Mariela Sarkima

1580_mariela_blogi1
Meikkaaja, kampaaja Mariela Sarkima on kauneuden monitoiminainen. Hän on julkaissut Make Up Bible -kirjan ja ja jakaa kauneusvinkkejä Elle-lehdessä. Mariela inspiroituu ihanista naisista, joiden kanssa jakaa iloja, suruja ja suloisen turhamaisia mielitekoja.

Haku

Metallia hiuksissa

18.9.2009 16:25 | Teksti Mariela Sarkima
  • Jaa Myspacessa
Olen ollut tähänastisessa elämässäni todella onnekas, sillä hiuksilleni ei ole koskaan tapahtunut suurta katastrofia. (jos äidin leikkaamaa epätasaista polkkaa vuonna 1991 ei lasketa.) Nyt on hiuskatastrofin aineksia ilmassa. Olin muutama päivä sitten saunassa ja ihmettelin ääneen ilmassa leijuvaa kummallista hajua. Menin suihkuun ja haju senkun voimistui. Päättelin sen tulevan lattiakaivosta. Saunan jälkeen puin puhtaat vaatteet päälleni ja aloin kuivatella hiuksiani.
Jestas, haju tulikin omista hiuksistani! Tässä vaiheessa kävin syyttelemään viemäreitä ja vettä. Nuuhkin kaikkien muiden saunojien hiukset läpi ja jouduin toteamaan olevani ainoa jonka pää tuoksahti mielenkiintoiselta. Hiusten kuivuessa haju hälveni vähitellen.
Seuraavana aamuna päätin pestä hiukset uudestaan. Samalla sekunnilla kun hiukset kastuivat, haju tulvahti taas ilmoille. Tein kaksi vaahdotusta ihanalla kookossampoolla, mutta sekään ei poistanut viemärintuoksahdusta kutreistani.
Olen ymmälläni. Hiuksissani ei ole minkäänlaista kemiallista käsittelyä. En myöskään käytä juurikaan muotoilutuotteita joiden jäämät olisivat voineet kertyä hiusteni pintaan ja aiheuttaa oudon reaktion.
Otin tänään yhteyttä kotimaiseen hiustuotevalmistajaan SIM Sensitive:en. Heillä on olemassa metalleja ja mineraaleja hiuksesta poistava CX Corrector-sarja, jonka toivon auttavan hiuskatastrofissani.

Kerron pikimmiten, mitä hiuksilleni kuuluu. Pitäkäähän peukkuja!
 

Katso myös