Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Intialaista päähierontaa mökkilaiturilla

27.7.2011 17:06 | Teksti Mariela Sarkima, kuva Oskari Heinonen
  • Jaa Myspacessa
Kuinka täydellisesti sointuvatkaan yhteen viipyilevä, lämmin kesäilta, järviveden liplatus, tiiran kaukaiset kiljahdukset, intialainen chakrojen herättelymusiikki ja eteerisen Ylang ylang -öljyn huumaava tuoksu...

CV:ssä:ni lukee Master of Indian Head Massage, mutta viime aikoina hoitojen tekeminen on jäänyt muiden kiireiden vuoksi vähemmälle. Olen saanut koulutukseni Englannissa 2000-luvun alussa ja hankkinut myöhemmin vielä jatkokoulutusta kotimaassa. Muutamia vuosia pidin säännöllisesti intialaisen päähieronnan iltoja kampaamossa, jossa työskentelin, mutta viime vuosina olen ainoastaan kouluttanut uusia hierojia ja tehnyt hoitoja lähipiirille.
Taannoisella mökkireissulla päätin hemmotella seurueen naisia intialaisella päähieronnalla kuvankauniissa Repoveden kansallispuiston järvimaisemassa. Kokemus oli upea. Olen tehnyt hierontoja Lontoossa, Barcelonassa, Karibian risteilijällä ja ties vaikka missä, mutta tuo toissaviikonloppuinen luonnon läheisyys ja kesäillan rauha toivat hoitoon uskomattoman uuden ulottuvuuden, jonka uskon säilyvän lämpimissä muistoissani pitkään.

Intialainen päähieronta on parhaimmillaan upea, henkinen kokemus niin hoidettavalle, kuin hoitajallekin. Minulta on monesti kysytty, enkö väsy kun teen useita hoitoja peräjälkeen. Itse asiassa koen oloni yleensä paljon virkeämmäksi ja jollain tapaa tasapainoisemmaksi tehtyäni onnistuneen intialaisen päähieronnan. Tuon hetken aikana hoitajan ja hoidettavan energiat kiertävät kehää, samalla puhdistaen ja täydentäen toisiaan. Tämän toteutuminen tietenkin vaatii hyvät olosuhteet, jotteivät ulkoiset ärsykkeet pääse häiritsemään hoitokokemusta. Rentoutumista ja oikeanlaiseen mielentilaan pääsemistä avittavat musiikki, tuoksut, hieronnan koreografiamaisesti toistuvat liikkeet ja rauhallinen ympäristö. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen, 40 minuutin mittainen intialainen päähieronnan aikana saavutettu rentoutumisen taso vastaa parhaimmillaan neljän tunnin syvää unta.

Tuolla mökkilaiturilla koin tähänasti upeimmat hoitokokemukseni. Käteni tuntuivat tekevän hierontaliikkeet kuin itsestään, mieleni levätessä metsän vihreydessä ja järven pinnasta peilautuvassa taivaassa. Myös hoidettavana olleet äitini, veljeni kihlattu ja hänen äitinsä olivat tyytyväisiä ja rentoutuneita. Oma äitini jopa torkahti toviksi!
 

Katso myös

Kommentit

1.26052049367632e-07
Bison / 3.8.2011 klo 6:46
Super jazzed about gteting that know-how.
1.26052049367632e-07
wfezmm / 3.8.2011 klo 11:08
hxA8FX <a href="http://tyrceptkdqbr.com/">tyrceptkdqbr</a>
1.26052049367632e-07
mqfbdzsrj / 4.8.2011 klo 17:30
RumtK7 , [url=http://ydipmlsciwel.com/]ydipmlsciwel[/url], [link=http://qosudqvnwuoe.com/]qosudqvnwuoe[/link], http://tdjlihwmcmwm.com/
Lisää kommentti blogiin:

"Intialaista päähierontaa mökkilaiturilla"