YSL:n kevään Manifesto on pian täällä
Fashionistat ympäri maailman odottavat laskiaistiistaita kuin kuuta nousevaa. 16.2.2010 muotitalo YSL julkaisee tämän kevään Manifestonsa, aloituskaupunkina New York. Manifesto on YSL:n parikymmensivuinen kirjanen, jossa joku maailman huippumalleista esittelee firman kevään ja kesän kokoelman upeissa kuvissa. Edellisvuosina Manifeston sivuilla on nähty mm. Claudia Schiffer, Naomi Campbell ja Christy Turlington. Kevään 2010 kasvo on Natalia Vodianova. Upeat kuvat ovat hollantilaisen valokuvaajaduon,Inez van Lamsweerden & Vinoodh Matadinin. Projektia luotsaa YSL:n taiteellinen johtaja Stefano Pilati. Ensi viikolla julkaistava Manifesto on järjestyksessä kuudes!Miten tähän Limited Edition-keräilyharvinaisuuteen pääsee käsiksi?
Kirjasen Exclusive Debut on New Yorkin kaduilla ensi tiistaina.
Täytyy siis palloilla oikeaan aikaan, oikeassa paikassa! Nykissä 2000 ensimmäistä Manifestoa jaetaan YSL:n mansikkakuvioidussa kangaskassissa. Nam!
Jos ei ehdi Atlantin toiselle puolelle tiistaiksi, onneaan voi kokeilla lauantaina 20.2. Pariisin, Tokion, Milanon, Hong Kongin, Lontoon, Soulin tai 'tämän kevään uutuuskaupungin', Berliinin kaduilla.
Katso TÄÄLTÄ Manifeston teaser-video
TÄÄLLÄ edellisten Manifestojen videot
Katso myös
- Kevätkynsissä hopeataivas 8.2.2012
- Tänä keväänä meikataan myös hiukset 2.2.2012
- Oranssia ja lilaa huuliin 26.1.2012
- Paluu blondiksi 17.1.2012
- Häähumun loppusummaus 9.1.2012
- Minkälainen hiuskoriste uudenvuodenaaton häihin? 12.12.2011
- Häähömpöttely alkakoon! 1.12.2011
- Meikkitaiteilija matkalla ilman meikkejä 28.11.2011
- Chanelin uusia luomivärejä, kaikissa sävyissä, kiitos! 8.11.2011
- Omat meikkisiveltimet 28.10.2011
- Meikkaamisen ilosanomaa ympäri Suomen 25.10.2011
- Huh, mikä ilta! 13.10.2011
- Näytösmeikit ja -hiukset testattu huomista varten 11.10.2011
- Näytösmeikkien suunnittelu etenee... 30.9.2011
- Syysinspiraatio: purppuraa ja lilaa 20.9.2011
- Elle Style Awards -näytösmeikkien suunnittelua 16.9.2011
- Ihanaa kun miehet meikkaa! 8.9.2011
- Make Up Bible -meikkikirjani ilmestyy tänään! 29.8.2011
- Victoria's Secret rantautuu Eurooppaan 23.8.2011
- Luonnonkosmetiikkaa Kreikasta 8.8.2011
- Intialaista päähierontaa mökkilaiturilla 27.7.2011
- Täydellinen tähtikoru 19.7.2011
- Kesäjalat palasivat kaupunkiin 15.7.2011
- Lomalle lompsis! 30.6.2011
- Tämän illan asusteeksi vitivalkoinen eyeliner-rajaus 16.6.2011
- Kuuman kesäpäivän kauneuscoctail: Virgin Cosmojito 10.6.2011
- Poskien punaamisen taito 7.6.2011
- Kurkistus peiliin 31.5.2011
- Häähuumaa 24.5.2011
- Vauvatuotteet lainaan omaan kauneudenhoitoon 20.5.2011
- Uma Thurmanin ihana suttunuttura 16.5.2011
- Kauneusrutiineista 4.5.2011
- Neon-kynsilakkoja JC:stä 2.5.2011
- Täydellinen meikkivoide kevääseen 17.4.2011
- SPANXeilla pömpötys kuriin 8.4.2011
- Kosmetiikan sekakäyttäjän tunnustuksia 30.3.2011
- Kevään HOT-listani ykkönen: korallikynnet 21.3.2011
- Kesäpepun ja littanan masun metsästys 15.3.2011
- Nahkaa nutturan ympärille 3.3.2011
- Tyyli-inspiraatiota The ELLEments Of Personal Style -kirjasta 24.2.2011
- Detox -puhdistus etenee 17.2.2011
- Vinkit viikonloppukampaukseen Marielan Salongista 11.2.2011
- Laskeutumista detoxille 4.2.2011
- Uusi tukka, uusi minä 27.1.2011
- Marielan meikkivinkit jälleen telkkarissa! 23.1.2011
- Lohenpunaista, limeä ja paljon paljetteja 20.1.2011
- Anna & Anne Kultainen Venla-gaalassa 17.1.2011
- Trooppisia tuoksuja talven keskelle 7.1.2011
- Teräväkyntisenä uudenvuoden juhliin 29.12.2010
- Lupa mennä sekaisin: nettikosmetiikka-ALE:t ovat alkaneet! 27.12.2010
- Vielä pari toivetta pukille 23.12.2010
- Viikonlopuksi meikki ja hiukset Leighton Meesterin malliin 19.11.2010
- Jalat kalapedikyyrissä 15.11.2010
- Täydellisiä staileja Subin uudessa Fashion Show -sarjassa 10.11.2010
- Kolme komeaa kollia 8.11.2010
- Kuuden pinnin kampaus 3.11.2010
- Upeita kampauksia Elle Style Awards -gaalassa 22.10.2010
- Tulkaahan moikkaamaan kauneusmessuille 14.10.2010
- Herätys hiusjuuret!!! 8.10.2010
- Pilkahdus ensi kevättä syksyn keskelle 23.9.2010
- Graffitikynnet 21.9.2010
- Viiniä silmiin 13.9.2010
- Neonvärejä ja kiiltävää kuparia 1.9.2010
- Apocalyptican 7th Symphony - Levynkansikuvaukset 28.8.2010
- Talvinen valkyria-morsian à la Oslo Fahion Week 23.8.2010
- Kohta niitä saa- Armanin meikkejä nimittäin 17.8.2010
- Muotoiluöljyä kesän kuivattamille hiuksille 9.8.2010
- Muodikkuus huipussaan Espanjan auringon alla 27.7.2010
- Testikuvauksia kesähelteessä 16.7.2010
- Turun groovein kampaamo 13.7.2010
- Suomen Kirsi P. Valentinon Haute Couture -näytöksessä 8.7.2010
- Ihmiskokeilu omilla hiuksilla jatkuu... 2.7.2010
- 85 kaunotarta kävi tänään koekuvattavana 15.6.2010
- Mariela etsii malleja meikkikuvauksiin 9.6.2010
- Testissä vaalentava spray 6.6.2010
- Nicole Richien muodonmuutoksesta 4.6.2010
- Aprikoosiblondi on kesän kuumin hiusväri 1.6.2010
- Alan Wake meikkituolissa 15.5.2010
- Tänä iltana huippumallit vedessä 10.5.2010
- Ihana valo 3.5.2010
- Säänkestävät ripsivärisuosikit 30.4.2010
- Vaalentukaa pigmenttiläiskät! 27.4.2010
- Green People-tuotteet vihdoinkin Suomessa 26.4.2010
- Make Up Championships 2010 voittajat 7.4.2010
- Düsseldorfin messukuulumisia 5.4.2010
- Aamu valkenee Düsseldorfissa 26.3.2010
- Ylistys Espanjan Ellelle 20.3.2010
- Asu meikkauksen maailmanmestaruuskisoihin 18.3.2010
- Armanin meikkejä 11.3.2010
- Liisa Ihmemaassa inspiroi 10.3.2010
- Oscar-gaalan parhaat tyylit 8.3.2010
- Clarinsin kanssa Sokoksella 5.3.2010
- Pastellisävyjä ja mattamustaa 3.3.2010
- Täydellinen nude-kynsilakka löydetty! 1.3.2010
- Kevätkenkiä 28.2.2010
- Victoria's Secretin meikit 27.2.2010
- Bimba Bosé näyttää hiusmallia 25.2.2010
- Mallien omat kynsilakat 22.2.2010
- Vanhat tanssii taas 19.2.2010
- Meikkaaja pääsi meikattavaksi 17.2.2010
- Love etc... 13.2.2010
- Kampaaja kävi kampaajalla 12.2.2010
- Lepää rauhassa Alexander McQueen 12.2.2010
- PMMP:n vahva tyyli 11.2.2010
- Täydellisen oranssit huulet 9.2.2010
- Minxatut Grammy-kaunottaret 8.2.2010
- Karnevaaliaika on alkanut 8.2.2010
- Syksyn leiskuvat värit hiuksissa 30.9.2009
- Metallia hiuksissa osa 2- ratkaisu 26.9.2009
- Metallia hiuksissa 18.9.2009
- Design ja muoti näytöslavalla 16.9.2009
- Märkäkampausten paluu 2.9.2009
- Viiden tähden piikkimatto 21.8.2009
- Syksyinen kauneusremontti 18.8.2009
- Kesän kauneuskikkoja 25.6.2009
- Auringon alla 4.6.2009
- Kynnet kuntoon 8.5.2009
- Kulmakarvat kuntoon 30.4.2009
- Keväinen hiusremontti 15.4.2009