Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Kampaaja kävi kampaajalla

12.2.2010 17:46 | Teksti ja kuva Mariela Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Edellinen lyhyt hiusmallini oli upea, vuonna 2006 omaleikkaamani luomus. Siinä oli siilit sivut, piiskamainen takatukka sekä pottaotsis. Voin kertoa, että sen pois kasvattaminen on vaatinut aikaa ja hermoja! On kulunut kolme vuotta, että olen saanut hiuksistani jälleen pitkät!
En ole koko kasvatusaikana hennonnut värjätä hiuksiani. Oma tumma värini on tuntunut sopivalta ja olen myös halunnut kasvattaa pitkät TERVEET hiukset. Pari viikkoa sitten päätin, että nyt haluan jotain uutta ja piristävää kevääksi hiuksiini.
Halusin ei minkään väriset hiukset!
Ystäväni ja kollegani Piatu Q Hairista otti haasteen vastaan. (Kiitos!) Vein mennessäni mukanani erilaisia hiuskuvia, joissa oli mielestäni sopiva sävy ja fiilis. Halusin, että hiukseni olisivat hieman vaaleamman ruskeat ja metallisen sävyiset. Piatu neuloi hiuksiini miljoona miljoonaa ohutta raitaa ja sävytti raitalappujen ulkopuolelle jääneet latvat kylmän vaaleanruskealla. Lopuksi vaaleat raidat sävytettiin harmahtavan beigellä tummanvaalealla. Kuulostaa aikamoiselta sillisalaatilta, mutta lopputulos on mitä mainioin! Eikä kukaan ole huomannut, että kävin kampaajalla. Perfect. :)
 

Katso myös