Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Vauvatuotteet lainaan omaan kauneudenhoitoon

20.5.2011 8:15 | teksti Mariela Sarkima, kuvat valmistajat
  • Jaa Myspacessa
Mikään ei mielestäni tuoksu niin hyvälle kuin puhdas vauva. Olen lähiaikoina ollut jatkuvasti tekemisissä pienten kääröjen kanssa, sillä yhteensä 12 ystävääni ja tuttuani on saanut viimeisen puolen vuoden aikana esikoisensa. (!!!) Tämän myötä olen päässyt perehtymään moneen otteeseen vauvojen hoitoon ja myös pienten pilttien hoitotuotteisiin.
Parasta vauvoille tarkoitetuissa öljyissä ja rasvoissa on niiden suloinen tuoksu, joka tuo mieleen myös oman lapsuuden. Ihan pienimmille tarkoitetut tuotteet ovat joko tuoksuttomia, tai ne on hajustettu miedosti puhtaan pehmeällä tuoksulla, höystettynä ripauksella talkkia. Isompien lasten pesu- ja hoitotuotteissa on usein raikkaan hedelmäinen tuoksahdus.
Olen hullaantunut Oriflamen Baby Oiliin. Pullon kyljessäkin sanotaan sen käyvän niin vauvalle kuin äidillekin. Öljy hoitaa hellästi kuivaa vartalon ihoa. Löysin ulkomailta ystävälleni lahjaksi ranskalaisen Avenen vauvatuotteita. Niissä on hyödynnetty lähdeveden hoitavia ominaisuuksia. Sarjan puhdistusvaahto on täydellinen sekä vauvan pepulle että herkkähipiäiselle aikuiselle. Myös ruotsalainen ekologinen kosmetiikkasarja Estelle & Thild panostaa vauvojen ja lasten ihonoitoon. Itse asiassa sarjan perustaja, Pernilla Rönnberg on aikoinaan aloittanut kosmetiikkasarjansa juurikin lasten hoitotuotteista ja laajentanut sittemmin myös aikuisten ihon- ja hiustenhoitoon. Sarjan hiustenhoitoaine on hajusteeton ja riittävän mieto hellimään niin herkkäihoisia kuin hentohiuksisiakin.

Yksi lasten tuote on ylitse muiden: Yves Rocherin Pomme d'Api -shampoo.
Se oli suosikkini jo 25 vuotta sitten, mutta viimeiset 10 vuotta olen pessyt tällä miedolla ihanuudella kaikki puuterivippani. Kirpeälle omenalle tuoksuvat meikkausvälineet ovat miellyttäneet myös monen meikattavan nenää!
 

Katso myös