Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Karnevaaliaika on alkanut

8.2.2010 12:45 | teksti Mariela Sarkima, kuvat Pekka Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Pillit viheltävä, rummut pärisevät ja sulat heiluvat. Upeat kaunottaret kiemurtelevat kuumia rytmejä pikkuruisissa vaatteissaan peput villisti pyörien.
Karnevaalia vietetään erityisesti katolisissa maissa ennen paastonajan aloittamista. Tunnetuin taitaa olla Rio de Janeiron sambakarnevaali, mutta osataan täällä Euroopassakin!
Nämä kuvat ovat Espanjasta, Torreviejan kylästä. Siellä, kuten muissakin Espanjan kylissä, polkaistiin eilen käyntiin karnevaaliviikko. Koko kylän väki kerääntyi teiden varsille ihailemaan avajaiskulkuetta. Kaikki olivat saapuneet paikalle vauvasta vaariin. Itse en valitettavasti ollut seuraamassa tapahtumaa, mutta Espanjan reportterit Mama Maret ja Papa Pekka Sarkima raportoivat karnevaalitunnelmia.
Äitini kertoi juhlan kestäneen kolme tuntia. Teiden varret täyttyivät muovituoleista, joita sai vuokrata neljän euron hintaan. Ja tokihan kaikki tuolit täyttyivät, sillä kaikki halusivat nähdä aitiopaikalta oman kylän karnevaalikuningattaren. Tänä vuonna Torreviejan karnevaalikuningattareksi oli valittu 16-vuotias Lorena Sala, joka kantoi yllään huikeaa asua. Karnevaaliluomukseen oli käytetty 700 strutsin sulkaa ja 300 metriä paljettinauhaa!
Myös lapset edustivat paraatissa reippaina. Suosituimpia asuja olivat kuulemma merirosvot, dalmatialais-koirat ja eri satuprinsessat. Luulenpa, että kuvan vihreät helinäkeijut herättivät myös hilpeyttä!

Täällä Suomessa etelän tunnelmiin voi päästä mm. ensi lauantaina järjestettävissä Karnevaalibileissä Helsingin Copacabana-ravintolassa. Clube Brasil järjestää unohtumattoman illan, joka on täynnä kuumia rytmejä live-bändeiltä ja DJ:ltä, tanssia ja tanssin opetusta sekä tietenkin hyvää ruokaa ja juomaa.

Lisäinfoa Clube Brasilin kotisivuilta
Liput 8 eTiketistä
 

Katso myös