ELLE toimitus

Ellen toimitus paljastaa, mitä lehden teon kulisseissa tapahtuu. Kerromme sattumuksia juttukeikoilta ja vinkkaamme, mitä studiossa kuulemme. Lue lisää toimittajan arjesta...

Haku

Sanna Saastamoinen-Barrois toi Pariisin Helsinkiin

26.8.2010 11:55 | Teksti ja kuvat Taina Risto
  • Jaa Myspacessa
Pariisilaistuneet Sanna Saastamoinen-Barrois ja Anna Ruohonen avasivat näyttelyn.

Kun eilen astelin viiden aikaan Uudenmaankatua pitkin ja suunnistin numero 4-6:n sisäpihalle, enpä olisi arvannut, millainen pikku-Pariisi siellä odottaa. Valokuvaaja, taiteilija ja entinen malli Sanna Saastamoinen-Barrois oli juuri avannut Hidden windows -näyttelynsä ja väki parveili rauta-aitaan ripustettujen valokuvien äärellä. Avajaisten toinen päävieras oli tietenkin Anna Ruohonen www.annaruohonen.com, Pariisissa asuva vaatesuunnittelija, jonka ekologisuudestaan tunnettuihin käsityömäisiin vaatteisiin Sanna on kuvissaan pukeutunut. Elle Style Awards -palkitun suunnittelijan asuja pääsi hypistelemään käsituntumallakin, sillä näyttely oli järjestetty Annan liikkeen edustalle.

Anna emännöi tilaisuutta upea klassikkomekkonsa yllään ja kertoi, että kuvat eivät ole niinkään muotikuvia vaan Sannan henkilökohtaisia mielentiloja. Samaa kertoi taiteilija itse. Hän oli kuvannut itseään Pariisin-työhuoneellaan ja päivän fiilisten vaihtelut olivat vapaasti saaneet näkyä kuvissa. Nappasin kuvan Sannasta ja hänen Ea-tyttärestään niin, että takana vasemmalla näkyy Sannaa lainaten ”näyttelyn melankolisin kuva”. Minun silmissäni kaikki Sannan kuvat ovat huikean kauniita, kuin ylistysrunoja Pariisille, oli niissä surumielisyyttä tai ei. Joinakin päivinä vaihtaisin riemusta kiljuen Helsingin mihin tahansa kuvan tunnelmaan…

Ehdin vaihtaa pari sanaa myös Ninja Sarasalon kanssa. Ninja syötti Taito-pojalleen camembert-coctailpaloja Vuokon vintage-mekko yllään. Ninja kertoi ostaneensa mekon Lähetystori Fidan kirpputorilta. Siihen hän oli yhdistänyt äitinsä vanhan leijonajättivyön ja japanilaiset tossut. Ninja oli myös avajaisten artistivieras. Harmi, että en ehtinyt kuulla Ninjan Summertime-tulkintaa, sillä painelin jo seuraavaan tilaisuuteen samaan aikaan kun kitaristi viritteli instrumenttiaan ja Taito pisteli viimeistä juustopalaansa.

Sannan kuvat ovat nähtävillä sisäpihalla 5.9. asti, os. Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha. Kuvat on laminoitu, mutta ne ovat säiden armoilla. Taiteilija on yhtä jännittynyt kuin yleisökin siitä, millaiseksi ne säiden myötä muuttuvat.

 

Katso myös