Prinsessapari valloitti epäilijän. Lue Ellen toimittaja Elisa Suokon blogi.

Salkoihin nostetut Ruotsin liput täplittivät Tukholman saaristoa, kun matkustajalaivamme lipui lauantaiaamuna kohti hääkaupunkia.
– Hyvää hääpäivää, Viking Linen aamiaistarjoilija toivotti.

Viereisessä pöydässä suomalaisnaiset alkoivat kyynelehtiä onnesta ajatelleessaan prinsessaparin kohta solmittavaa avioliittoa. Minä ja matkaseuralaiseni vilkaisimme pelästyneinä toisiimme. Olisiko koko päivä Tukholmassa tällaisia tunteenpurkauksia?

Kun kuulin lähteväni työmatkalle suuren prinsessahääpäivän Tukholmaan, aloin etsiä sisäistä rojalistiani. Katsoin kuningasperheestä kertovia dokumentteja, perehdyin Victorian ja Danielin parisuhdehistoriaan ja koetin eläytyä petetyn Madeleinen tunteisiin. Silti huomasin haaveilevani lauantaiaamuna enemmän Strind-kahvilan espressosta kuin kuninkaallisesta häähumusta.

Ruotsalaiset pikkutytöt sen sijaan ymmärsivät hyvän päälle. He puristivat käsissään paperisia Ruotsin lippuja, joiden toiselle puolelle he olivat sydänten ja kukkien keskelle piirtäneet hääparin nimen. Juhlaan osallistuminen ei vaatinut muuta syytä kuin sen, että prinsessa ja prinssi ovat vain kovin ihania.

Polttariseurueet taas luottivat siihen, että tuoreen avioparin rakkausonni laskeutuisi myös heidän päälleen. Södermalmin yleensä hillityillä kaduilla kuhisi vaaleanpunaisiin huntuihin sonnustautuneita tulevia morsiamia ja heidän äänekkäitä seuralaisiaan. Kirpputoreilla myytiin trikoohaalareita ja hassuja hattuja polttariasuiksi.

Keskipäivällä Gamla Stan oli jo ääriään myöten täynnä kuningasperheen faneja, joten minä ja matkaseuralaiseni ajoimme metrolla sen ohi Hötorgetin asemalle. Kungsgatanilla ruotsalaiset ja ulkomaalaiset turistit olivat järjestäytyneet tiiviiksi riveiksi järjestyspoliisien pystyttämien aitojen taakse.

Tukholmassa todellakin osataan järjestää koko kansan tapahtumia. Ilmapallojen poksahtelu oli ainoa häiriötekijä. Ihmiset nauttivat eväitään retkituoleilla, jutustelivat uusien vierustovereidensa kanssa tai kuvasivat ohi marssivia vartiosotilaita.

Kun soittokunta marssi ohi, jännitys alkoi tiivistyä. Vielä tunti tai kaksi ja sitten vastavihitty pari ajaisi ohitse. Kadut alkoivat olla niin täynnä, että minä ja matkaseuralaiseni pakenimme kerrankin äänettömään Åhlens-tavarataloon. Ystävällinen nainen oli vinkannut, että tavaratalon kattoterassilta on esteetön näkymä Sergels torg -aukiolle, jonka ohi prinsessaparin vaunut ajavat.

Ihmisjoukko kadulla alkoi huutaa ja hurrata. Hääseurue kääntyi Sergels torgille. Åhlénsin yläkerran ravintolan tarjoilijat ja kerroksen myyjättäretkin kiiruhtivat kattoterassille asiakkaiden sekaan. He olivat ensimmäisinä nousemassa tuoleille vilkuttamaan hääkulkueelle.

Prinsessaparin vaunut ympärillä juosseine turvamiehineen hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Katsoin kameraani ja huomasin kuvanneeni innoissani lähinnä taivasta ja talojen kylkiä. Kaupungin innostus oli tarttunut. Hymyilin hömelösti muiden mukana. Ja kun illalla katsoin Danielin hääpuhetta, taisin hieman itkeä. Syynä ei ehkä niinkään ollut Danielin rakkaudentunnustus kuin kaikki ne kaduille kerääntyneet sadattuhannet ihmiset, jotka omistivat päivänsä vain lehdistä tutun mutta vastustamattoman umpirakastuneen parin juhlimiselle.