Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Meikkitaiteilija matkalla ilman meikkejä

28.11.2011 13:54 | Teksti Mariela Sarkima, kuva Oskari Heinonen
  • Jaa Myspacessa
...onneksi en sentään työmatkalla! Mutta viime viikolla tuli vietettyä neljä päivää suurkaupungin sykkeessä ilman ainuttakaan meikkituotetta mukana. Näin pääsee käymään kun lento lähtee ennen kukonlaulua ja meikit jäävät kylpyhuoneen lavuaarin reunalle odottelemaan pakkaamista. Sinänsä hätä ei ollut paha, en kotonakaan meikkaa päivittäin. Mutta täytyy myöntää, että kaiken kauniin ja inspiroivan keskellä iki-ihanassa Barcelonassa, tunsin itseni hieman harmaavarpuseksi meikittömänä kulkiessani. Toisena lomapäivänä olin varannut illallisen yhdestä lempiravintolastani ja päätin, että nyt täytyy saada väriä kasvoille. Suuntasin siis El Corte Ingles'n kosmetiikkaosastolle ja Bobbi Brown'n osastolle. Kyselin meikkauspalvelua ja ystävällinen myyjä kertoi, että kahden tuotteen ostosta saa toivomansa meikin kaupantekijäisiksi. Olen haaveillut BB:n luomiväripaletista jo monta vuotta ja nyt päätin satsata ja ostaa erilaisia ruskean sävyjä meikkipakkiini. Ja voi sitä valinnan vaikeutta... Hyviä sävyjä oli monia, mutta lopulta päädyin täyttämään kuuden luomivärin paletin erilaisilla kylmillä ruskeilla ja beigeillä. (Paletti näkyy yllä olevassa kuvassa!)
Meikistäni tuli melko luonnollinen, mutta kuitenkin näyttävä. Meikkaajallani oli hyvät otteet ja muutenkin kokemus tavaratalossa meikattavana olemisesta oli miellyttävä. Sain myös paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja sekä pääsin treenaamaan espanjankielen kauneussanastonani. Uskokaa pois, vaikka olen meikannut muita ihmisiä ammatikseni jo 12 vuotta, on silti mielenkiintoista kuulla, mitä joku toinen ajattelee ihoni kunnosta tai sopivista värisävyistä! Meikkaajan valitsema poskipunan sävy oli yllättävä: vaalea purkkapinkki. Sen verran raikkaalta ja kauniilta se kuitenkin näytti, että mm. tänä aamuna sipaisin samantyyppisen poskipunauksen maanantain piristykseksi.
Sain mukaani Face Chart -piirroksen, johon oli myös kirjattu kukin meikissäni käytetty tuote. Kotiin lähti siis nuo ruskeat luomivärit ja myös uusi, mattapintainen aurinkopuuteri. Ja illallisella näytin ihanan espanjalaiselta, sillä siellä päin eurooppaa tehdään melko lailla voimakkaammat silmänrajaukset, kuin mihin olen itse tottunut!
 

Katso myös