Häähömpöttely alkakoon!
Voi apua, kohta Se Suuri Päivä on käsillä. Minusta tulee uudenvuodenaattona rouva, ja nyt kun kalenteri käännettiin joulukuun puolelle, alkaa häähuuma pikkuhiljaa iskeä... Bridezillaksi en rupea, sen olen luvannut kaasoilleni, (ja tulevalle aviomiehelleni!) mutta vähän täytyy hömpötellä! Näin itseasiassa neuvoi Ellen hoitovapaalla oleva kauneustoimittaja, Jonna Jalkanen, johon törmäsin kaupungilla pari viikkoa sitten. Hän kertoi olleensa itse aikanaan liiankin viilipyttymorsian, ja harmittelevansa nyt jälkeenpäin, ettei yhtään vouhottanut häistään. Itse olen onnistunut olemaan vouhottamatta, mutta kieltämättä pieni jännitys on pikkuhiljaa alkanut kihelmöidä vatsanpohjalla... Olen nyt pari kertaa suunnitellut ja visioinut häämeikkiäni. Tai, no itseasiassa olen kokeillut ja testaillut erilaisia vaihtoehtoja jo reilun vuoden ajan, mutta eilen meikki löysi lopullisen muotonsa. Täydelliset tuotteetkin löytyivät! Kävin viime viikolla tutustumassa Diorin ensi kevään meikkisävyihin ja niistä bongasin raikkaan ja lumoavan luomiväri + huulikiiltopaletin! Voin jo nyt vinkata, että 'something blue' tulee löytymään silmämeikistäni! ;) Alunperin olin suunnitellut, että joku meikkaaja-kollegoistani saisi loihtia häämeikkini, mutta olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että teen meikin itse.
Meikkaaminen on rentouttavaa puuhaa, ja rentoutusta tulen tarvitsemaan hääaamunani! Hotellihuoneemme nimittäin muuttuu muutaman tunnin ajaksi hius- ja meikkisalongiksi, jonne häävieraat pääsevät kaunistautumaan ennen vihkiseremoniaa. Kun ilmoitin meneväni naimisiin, ystävät ja sukulaiset kysyivät kuorossa: 'Kukas sitten tekee juhlameikin -ja kampauksen?' No en ainakaan minä, ajattelin, ja lupasin järjestää asian. Nyt on sitten huone täynnä häävieraita sekä meikkaaja- ja kampaajakollegoitani! Uskon, että hääaamusta tulee ikimuistoinen ja hotellihuone-kauneussalonki tulee olemaan tulvillaan kikatusta ja kaakatusta. On siis ihan hyvä, että vietän oman rauhallisen meikkihetken, jolloin voin tuijottaa keskittyneesti peiliin ja unohtaa hetkeksi kaiken ympärillä tapahtuvan.
Kuva: Emma Watson kopioi häätyyliäni viimeisen Harry Potter-elokuvan ensi-iltaan! ;) Tosin Emman mekko on Monsieur Oscar de la Renta'n, oma asuni löytyi viime keväänä Valkoisesta Elefantista.
Katso myös
- Kevätkynsissä hopeataivas 8.2.2012
- Tänä keväänä meikataan myös hiukset 2.2.2012
- Oranssia ja lilaa huuliin 26.1.2012
- Paluu blondiksi 17.1.2012
- Häähumun loppusummaus 9.1.2012
- Minkälainen hiuskoriste uudenvuodenaaton häihin? 12.12.2011
- Meikkitaiteilija matkalla ilman meikkejä 28.11.2011
- Chanelin uusia luomivärejä, kaikissa sävyissä, kiitos! 8.11.2011
- Omat meikkisiveltimet 28.10.2011
- Meikkaamisen ilosanomaa ympäri Suomen 25.10.2011
- Huh, mikä ilta! 13.10.2011
- Näytösmeikit ja -hiukset testattu huomista varten 11.10.2011
- Näytösmeikkien suunnittelu etenee... 30.9.2011
- Syysinspiraatio: purppuraa ja lilaa 20.9.2011
- Elle Style Awards -näytösmeikkien suunnittelua 16.9.2011
- Ihanaa kun miehet meikkaa! 8.9.2011
- Make Up Bible -meikkikirjani ilmestyy tänään! 29.8.2011
- Victoria's Secret rantautuu Eurooppaan 23.8.2011
- Luonnonkosmetiikkaa Kreikasta 8.8.2011
- Intialaista päähierontaa mökkilaiturilla 27.7.2011
- Täydellinen tähtikoru 19.7.2011
- Kesäjalat palasivat kaupunkiin 15.7.2011
- Lomalle lompsis! 30.6.2011
- Tämän illan asusteeksi vitivalkoinen eyeliner-rajaus 16.6.2011
- Kuuman kesäpäivän kauneuscoctail: Virgin Cosmojito 10.6.2011
- Poskien punaamisen taito 7.6.2011
- Kurkistus peiliin 31.5.2011
- Häähuumaa 24.5.2011
- Vauvatuotteet lainaan omaan kauneudenhoitoon 20.5.2011
- Uma Thurmanin ihana suttunuttura 16.5.2011
- Kauneusrutiineista 4.5.2011
- Neon-kynsilakkoja JC:stä 2.5.2011
- Täydellinen meikkivoide kevääseen 17.4.2011
- SPANXeilla pömpötys kuriin 8.4.2011
- Kosmetiikan sekakäyttäjän tunnustuksia 30.3.2011
- Kevään HOT-listani ykkönen: korallikynnet 21.3.2011
- Kesäpepun ja littanan masun metsästys 15.3.2011
- Nahkaa nutturan ympärille 3.3.2011
- Tyyli-inspiraatiota The ELLEments Of Personal Style -kirjasta 24.2.2011
- Detox -puhdistus etenee 17.2.2011
- Vinkit viikonloppukampaukseen Marielan Salongista 11.2.2011
- Laskeutumista detoxille 4.2.2011
- Uusi tukka, uusi minä 27.1.2011
- Marielan meikkivinkit jälleen telkkarissa! 23.1.2011
- Lohenpunaista, limeä ja paljon paljetteja 20.1.2011
- Anna & Anne Kultainen Venla-gaalassa 17.1.2011
- Trooppisia tuoksuja talven keskelle 7.1.2011
- Teräväkyntisenä uudenvuoden juhliin 29.12.2010
- Lupa mennä sekaisin: nettikosmetiikka-ALE:t ovat alkaneet! 27.12.2010
- Vielä pari toivetta pukille 23.12.2010
- Viikonlopuksi meikki ja hiukset Leighton Meesterin malliin 19.11.2010
- Jalat kalapedikyyrissä 15.11.2010
- Täydellisiä staileja Subin uudessa Fashion Show -sarjassa 10.11.2010
- Kolme komeaa kollia 8.11.2010
- Kuuden pinnin kampaus 3.11.2010
- Upeita kampauksia Elle Style Awards -gaalassa 22.10.2010
- Tulkaahan moikkaamaan kauneusmessuille 14.10.2010
- Herätys hiusjuuret!!! 8.10.2010
- Pilkahdus ensi kevättä syksyn keskelle 23.9.2010
- Graffitikynnet 21.9.2010
- Viiniä silmiin 13.9.2010
- Neonvärejä ja kiiltävää kuparia 1.9.2010
- Apocalyptican 7th Symphony - Levynkansikuvaukset 28.8.2010
- Talvinen valkyria-morsian à la Oslo Fahion Week 23.8.2010
- Kohta niitä saa- Armanin meikkejä nimittäin 17.8.2010
- Muotoiluöljyä kesän kuivattamille hiuksille 9.8.2010
- Muodikkuus huipussaan Espanjan auringon alla 27.7.2010
- Testikuvauksia kesähelteessä 16.7.2010
- Turun groovein kampaamo 13.7.2010
- Suomen Kirsi P. Valentinon Haute Couture -näytöksessä 8.7.2010
- Ihmiskokeilu omilla hiuksilla jatkuu... 2.7.2010
- 85 kaunotarta kävi tänään koekuvattavana 15.6.2010
- Mariela etsii malleja meikkikuvauksiin 9.6.2010
- Testissä vaalentava spray 6.6.2010
- Nicole Richien muodonmuutoksesta 4.6.2010
- Aprikoosiblondi on kesän kuumin hiusväri 1.6.2010
- Alan Wake meikkituolissa 15.5.2010
- Tänä iltana huippumallit vedessä 10.5.2010
- Ihana valo 3.5.2010
- Säänkestävät ripsivärisuosikit 30.4.2010
- Vaalentukaa pigmenttiläiskät! 27.4.2010
- Green People-tuotteet vihdoinkin Suomessa 26.4.2010
- Make Up Championships 2010 voittajat 7.4.2010
- Düsseldorfin messukuulumisia 5.4.2010
- Aamu valkenee Düsseldorfissa 26.3.2010
- Ylistys Espanjan Ellelle 20.3.2010
- Asu meikkauksen maailmanmestaruuskisoihin 18.3.2010
- Armanin meikkejä 11.3.2010
- Liisa Ihmemaassa inspiroi 10.3.2010
- Oscar-gaalan parhaat tyylit 8.3.2010
- Clarinsin kanssa Sokoksella 5.3.2010
- Pastellisävyjä ja mattamustaa 3.3.2010
- Täydellinen nude-kynsilakka löydetty! 1.3.2010
- Kevätkenkiä 28.2.2010
- Victoria's Secretin meikit 27.2.2010
- Bimba Bosé näyttää hiusmallia 25.2.2010
- Mallien omat kynsilakat 22.2.2010
- Vanhat tanssii taas 19.2.2010
- Meikkaaja pääsi meikattavaksi 17.2.2010
- Love etc... 13.2.2010
- Kampaaja kävi kampaajalla 12.2.2010
- Lepää rauhassa Alexander McQueen 12.2.2010
- PMMP:n vahva tyyli 11.2.2010
- YSL:n kevään Manifesto on pian täällä 10.2.2010
- Täydellisen oranssit huulet 9.2.2010
- Minxatut Grammy-kaunottaret 8.2.2010
- Karnevaaliaika on alkanut 8.2.2010
- Syksyn leiskuvat värit hiuksissa 30.9.2009
- Metallia hiuksissa osa 2- ratkaisu 26.9.2009
- Metallia hiuksissa 18.9.2009
- Design ja muoti näytöslavalla 16.9.2009
- Märkäkampausten paluu 2.9.2009
- Viiden tähden piikkimatto 21.8.2009
- Syksyinen kauneusremontti 18.8.2009
- Kesän kauneuskikkoja 25.6.2009
- Auringon alla 4.6.2009
- Kynnet kuntoon 8.5.2009
- Kulmakarvat kuntoon 30.4.2009
- Keväinen hiusremontti 15.4.2009