Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Laskeutumista detoxille

4.2.2011 10:07 | Teksti Mariela Sarkima, kuva Schildts
  • Jaa Myspacessa
On jälleen se aika vuodesta, kun keho kaipailee puhdistumista. Aikaisempina vuosina olen paastonnut näihin aikoihin, mutta tänä talvena aion kokeilla detox-puhdistuskuuria.
Ajatus lähti siitä, kun huomasin kroppani tuntuvan turvonneelta ja mieli veteli harmaisiin. Halusin ottaa sisukseni -sekä päästä, että kropasta- ulos ja tuulettaa kunnolla! Aloitin keventämällä ruokavaliota, vähentämällä hiilareiden määrää ja ilmoittautumalla tanssitunneille. Olo reipastui melkein samantien.
Törmäsin sattumalta myös mielenkiintoiseen Detox-kirjaan. Ruotsalainen Ulrika Davidsson on onnistunut kasaamaan samoihin kansiin selkokielistä infoa detox-puhdistautumisen hyödyistä sekä sivukaupalla todella herkullisia ruoka- smoothie- ja leivonnaisreseptejä. En voinut käsittää, että puhdistava ruokavalio voisikin olla herkullinen. Vesi herahtaa kielelle esimerkiksi gojimarjoilla terästetyn tomaatti-paprikakeiton reseptistä. Tai miltäpä kuulostaisi herkutella jauhottomilla banaanimuffineilla cashewkerman kera!

Ystävänpäivän kunniaksi, 14.2. aion aloittaa kahden viikon puhdistautumisen. Siihen asti laskeudun pikkuhiljaa kohti myrkyttömyyttä jättämällä ruokavaliosta pois kahvin, alkoholin ja lihan.

Ihanan aurinkoista ja reipasta perjantaita!
 

Katso myös