Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Oranssia ja lilaa huuliin

26.1.2012 7:14 | Teksti ja kuva Mariela Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Kuinka voimakkaasti voikaan yhtäkkiä tulla tietynvärisen huulipunan tarve! Näin kävi muutama päivä sitten kun mattaoranssin huulipunan kaipuu iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kestosuosikkini Clarinsin Rouge Prodige Lipstick'n sävy Clementine on palvellut uskollisesti punan Suomen lanseerauksesta lähtien, mutta kaipasin uuden vaalean tukkani rinnalle selkeästi mattaisempaa koostumusta. Marssin ensitöikseni Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolle MAC'n pisteeseen, mistä etsimäni löytyikin samantien! Uusin ihastukseni on MAC'n Pro Longwear Lipstick, joka yllätti todella positiivisesti. Olen tottunut mattahuulipunia käyttäessä, että ne ovat joko

a) kuivattavia
b) koostumukseltaan paksuja ja jähmeitä
c) huonosti levittyviä
d) päivän kuluessa halkeilevia

Olin aluksi skeptinen myyjän esitellessä punaa. Se nimittäin liukui levitettäessä todella hyvin ja näytti aluksi huulten pinnassa kermaiselta. Ihme tapahtui muutaman sekunnin kuluttua: puna 'jysähti' paikalleen ja pinnan kiilto himmeni samettisen mattaiseksi. Olin myyty ja ostin punan seuraksi myös oranssin huultenrajauskynän, joka on suunniteltu nimenomaan 'Good to Go'-sävyni pariksi.
Samaan aikaan MAC'n osastolla asioi Elle Style Awards -palkittu valokuvaaja Nina Merikallio. Hän oli shoppailemassa Daphne Guinness -silmämeikkipalettia ja usutti minut hankkimaan saman kokoelman vaalean laventelin värisen mattahuulipunan. Hetken tuumailin, näyttäisinkö lilahuulisena kalmankalpealta, mutta Ninan, jolla tunnetusit on erittäin hyvä tyylisilmä, mielipide kannusti hankintaan. Enkä ole katunut!!! Kotiin päästyäni poistin MAC'n meikkitaiteilijan tekemän huulimeikin ja sipaisin tilalle tyyli-ikoni Daphnen suunnittelemat 'Seasoned Plum'-mattahuulet.
Voi Nina, olit NIIN OIKEASSA tokaistessasi, että tuo kyseinen sävy on Marielan tämän talven must! :)

Koen suunnatonta riemua aina kun tutustun tuotteeseen, joka todella täyttää lupauksensa ja toimii. Tämä mattahuulipuna tekee juuri niin. Olen nyt laittanut molemmat sävyt erilaisiin 'rasituskokeisiin', mm. punannut huulet aamukuudelta ja tarkkaillut milloin huulimeikkiä pitää korjata. Tulos: korjailua ei välttämättä tarvita koko päivänä. Pro Longwear Lipstick ei myöskään kökköönny huulten pintaan ja suupieliin pitkin päivää, täydellistä.

Olen niin onnellinen näistä talven 2012 väriterapialöydöistä, että taidanpa piakkoin hommata pari sävyä lisää. Tutkailin äsken MAC'n nettisivuja ja silmiin osuivat ainakin kirkkaan pinkki 'Love Forever' ja rusinansävyinen 'Approaching Storm'.
 

Katso myös