunge-henkiset pehkot. Nyt 2000-luvulla lyhyttä kampausta ei liitetä enää kyseiseen musiikkigenreen tai Tank Girl -sarjakuvaan. Poikatukka kertoo kuitenkin edelleen asenteesta ja rohkeudesta.
Poikatukkien keulakuva on tämän hetken kuuma mallinimi Agyness Deyn.
Kyseinen 25-vuotias englantilaiskaunotar takoo rahaa niin näytöslavoilla kuin isoissa mainoskampanjoissakin. Hän erottuu muista huippumalleista lyhyillä ja jatkuvasti erivärisillä hiuksilla sekä raikkaalla ja räiskyvällä asenteella.

Etenkin Hollywoodissa on suuri uutinen, jos naisnäyttelijä leikkauttaa hiuksensa vaikka roolia varten. Palstatilaa ovat saaneet ainakin Sigourney Weaverin, Demi Mooren ja Natalie Portmanin kaljut päät. Myös ilman näin rajua muodonmuutosta lehdet kirjoittavat hiustenleikkuusta ja analysoivat kutriensa katkojia. Uusimmassa syynissä on Victoria Beckhamin lyhyet hiukset sekä myös Katie Holmesin jatkuvasti lyhenevä kampaus. Rihanna ja Sharon Stone näyttävät upeilta lyhyessä tukassa.

Mitä sitten, kun lyhyet kutrit alkavat kyllästyttää? Mieli kun tahtoo muuttua, mutta onneksi yhtä nopeasti kuin vallitsevat hiustrenditkin. Mitä luultavimmin rikottu polkka on kuuminta muotia maaliskuussa. Viimeistään kesäkuun alussa kaikki rientävät innolla ottamaan hiuspidennyksiä!

Katso myös